Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Tuo hybridihaapa ei ole mikään uusi keksintö. Sitä istuteltiin jo runsas 40 vuotta sitten erään hiljakkoin lakkautetun sellutehtaan lähistölle kokeilumielessä ja kovassa uskossa sen mahdollisuuksiin. Lienevätkö tuolloiset taimet olleet myös ”pääkaupungin
lähipuutarhalta” , kun hybridistä ei tullutkaan mitään menestystuotetta.

Hybridihaavan kasvatuksen niukka tutkimusaineisto saattaakin johtua siitä , että hommat on menneet alussa jo niin paljon penkin alle , että asiaa ei ole ollut tarvetta tutkia enää sen kummemmin. Vettä ei pysty viiniksi muuttamaan.

Palataanpa vielä Pukkalaan ja jatkuvapeitteiseen kasvatukseen….

Tuolla toisessa ketjussa kauhisteltiin Glyfosaatin käyttöä heinäntorjuntaan. Tätä ainetta tulee kulumaan runsaasti , mikäli metsiä aletaan systemaattisesti harsia jatkuvan kasvatuksen edellyttämiin tiheyksiin . Ei heti , mutta vuosikymmenen kuluttua.

Jo nyt on olemassa selviä havaintoja siitä , että kuusikon viimeisen harvennuskerran jälkeen heinän ja saniaisten määrä kasvaa hakkuualueella voimakkaasti. Juuri tästä syystä moni päätyykin suoraan päätehakkuuseen ja istutukseen nopealla aikataululla.
Tämä ”luonnonmukaisempi” jk-porukka puolestaan ottaa valtavan riskin harventamalla metsän nykyisiä suosituksia harvemmeksi. Sitten odotellaan toistakymmentä vuotta taimettumista , jota ei tapahdu ja joudutaan toteamaan myöhemmin heinän ja saniaisten valtaavan kasvualan puilta.

Seuraava hakkuu tulee olemaankin päätehakkuu , jonka jälkeen metsiä möyritään maanmuokkauskoneilla raskaimman jälkeen ja kasvualustaa heinätään heinäämisen jälkeen myrkyillä tai mekaanisesti. Tekemistä riittää vuosiksi eteenpäin , jotta uusi metsä saadaan kunnolla alkuun.

Todennäköisesti askareiden määrää tulee lisääämään myös se , että päätehakkuuvaiheessa alueella on myös tavallista enemmän lehtipuuta . Uutta kasvustoa pukkaa siis varmuudella joka laikusta enemmän , kuin tarpeeksi . Tästä syystä lehtipuu poistaan yleensä kuviolta varsin tarkoin jo viimeisen harvennuksen yhteydessä , kun toimitaan jaksottaisen kasvatuksen menetelmällä. Heinikoon ei synny minkäänlaista taimikkoa , mutta annas olla , kun maan pinta rikotaan. Sitten syntyy liikaakin.

Mikä onkaan luonnon kannalta parasta ? Kasvattaa metsää tehokkaasti ja oikea-aikaisiin toimiin perustuen vähällä vaivalla vai unohtaa tekeminen , uskoa ihmeisiin ja joulupukkiin ja paikata kovalla työllä ja rahalla tapahtuneet virheet?

GLA:
”Heinimistä kuusella riittää, jos uudistetaan valoisaa metsää, antaa ajan kulua ennen istuttamista ja/tai muokkaus jää vajaaksi. Keinot heinäntorjuntaan on silti olemassa, eikä sitä riemua kymmeneksi vuodeksi riitä, toisin kuin lukijoiden kuvissa kerrot. Kun lähtökohta on kunnossa, voi selvitä hyvinkin vähällä. ”

Yllä mainittu pitää ehdottomasti paikkansa. Raivauksestakin voi saada itselleen ikuisen pakkotyömaan hakkuita edeltävien ennakkoraivausten muodossa , jos jättää taimikoiden perkaamisen tekemättä .

Raivaussahaa on ulkoilutettava varmuudella ennen jokaista hakkuukertaa hoitoa vaille jääneessä metsässä voimakkaan udelleen versonnan takia. Versonta on erityisen tehokasta , kun raivaus tehdään juuri ennen hakuuta. Tällöin valon ja ja kasvutilan lisääntyminen hyödyttää sekä jääviä puita , että vesoista syntyvää alusmetsää.

Tältä ongelmalta voidaan välttyä lähes täysin , kun heinätään taimikko ja poistetaan jo heinäyksen yhteydessä taimikkoa uhkaavaa puuainesta. Tällöin taimien kasvu nopeutuu merkittävästi ja paljon riskejä sisältävä metsän taimikkovaihe jää mahdollisimman lyhyeksi . Toinen raivauskerta tämän päälle , sopivan ajan kuluttua , riittää turvaamaan taimien kehityksen tuottavaksi talousmetsäksi.

Hyvään kasvuvauhtiin päässyt taimikko pystyy pitämään kilpailevan vähempiarvoisen puuaineksen kurissa jopa ilman ihmisen apua. Tämän siis täysin luonnonmukaisella ja luontoa kuormittamattomalla tavalla. Jos menetellään näin , nuoria metsiä tarvitsee kunnostella hyvin harvoin hakkuuta varten erikseen.

Toinen vaihtoehto on tietysti antaa risukon kasvaa , tehdä työläitä ennakkoraivauksia ja myydä lähes koko metsän kiertoajan ”tuotanto” energiaksi . Osa tästä tuotannosta on ehtinyt kuitenkin lahota luonnontuhojen seurauksena jo tätä ennen.

GLA:lle
Ajatuksemmen leimikon koosta ja korjuun järkevyydestä käyvät täysin yksiin. Halusin vain tuoda esiin sen tosiasian , että suuri osa näistä niin kutsutusti energia-asennossa olevista kohteista on näitä pieniä pänttejä . Jos kunnon harvennus -tai päätehakkuuleimikoita ei tilalta löydy , jäävät nämä edellä mainitut puskat , isommatkin , varmasti korjaamatta. Raivaussaha on siis ainoa järkevä vaihtoehto nuoren metsän kunnostuksen tekemiseen näissä tapauksissa. Hehkuttelut siitä , että hehtaarin energiapalstat yksinään olisivat kysyttyä tavaraa , ovat vahvasti mielikuvituksen tuotetta.

Harjavaltalaiselle toteaisin , että tämän ”vihreän” koneen kouravarustus soveltuu ominaisuuksiensa puolesta vähintäänkin yhtä hyvin yhdistelmäkorjuuseen , kun ”keltaisen”. Niitä keltaisia talossa on suurin osa ja samaa pyhää vihaa keppimetsiä kohtaan , puhumattakaan onkivavoista, niidenkin kuljettajat tuntevat. Koneet siirtyvät varsin nopeasti toiselle leimikolle , jos leimikko-olosuhteet eivät ole kunnossa ja raippojen osuus poistettavista puista on liian suuri. Minkä nuorempi kuski , sitä vihaisempi lähtö.

.. lukikos siinä Ponssen keulassa Bear vai Beaver ?

Niinpä niin…päätehakkuun kylkiäisiksi noita ns energiapalstoja saadaan kiilattua , mutta menepäs tarjoamaan erikseen hehtaarin tai puolentoista keppipalstaa vähänkin kauempana tiestä.

Korjuun riskitkään eivät näy Harjavallan sunnassa pelottavan. Koko valtakunnassa 55 % energiahakkuista ei ole täyttänyt hakkuulle asetettuja laatuvaatimuksia. Tämä johtuu pääosin siitä , että tyhjästä on paha nyhjästä riittävän taajaa kasvatuskelpoista jäävää puustoa. Korjuussa on päädytty Kaakkois-Suomessa vieläkin surkeampiin lukemiin . Vain yksi viidestä energiapuutyömaasta on onnistunut kelvollisesti.