Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Hirvi tuskin tulee ongelmaksi , mikäli lehtipuuta jää n. 10% taimien kokonaismäärästä (vain valioyksilöt).
Jos maltat vielä sipaista kasvuun lähteneet kantovesat syyspuolella reilusti ennen ruskaa tantereeseen , voit jäädä odottelemaan rauhallisin mielin ensiharvennusta.
Tämä saman kesän aikana tapahtuva vesakon ja kantovesojen raivaaminen on Ruotsissa käytetty menetelmä. Tämän jälkeen taimikko mitä todennäköisimmin hoitaa jo itse iseään. Kun vesottujen lehtipuun kantojen energiavarat on syöty , jää uudelleen versominen tutkimusten mukaan alle 10 %:n tasoon.
Jos et ehdi tai tohdi tehdä toista raivausta tänä kesänä , lähes yhtä hyvä tulos saavutetaan tekemällä kantovesojen raivaus tulevana kesänä. Hirvi tosin voi olla kiinnostunut niistä kantovesoista jo sitä ennen.
Korjuukertojen vähentäminen kaukana tiestä olevilla tai hankalasti korjattavilla kohteilla ei ollut aivan oma ajatukseni. Tätä on joku viisaampi jopa laskelmin perustellut. Ajatus tuli sopivasti pintaan kolistellessani yhdistelmäkorjuuna tehtävälle ”keppikuviolle ” runsaan puolen kilometrin päähän . Lisää ajattelun aihetta syntyi , kun avohakkuulle reiluksi vuoroksi riittävä kantokäsittelyaine loppui kesken päivän. Tässä vaiheessa muistui mieleeni työkavereiden maininta, että pienipuisilla kohteilla kantokäsittelyaine ”ei tahdo ihan riittää koko vuoroksi”= loppuu kesken päivän . Normaalilla harvennuksella ei ole tätä ongelmaa.
Mainitsin koneyritysten (koko Suomen) kehnoista talousluvuista. Tämä on eritysen huolestuttavaa , koska työmäärä on lisääntynyt , mutta tulos on pysynyt heikkona. Yksi kolmasosa yrityksistä on kirjannut tappiollisen tuloksen . Tämä heijastuu tulevaisuudessa väkisinkin palvelujen tarjontaan ja laatuun. Varsinkin niissä yrityksissä , joissa sukupolvenvaihdos on ajankohtainen mietitään jo toimintojen ajamista alas heikkojen tulevaisuudennäkymien takia.
Olen koettanut varovasti tuoda esille , että kun pyritään hyvään metsien hoitoon , myös muut tuotantoketjun lenkit menestyvät . Nyt moni ei ole hoitanut omaa tonttiaan , josta on ollut seurauksena tuotantokustannusten kasvu. Viisaimmat(?) ovat jopa onnistuneet siirtämään osan kustannuksita seuraavan portaan maksettavaksi. Koneyritykset ovat olleet valitettavasti se kuormitetuin porras.
Avauksessa aivan kelvollinen toimintamalli. Metsän käsittelykertojen määrää voisi toki miettiä vähän enemmän, samoin yhdistelmäkorjuuta.
Viimeksimainitulla hakkuutavalla voidaan toki saada ehkä vähän enemmän puuta talteen , mutta korjuun yksikkökustannukset kasvavat käytännön kokemusten perusteella melkoisesti siinä työlajissa . Mitä enemmän ja pienempiä runkoja poistetaan ,sitä enemmän kustannuksia korjattua kuutiota kohti kertyy.
Palstan etäisyys kulkukelpoisesta tiestä kannattaa ottaa huomioon kuvion hoitotoimien tehokkuutta ja korjuukertoja suunniteltaessa. Jo 300 metrin etäisyydellä tiestä olevan kuvion hakkuukerrat saattaa olla viisasta pudottaa kahteen. Eli harvennus ja päätehakkuu. Metsän kasvukunnosta huolehditaan raivauksen avulla (”metsänvartijan” malli). Karuilla kasvupaikoilla saattaa olla myös järkevä tyytyä kahteen korjuukertaan.
Energiaa kasvaa Suomen metsissä jo aivan riittävästi. Energiapuun kasvattamisen tähtäävää kasvatusmallia ei ole kenenkään järkevä tavoitella. Riittää , kun odotellaan nykyisten pöheiköiden kehittymistä riittävän kookkaiksi korjuun kannattavuutta ajatellen. Korjuun kannattavuus on otettava tänä päivänä erityisen vakavasti , koska korjuuyritysten nettotulos on tällä hetkellä vain 1,7 %. Kannattavan liiketoiminnan raja kulkee 10%:n yläpuolella . Noissa lukemissa oltiin viimeksi 1990 -luvun alussa. Alamäki on ollut pitkä.
Koen kantokäsittelyn tarpeellisena. Esitin jo yli 10 vuotta sitten pienpuun käsittelyyn tarkoitettuihin laitteisiin asennettavaksi/kehitettäväksi kantojen käsittelyyn tarkoitettua lisälaitetta. Jo tuolloin todettiin asian haasteellisuus ja ainakin siihen keräävään kaatopäähän laitetta ei tullut.
Ainetta täytyy levittää tasaisesti ja riittävä määrä koko kannolle . Puun läpimitta puolestaan vaikuttaa siihen , paljonko ainetta menee harakoille.
Asiaa voi havainnollistaa siten , että ottaa käteensä esim. 40cm pitkän kepin ja tekee sillä erisuuruisia sektoreita samoin , kuin terälaippa tekee puuta katkaistaessa. Tämä 40 cm on suuttimen pituus jonka reijistä ainetta suihkutetaan.Nämä sijaisevat vaihtelevasti noin parin sentin välein, Esim läpimitaltaan 10 cm:n rungolla 30 senttin osuus suuttimesta puhaltaa kantonesteen kanervikkoon.
Kun tehdään joukkokäsittelyä ja kerätään useita runkoja nippuun , hukkaprosentti kasvaa jyrkästi. Saha joutuu tekemään isomman liikken (isompi sektori) seuraavaa pienempääkin runkoa katkaistaessa , kun yksin puin tapahtuvassa katkaisussa.Tätä voi kokeilla samalla tavalla kepin ja esim juomatölkkien avulla (kuvaavat katkaistavia runkoja). Jo kolmen nippu, viimeiseksi katkaistava kauempana sahasta , vaatii varsin ison laipan liikkeen suhteessa katkaistavaan puuhun. Tässä tapauksessa laippa suihkuttaa puolet ajasta jo kokonaan katkaistavan kannon ohi .
En suinkaan ole estämässä kantojen käsittelyä , vaan etsimässä keinoja siihen , kunka ainehävikki ja turha työ saadaan vähemmäksi. Pienpuiden korjuu joukkokäsittelynä saattaa olla viisasta toteuttaa vain talvella. …vai onko koko menetelmästä syytä pikkuhiljaa
luopua ?Asia on helppo ohittaa olankohautuksella , jos työtä ei tarvitse tehdä saatika maksaa siitä aiheutuneita kustannuksia. Sillä luulisi olevan jotain merkitystä , että kahdeksan kymmenestä kantokäsittelyyn kohdistuneesta työtunnista tehdään turhaa työtä ja kahdeksan kymmenestä ureakontista ( a`1000 l) valuu jonnekin muualle , kun kantoon. Mitä pienemää puuta käsitellään , sitä suurempi on hävikki. Joukkokäsittelyssä pienipuisilla kohteilla vain murto-osa aineesta osuu varsinaiseen kohteeseen.
Kun aineet maksaa valtio ja työn toteuttaa yrittäjä , on helppo olla välinpitämätön asian suhteen.Entäpä jos aine tuleekin metsänomistajan maksettavaksi . Työkustannusten osuus (ei tosin kaikki) leikkaa jo nyt kantohintaa. Ajattelu saattaa terävöityä , jos / kun kaikki todelliset kulut vähennetään kantohinnoista. Koneen valmistajille onkin luvassa haaste , että saadaan aine osumaan vain ja ainoastaan kohteeseen riippumatta kannon läpimitasta. Nythän sitä lotrataan melkoisia määriä mihin sattuu.
On todella hankalaa poimia puita ryhmästä kouralla , jossa on vain auki ja kiinni asento. Kouraa ei siis voi sulkea hallitusti. Yhdellä päämerkillä taitavat kaikki kourat toimia tällä periaatteella. Toinen ongelma on , että koura ei asetu kunnolla katkaistavaksi aiotun puuyksilön tyvelle (ei mahdu puiden väliin). Tällöin runko ei katkea sahan ahdistuessa sahauskoloon. Rungon joutuu katkaisemaan väkisin repimäällä. Olenkin ottanut tavaksi repiä rungot erilleen jo ennen ensimmäistäkään sahausta pitääkseni laippakustannukset kurissa. Tuppaasta jää siis jäljellle maasta irti revitty juurakko ja se määrä reiluja kantoja , kun on ollut runkojakin…ja se pienaukko.
…niin miksi reilut kannot ? Kannot on jätettävä pitkiksi , koska revittäessä puita juurineen maa-ainesta roiskuu tyvelle. Kanto jätetään pikäksi , että terä pysyy kunnossa.
ja Jesselle tulossa ”rautalankaa” kuvan muodosa lähiaikoina lukijoiden kuviin…
Käytännössä koko puuryhmä kaadetaan korjuun yhteydessä , jos rungot ovat liian lähellä toisiaan. Mutta tarvitaanhan niitä pienaukkojakin monimuotoisuutta lisäämään. Runkojen minimietäisyys 50 cm. Jos ovat tätä lähempänä , voi varautua kolhuihin. Tämä on myös todettavissa korjuujälkitilastoissa.
Mitä ammattitaitoon tulee , ammattitaitoinen motokuski jättää nämä Jessen tapaukset suosiolla aliyrittäjän töiksi. Siellä on väljemmät toleranssit.
