Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Keuruun -Virtain susilupahakemukset tulivat taas bumerangina takaisin . Tällä kertaa perustelu luvan epäämiselle oli varsin mielenkiintoinen. Lupahakemuksessa ei voitu osittaa , että joku tietty yksilö vierailee pihoissa. Niissä vierailee KOKONAINEN LAUMA ! Luvan voi siis hakea yhdelle tietylle sudelle , mutta jos kokonainen lauma asettuu ”taloksi” ei tule ensimmäistäkään kaatolupaa !
Ei ihme , että josssakin on otettu oikeus omiin käsiin.
Kyläläisten lienee viisainta ruvettava soittelemaan 112:een. Sieltä saa tarvittaessa tilanteen vaatiman määrän tappomääräyksiä.Yhteystiedot löytyvät metsästysvuokrasopimuksesta.
Hirvivahingot tänä päivänä ovat vain paikallinen ongelma. Apu siihen löytyy ottamalla yhteyttä alueen hirviseurueeseen. Nyt suunnitellaan parasta aikaa tulevan jahtikauden kaatolupamääriä , joten yhteydenotot hirvien tämänhetkisestä määrästä ja eläinten olinpaikoista ovat tarpeen. Lupia saadaan kyllä riittävästi , kunhan tiedetään missä hirvet piileskelevät. Kuluneen jahtikauden havainnot hirvistä ovat olleet alhaisimmat vuosikymmeniin monien seurueiden alueilla. Tihentymiä on lähinnä talvilaidunalueilla , nekin paljon pienempiä , kun 10 vuotta sitten.
Uskon vahvasti , että oikeat metsästäjät tuomitsevat tuon karhutapauksen , mikäli tutkinnassa käy ilmi , että homma ei ollut vahinko. Vaikuttaa siltä , että kyseisessä tapauksessa into on ylittänyt ymmärryksen….mutta hyvä , kun asia tutkitaan perusteellisesti
Susien osalta Anttoni sitten liiottelee varsin reippaasti. Esim . Keuruun Haapamäellä järjestettyyn susi-iltaan osallistui n. 160 henkilöä , joista noin puolella oli henkilökohtaisia kokemuksia susista. Vain yksi susia puoltava kommentti oli lausuttu yleisön joukosta koko illan aikana. siis 1 /160 . Minusta tuo yksi ei ole enemmistö länsimaisen demokratiakäsityksen mukaan.
Nuo susien eliminoinnit ovat mielipiteenilmaisuja siitä , että haja-asutusalueen ihmisten ääntä on kuunneltava ja suotava heille oikeus liikkua vapaasti ja pelkäämättä omilla pihoillaan ja tiluksillaan. Vahinkoa tai todellista uhkaa aiheuttavat pedot on voitava eliminoida samoin perustein maalla ja kaupungissa, viipymättä ja verekseltään.
Taimikonhoitojen tasolla ei ole voinut kerskailla. VAIN 10 % :iin taimikoista on tehty oikea-aikainen varhaisperkaus. Tämä on tärkein toimenpide taimikon tulevaisuutta ajatellen. Raivauksia on pääsääntöisesti tehty vasta , kun taimikko on tullut kemerakelpoiseksi , eli auttamattaomasti liian myöhään . Mahdolliset syyt on kerrottu edellisellä sivulla.
Näihin asioihin ei hirvillä eikä hirvimiehillä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa.. Hirvi tosin on hyötynyt siitä , että metsänomistajien aktiivisuuden määrä on ollut alhainen. Tämä on näkynyt käytännössä siten , että hirvilehmä on hyvän ravintotilanteen vallitessa pyöräyttänyt kaksi tai jopa kolme vasaa yhden asemasta.
..ja kertaus jatkuu….kuka tulkitsee Pyhää kirjaa mitenkin…
http://www.tapio.fi/files/tapio/Koulutus/20120216_Kolstrom_Suomen_metsien_tulev_nakymat.pdf
…katso myös kuvat …
Lapin metsäkeskus: Lisääntynyt hoitamattomuus näkyy riukumetsinä.
Tykkyvaurioita tai hirvituhoja pahempi kasvun uhka on Lapin metsien kasvava hoitamattomuus. Näin toteaa Lapin metsäkeskuksen johtaja Jukka Ylimartimo Lapin Kansassa.Metsäkeskus julkisti maanantaina Lapin metsäohjelman vuosiksi 2006-2010. Ohjelma on tehty laajan sidosryhmäjoukon kanssa Ylimartimo sanoo, että haasteellisin osa metsäohjelmaa ovat yksityismetsien taimikonhoito- ja ensiharvennusrästien purkaminen.
– Vuoden 2004 tasoon verrattuna työmäärien pitäisi yli kaksinkertaistua, Ylimartimo kuvaa haasteen suuruutta.
Taimikonhoitotyöt jäävät rästiin monelta metsänomistajalta sen vuoksi, että niiden tekemiseen ajallaan eivät metsälait tai määräykset pakota ja toisaalta metsänomistajien on rahoitettava ne huomattavilta osin itse.
– Hyödyt ajallaan tehdyistä hoitotöistä ovat suuret. Riukuuntuvan puuston sijasta metsässä kasvaa arvopuuta. Mutta hyödyt realisoituvat hakkuissa vasta vuosien kuluttua, eivätkä kaikki metsänomistajat jaksa nähdä niin pitkälle. Ajatus on myytävä jokaiselle metsänomistajalle erikseen, metsätalous- ja ympäristöpäällikkö Ari Keskimölö kuvaa tilannetta.
…että kerrataanpa vielä …ja kukahan se tulkitsee pyhää kirjaa väärin?(ensimmäisen sivun linkistä)
Onnistui tuo hirven tappaminen yhdeltäkin sudelta. Kävi näykkimässä saaliinsa vertavuotavaksi ja vajaassa viikossa hirvi oli sen verran kesy , että suden oli helppo viimeistellä teurastus ja ryhtyä syömään.
Reilu puoli vuosikymmentä sitten osuin paikkaan , jossa sudet olivat tappaneet kaksi aikuista hirveä 15 metrin etäisyydelle toisistaan. Siinä lauma pitikin peijaisia useamman viikon. Vieressä kulkeva talvella ummessa ollut metsäautotie oli ”lavanaan” susien pusertamia karvaisia ulostepötköjä.
Jos tuo lauma olisikin pysynyt ”hirvillä” , ei ongelmia olisi ollut . Vuosittain toistuneet , kymmeniä kotieläinuhreja vaatineet retket pentujen opettamiseksi saalistamaan, taisivat vaikuttaa siihen , että sudet joutuivat epäsuosioon ja katosivat..
…20 tonnia /panta x 9 + muut kulut = on pyöreästi 200 000 euroa , että on saatu levitettyä petoja ihmisten riesaksi muualle Suomeen???! 🙁 🙁 🙁
Vesistöjen varsilla ja peltojen liepeillä on runsaasti purtavaa. Monet metsäautoteiden varret tuottavat vesakkoa valtavia määriä. Veikkaan , että ainakin osa täälläkin mainostetuista hirvituhoista kohdistuu juuri tiealueilla rehottaviin pajupensaisiin. Kauemmas harva edes vaivautuu tilannetta tutkimaan. Hirvenjälkien jono lumisella metsäautotiellä ja jopa tiealueella kasvaneiden koivun taimien ja pajujen latvojen katoaminen hirvien suuhun saa satunnaisesti metsäautotietään kulkevan päättelemään , että taimikotkin on syöty.
…mutta niistä ruokamaista…. sähkönsiirtoverkkojen johtokäytävät ovat erinomaisia ravinnonlähteitä hirville (on haapaa , pihlajaa , koivua , katajaa ja satunnaisia männyn taimia) , samoin isompien liikenneväylien raivaamattomat lähialueet. Käytöstä poistettavat turvetuotantoalueet tuottavat myös runsaasti ravintoa hirvien tarpeisiin – nykyiselle vähnevälle määrälle aivan riittävästi.
…ja meinasi aivan unohtua , että nämä lehtipuuvoittoiset energiahalkkuupalstat tuottavat hirville ravintoa lisääntyvässä
määrin. Kannoista nousevat versot ovat parissa vuodessa sopivalla hollilla hirvien syötäväksi ja tavaraa tulee lisää koko ajan.