Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Nythän netoukat syönevät yleensä ns lunnonpuita.
Hakkuiden siirtyminen Pohjoismaista muualle pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen lisäisi todennäköisesti sekä ilmasto- että monimuotoisuushyötyjä.
Maaseutu autiotuisi. Siitä varmaan monimuotoisuushyöty. Suomalaisillen entisille metsureille jouduttaisiin rakentamaan uudet asunnot kasvukeskuksiin. Luontokato lisääntyisi.
Kanadassa tai Venäjällä jouduttaisiin tekemään valtavia tie-ja siltatöitä kaukaisiin erämaihi, mistä kyllä olisi melkoiset päästöt. Siellä puun kuljetus tehtaillen vaatisin aivan eri mittakaavan energian käyttöä kuin Suomessa. Meillä asutus, metsät ja tuotantolaitokset sijaitsévat lähellä toisiaan, mikä on sekä ihmisyställistä että äärettömän energiatehokasta.
Aina pitää tutkia jokaisen hankkeen kaikki sivuvaikutuksetkin. Suomessa puhutaan yleensä vain metsistä vaikka pitäisi puhua koko metsäekosysteemistä, joka käsittää metsien lisäksi mm ihmiset, asutuksen, tuotantolaitokset ja infran.
Mikä on prosentti, jos kaikki puuhastelu lasketaan mukaan? Suunnittelu kulkemisineen.
Meidän metsissä 80 vuodessa kuusikon kasvu verrattuna jatkuvaan kasvatukseen on vähintään 200 m3 enemmän. Siitä vaikkapa 50 m3 pysyviin rakenteisiin. Hakkuutähdettä kertään energiakäyttöön o,2×350 m3=70 m3. Siis hehtaarilta saadaan poistettua vähintään 120 tonnia hiilidioksidia enemmän kuin jatkuvassa kasvatuksessa.
Ei varmaan muutamaa prosenttia enemmän kulu tuosta taimikoiden perustamiseen ja hoitoon. Jaksollisen aukkojen tehokas puunkorjuu kattaa luultavasti tuonkin eron.
Kuusikkokysymyksestä sanoisin, että yli 100-vuotiaiden kuusikkojen puumäärä ei lisäänny. Kasvu on liki olematonta. Juurikääpä vahingoittaa puita kiihtyvään tahtiin ja tuulet kaatavat näitä tyvilahoja keskeltä metsääkin. Näin käy Keski-Suomessakin, missä tyvilahoa on vähän, Luulisin, että Etelä-Suomen tyvilahoalueilla ilman kirjanpainajaakin kuusikon puumäärän lisääntyminen päättyy viimeistään 80 vuoden iässä.
Yli 50-vuotiaiden kuusikkojen harvennus on hyvin riskialtista. Järkevin ja vähiten riskialtis tapa on 2 harvennusta, joista viimeinen n 45-vuotiaana. Sitten voi harkita kasvattaako 60-vuotiaiksi vai paljonko sitä vanhemmiksi.
Laskentaohjelmat antavat yllättävän vaihtelevia tuloksia ikääntyneiden metsien kasvulle. Vertasin yhtä tapausta. Esimerkiksi n 100-vuotiaille havupuille metsäyhtiön ohjelma saattoi antaa jopa 50 % suurempia kasvuennusteita kuin metsäyhtiön. Olko MHY osannut ihan oikeasti ottaa tuhoja huomioon vain oliko tarkotus motivoida ikääntyneiden metsien myyntiä? On näemmä aika arpapeliä nuo ikääntyneiden metsien lakelmat. Kerran metsäyhtiön metsäsuunnitelman päivityksessä ikääntyneen kuusikon kasvuarvio lisääntyi lähes 100 %. Kun ihmettelin asiaa, en saanut mitään selvää vastausta.
Metsät saavat siis luonnontilassa varttua vanhemmiksi ja niiden kaikenlainen vaihtelevuus on suurempaa.
Tästä olen Anneli kyllä eri mieltä. Esimerkiksi se meidän metsäpaloalue on aika monotoonista. Täältä olisivat ne joensuulaiset löytämeet runsaasti tasaikäistä männikköä, jonka vaihtelu johtuu vain eri vaiheissa tehdyistä hakkuista.
Naapurissa on 111 vuoden koeala luontaisesti kehittyneestä metsästä (nyt suojelualue) ja vieressä meidän metsässä verrokki. Molemmat mäntymetsät ovat syntyneet samasta metsäpalosta. Olen joskus lähettänyt kuviakin.
Käsittelemättömässä metsässä on lukumääräisesti enemmän puita. Koivut ovat lähes kaikki kuolleet ja suuri osa maatunutkin. Aikanaan tulee olemaan puhdas männikkö, josta aina joskus joku puu kuolee. Uutta taimikkoa ei ole syntynyt.
Rajan meidän puoli on harvennettu 2-3 kertaa. Männyt ovat järeämpiä kuin rajan takana. Niitä on luonnollisestikin harvemmassa. Koivut on hakattu harvennuksissa. Uutta taimikkoa alkaa syntyä uudistushakkuun jälkeen.
Epätieteellinen arvio on, että kummallakin puolen puuta on saman verran. Meidän puolen hakkuut mukaan lukien väittäisin, että tässä tapauksessa harvennetun metsän kokonaiskasvu on ollut suurempi.
Sanoo Wikipedia:
Metsätaloudessa kliimaksi eli päätemetsävaihe on metsän kehityksen ja kasvun kypsä vaihe, sen lopputila. Puuston nettokasvu on tällöin hyvin vähäistä. Sen sijaan metsäluonnon biodiversiteetti eli sen monimuotoisuus on hyvin suurta. Metsässä on erilaisia biotooppeja eli elinympäristöjä sekä monia eläin- ja kasvilajeja. Lahopuuta on runsaasti ylläpitämässä monimuotoisuutta ja puuston valtalaji Suomessa on joko mänty tai kuusi kasvupaikasta riippuen, Keski-Euroopassa usein myös pyökki.
Metsän kliimaksi-vaihe on enemmänkin teoreettinen kuin todellinen kasvillisuuden vakaa tasapainotila, sillä metsän kehittymiseen liittyy paljon sattumanvaraisuutta. Ennustettavuutta vaikeuttavat myrskyt, metsäpalot, lumituhot, tulivuorenpurkaukset, meteoriitit, maanvyöryt, hyönteistuhot ja tautituhot, koska ei tiedetä milloin, minne, miten ja kuinka usein ne vaikuttavat. Näillä luontaisilla häiriötiloilla on kuitenkin oleellinen merkitys metsäekosysteemin uudistumisessa.
Kliimaksi-nimityksen käytöstä on alettu luopua, kun on opittu ymmärtämään, että metsälle on tyypillisempää jatkuva muutos kuin vakaa tasapainotila.
Eikös se ollut niin ruotsalaisten mukaan että hiilen poistuminen maaperästä on lähes vakio. Uutta hiiltä tuo sinne avohakkuun jälkeen ensiksi pintakasvullisuus, jolloin hiilitase oli likimain +-0. Sitten puut alkavat sitoa lisää hiiltä. Siis mitä paremmin metsä kasvaa sitä enemmän sen maaperässä on hiiltä.
