Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Meillä on ”testattu” metsiä n 250 vuotta eikä kestävän käytön raja ole tullut vastaan. Ainakaan, kun katsoo hyvin kasvavia metsiä.
Annelillakin lähtöolettama on, että liikutaan hakkuissa riskirajaa kohden. Jospa onkin niin, että hakkuut siirtävät sitä riskirajaa kauemmas. Minä en tietenkään tiedä miten asia on, mutta tutkimuksessa tulee pitää molemmat vaihtoehdot avoimina.
Kasvu muuten paranee toistuvilla kohtuullisilla harvennuksilla. Sen näkee, kun katsoo lustoja. Siinä nämä tyypit ovat tietenkin oikeassa. Kannattaa kuitenkin huomata, että nykysysteemilla ne pari harvennuskertaa ovat n 10 vuoden välein, joten kovin paljoa ei ole petrattavaa. Kuusikoille riittää tämä 2 kertaa. Männiköitä harvennetaankin joskus 3 kertaa.
Aika vähän on, jos poistetaan vain kuudesosa puista. Silloinhan saisi rampata metsässä 5 vuoden välein eivätkä puut ennättäisi kasvattaa lustojaan, kun taas hakataan.
Varmaan jotkut tekevät päätehakkuita liian nuoriin metsiin, mutta toiset taas pihtaavat heidänkin edestään.
Itse asiassa eräs syy, jota ei ole käsitelty on monien taimikoiden huono hoito, mikä on aika selvästi ja nopeasti vaikuttava tekijä.
Ongelma piilee siinä että hoidettu maisema poikkeaa liikaa luonnontilaisesta. Eliöt eivät löydä siitä asuinpaikkoja eikä ravintoa. Metsäkuva on nuortunut ja siistiytynyt ja kaikenlainen vaihtelu on vähentynyt.
Olen lähettänyt kuvia 110 vuotta sitten olleen metsäpalon jälkeen kasvaneesta männiköstä. Aika karua katseltavaa. Karuja ovat 100-vuotiaat kuusikotkin., joista viimeisiä kaadetaan.
Ainakin meidän talousmetsissä vaihtelua riittää. On yhden puulajin metsiä tai sekametsiä. On nuoria metsiä tai vanhoja. Aukkoja tai taimikoita. Lahopuuta pystyssä ja maassa.
Kyllä talousmetsästä jokainen löytää oman ekolokeron ellei joku vahvempi häädä.
Jopa ahmakin on havaittu. Lienee syönyt hirvenvasat, kun jahdissa oli paljon vasattomia hirvilehmiä.
Olisiko palstalaisilla vinkkiä jos haluaisi nähä Keski-Suomesta vanhaa kuusikkoa?
Muuramessa Kuusimäen luonnonsuojelualue. Siellä kasvoi aikanaan Suomen suurin kuusikin. Alue on perustettu n 1840 hakatun kasken paikalle.
Ne tienoot ovat älyttömän hyvin kasvavia ja puut ovat pitkiä ja sopusuhtaisia.
Sijainti: N=6898674.551, E=421535.866
(ETRS-TM35FIN)Minä näen tilanteen sellaisena, että boreaalinen havumetsä on sopeutunut elämään erilaisten katastrofien kanssa. Myrskyt, metsäpalot, ilmaston vaihtelut, erilaiset säätilat ym ovat pakottaneet havumetsämme sopeutumaan. Siksi ei ole mitään pysyvää tilaa, johon metsälajit ovat kehittyneet. Toisin on jossain sademetsässä, jossa olot ovat saattaneet olla vakaat miljoona vuotta.
On siis mahdotonta ”määrätä” millainen boreaalisen havumetsän pitäisi olla nyt tai 100 vuoden kuluttua. Tätähän entistäjät yrittävät, mutta se on täysin mahdotonta. Oleellista vain on, että metsässä kasvaa tarpeeksi lajeja. Ne sitten itsenäisesti tai ihmisen avustamana päättävät keskinäisestä järjestyksestään.
Luontokatoskeptismi leviää.
Ainakin täällä Suomessa Suomen metsäluontoa koskien ihan aiheesta. Kuten epäilemättä on huomattu, meikäläinen on eräs esimerkki.
Onhan se ihan hullua, kun luontoa ”ennallistetaan” räjäyttämällä puita. Minusta räjäyttäjät ja homman tilaajat pitäisi laittaa hoitoon. Kun ymmärrys on tuota luokkaa, niin ei muussakaan ole mitään järkeä.
Ilmastonmuutos on tosi asia. Paljonko siitä on minkä tekijän aiheuttamaa on eri asia. Ilmastonmuutokseen voimme metsissä vaikuttaa kasvattamalla niitä mahdollisimman tehokkaasti. Tähänkö kannustetaan. Ei ainakaan Suomessa. Parasta metsänhoitoa tuntuu olevan jättää metsät retuperälle lahoamaan ja tuottamaan hiiltä taivalle, kun niiden pitäisi tuottaa rakennustarvikkeita ja energiaa.
Nykypäivänä monella ei ole mielekästä tekemistä. Keksitään yhtäkkiä erilaisia sijaistoimintoja, jotta tunnettaisiin itsensä tärkeiksi. Nyt poppina on ”ennallistaminen”. Kohta tulee taas joku toinen ismi.
Taas viisastetelen. Havaintojeni mukaan kuusentaimet kasvavat hyvin aukossa. Syynä on maanmuokkaus. Koska sieni-itiöitä on kaikkialla, ratkaisevaa on niille sopiva kasvupaikka.
Edelleenkin minun logiikkaan ei sovellu se, että ilmasta pitäisi poistaa hiiltä ja systeemi pyrkii lisäämään puun lahoamista.
Tänne on iskenyt joku ihmeellinen biodiversideettiuskonto. Mitenkähän ne metsät ovat edelliset 10000 vuotta pärjänneet ilman sitä.
Mitenkähän Ruotsin metsät pärjäävät ilman noin hienoa uskontoa?
Lahottajasienten itiöt lentävät tuulten mukana vaikka kuinka kaukaa. Niistä ei ole pula.
Kivihiilikaudella ei ollut lahottajia, joten ilmakehän hiili kerääntyi kivihiiliesiintymiksi. Nykytilanteessa meillä on liikaa lahottajia. Ei liian vähän. Parempi olisi, että lahoamisprosessit hidastuisivat. Silloin hiiltä poistuisi kätevästi ilmakehästä.
Kai neulaset ja lehdet kuitenkin hajoavat normaalilla prosessilla ilman mitään lahottajasieniä.
Aikalaiskuvaus katovuosista 1867-68 (vaimon isoäidin isä kotoisin Saarijärven Mahlusta. Hän oli opiskellut Mustialassa agronomiksi):
Vuonna 1867 matkustin lopulla toukokuuta 1867 Mustialasta Sippolaan. Luminietokset seisoivat korkeammalla aitain harjoja kuin talvisydännä. Matkallani kuljin 5 p. sanottua kuuta Päijänteen salmen ( Kärkisen salmi) Korpilahdelle sillä tavoin, että venhettä vedettiin jäälauttain yli ja Päijänteen selkä oli aivan jäässä että hevosella saattoi ajaa. Sitten 10 p. samaa kesäkuuta Saarijärvellä oli vielä jäitä järvissä, että kirkkoväki souteli kierrellen jäiden välissä. Sitten tuli tavattoman lämmin niin, että juhannuksena oli kuitenkin jokseenkin täysi lehti puissa vaikka samana päivänä sentään nähtiin luntakin vuorien pohjoisilla rinteillä.
Wiljat kasvoivat hyvästi. Mutta kun Saarijärveltä palasin 20 p. elokuuta oli päivä hyvin helteinen, mutta illan puolella muuttui äkisti kylmäksi ja ollessani Kuukan (Uurainen) kirkolla yötä olivat seuraavana aamuna lammikot jäässä.
Niin ankara oli kylmyys. Silloin meni ei ainoastaan suvitouvot, vaan kaikki rukiitkin Jälemmin tuli samanlaisia öitä ja vei loputkin viljat.
Sitten seurasi kauhea nälkäkausi, jonka vertaista ei Suomen historia monta tiedä. Seuraavana vuonna kuoli 137 720 henkeä, joista ilmoitusten mukaan varsinaisesti nälkään 2350 henkeä. Seuraava talvi. tuli runsasluminen ja kovilla pakkasilla, joka vielä suuressa määrin lisäsi nälän kuormaa. Jälkeisenä kesänä v. 1868 matkustelin Kuopin läänissä ja kammottavaa oli nähdä sitä tavatonta nälkään sortuvan kansan vaellusta, sitä taudin raivoa sekä kuolevaisuutta kuin myös että tiet olivat täynnä ruumisten kulettajia
