Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Jos ennallistamisasetuksen tekijöillä olisi ns puhtaat jauhot pussissa, niin totta kai he kertoisivat mitä se fyysisesti tarkoittaa. Täytyyhän heillä olla tämä tiedossa, koska ovat osanneet laskea kustannuksetkin. Nykyinen salailu tarkoittaa, että tulisi todella kovia vaatimuksia, jos asetus tulisi voimaan.
Meiltä päätehakataan ensi talvena viimeiset hakkuukypsät korpikuusikot. Oli kylläkin sattuma, että ajoittui juuri tähän aikaan. Varsinainen motiivi oli kuvioiden ikä ja tarve saada kasaan riittävän suuri leimikko. Toivottavasti ei aleta vaatimaan taimikoiden kaatamista ja ojien tukkimista.
Kuten ollaan moneen kertaan todettu, niin jatkuvapeitteinen kasvatus olisi monesti suotavaa turvemailla, mikäli se käytännössä toimisi. Kuten tiedetään, niin karhunsammat estää tehokkaasti taimttumisen ja kaatuminen uhkaa monesti harvennettua metsää. Nythän on käynnissä moniakin tutkimuksia suokuvioiden hakkuutavoista ja ehkä niistä saisi jotain osviittaa järkevistä käytännöistä.
Molemmat puolet uskovat olevansa hyvän asian puolella ja haukkuvat meitä väliaidalla istuvia.
Varo Anneli, ettet putoa aidalta. Suomessa oli aikoinaan Liberaalinen kansanpuolue. Sen puheenjohtaja sanoi minulle, että he ovat vaaankieliasemassa oikeiston ja vasemmiston välillä ja siksi heillä on niin hyvä asema. Muutaman vuoden kuluttua ei ollut ”väliaidalla istumisesta” mitään hyötyä. Puolue haihtui olemattomiinm.
Minä epäilen, että joskus saattaisi tulla ongelmia FSC:stä irtautumissessa. Yhtiöt pakotetaan olemaan ynseitä tuollaisille aisan yli potkijoille.
Kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana FSC:stä
Niinhän se että, sinäkin Anneli uskot yleensä kaikesta hyvää, mutta maailma on raadollinen. Idioottitermiähän yleensä käytetään, mutta hyväuskoisuus taitaa sopia sinuun paremmin. Tuli vielä mieleen se Hamelnin pillipiipari, joka vei kaikki kaupungin lapset. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä luvataan. Tarkoitus voi olla aivan toinen.
Todellakin on niin, että suomalaiset käyttivät metsävarojaan suruttomasti välillä 1750-1950. Eipä heillä ollut kyllä muuta mahdollisuutta. Syödä piti ja mukava oli hankkia uusia tekniikoita ja sivistyä. Kiitos näistä edellisille sukupolville.
Nyt on kauhea meteli, kun yritetään parantaa metsien kasvua. Ainakin meidän metsien käsittelyllä on tarkoitus näin ja sitä kautta turvata tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia. Kun teemme päätehaskkuun, niin oletusarvo on, että tuleva metsä kasvaa keskimäärin selvästi paremmin kuin hakattu. Sama harvennuksilla. Nekin parantavat puuston laatua. En ymmärrä miten voisimme syödä tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia normaalilla metsätaloudella, jossa uuden metsän synnystä huolehditaan. Senkin tiedämme, millaista metsätaloutta harjoittamalla saadaan metsät häviämään.
Ilmaston muutos on selvä, mitkä kaikki tekijät siihen vaikuttavat on tietysti sitten jo vaikeampi tehtävä. Luontokato onkin sitten jo varsin epämääräinen käsite, kun puhutaan Suomen asioista. Minä olen ymmärtänyt että ilmastonmuutoksen aiheuttamaa luontokatoa torjutaan poistamalla hiiltä ilmakehästä. Tämä Suomeen yritetty systeemi vaikuttaa luonnollisestikinn päin vastoin.
Ja onhan se hirveän kauheaa, että esimerkiksi nuoret kuivahko ja kuivat kankaat ovat uhanalaisia ainakin Ympäristöministeriön luettelon mukaan ja ne kuuluvat samaan uhanalaisuusluokkaan kynäjalavalehtojen kanssa. Ovatko nämä luokittajat idiootteja, onko heillä muita tarkoitusperiä vai onko todella niin, että Suomesta nuo kankaat häviävät. Sitä saa jokainen pohtia mielessään.
Kolmas yritys Hesariin. Tämä kelpasi:
Tässä asiassa en usko sinua. Fakta on, että asetusehdotuksen mukaan 30 % pitäisi ”ennallistaa” vuoden 1952 tilanteeseen.
Kuten hyvin tiedämme tämä ei onnistu Suomen eikä minkään muunkaan maan metsissä. Mitä sitten on tarkoitus asetuksen perusteella tehdä, taitaa olla vain hankkeen vetäjien tarkoin varjeltu salaisuus. Luontopaneelin aiemmat esitykset kertonevat oleellisen.
Minä en usko muuhun kuin, että tarkoitus on museoida metsät. Jos jotain veikkaisin, niin museointi on tarkoitus aloittaa vanhemmista metsistä. Ei tietysti haittaa vaikka sahat jäisivät ilman tukkejaan.
Tämä on todellinen kauniiseen luonnonsuojelukaapuun puettu ”Troijan puuhevonen”, jonka tarkoitus on viedä päätäntävalta Suomelta. Apuna tarvitaan tietysti myös tapaisiasi luonnonystäviä, jotka uskovat kaikesta hyvää.
Nämä haaraiset tiet ovat oma taiteenlajinsa. Yhteismetsä käyttää erään tiekunnan kokoojatietä ja joutui maksamaan mielestäni ja parin asiantuntijankin mielestä liikaa. Haarojen kustannukset suhteessa niistä saataviin yksiköihin olivat olivat suuret. Lähdettiin prosessiin. Lieneekö sillä vaikutusta, että eräs maanmittari on sen hirviporukan jäsen, jonka mailla tuo tiekunnan tie on (Ei kyllä ottanut osa ainakaan julkisesti prosessiin)
Yhteismetsä olisi aluksi joutunut kustantamaan n 70 % yhteisestä tiestä vaikka tonnikilometrien mukaan osuus olisi ollut enintään 35 % tämän tieosuuden kustannuksista. Meidän näkemys oli, että kustannamme tuon osuuden ja muut, jotka käyttävät Tiekunnan haaroja maksakoot loput. Maanmittaustoimituksessa meidän osuus tippuikin noin neljänneksellä vaikka olisi pitänyt puolittua. Maanmittari taisi vain puolittaa meidän vaatimuksen vaikka käytti hienoa ohjelmaa. Ei auttanut Maaoikeuskaan.
Kannattaa tosiaan laskea miten uudet yksiköt vaikuttaisivat. Oikeudenmukainen tavoite pitäisi olla, ettei vain päätietä käyttävien rasitus suurenisi tai pienenisi.
Tiertysti tuo haarojen ottaminen Tiekunnan vastuulle tarkoittaa sitä, ettei enää saa vähentää ALV:ia kuten, jos tie on oma.
Tämäkään ei kelvannut Hesarille:
Tässä asiassa en usko sinua. Fakta on, että asetusehdotuksen mukaan 30 % pitäisi ”ennallistaa” vuoden 1952 tilanteeseen.
Kuten hyvin tiedämme tämä ei onnistu Suomen eikä minkään muunkaan maan metsissä. Mitä sitten on tarkoitus asetuksen perusteella tehdä, taitaa olla vain hankkeen vetäjien tarkoin varjeltu salaisuus. Luontopaneelin aiemmat esitykset kertonevat oleellisen.
Minä en usko muuhun kuin, että tarkoitus on museoida metsät. Jos jotain veikkaisin, niin museointi on tarkoitus aloittaa vanhemmista metsistä. Ei tietysti haittaa vaikka sahat jäisivät ilman tukkejaan.
Tämä on todellinen kauniiseen luonnonsuojelukaapuun puettu ”Troijan puuhevonen”, jonka tarkoitus on haitata Suomen metsäteollisuutta, jota luonnonsuojeluväki inhoaa. Apuna tarvitaan tietysti myös tapaisiasi hyväuskoisia luonnonystäviä.
Ei löytynyt Hesarista tuota kommenttiani. Mikähän siinä moderaattoria hierrsi. Pitää yrittää uudelleen.
Anteeksi Anneli, kun olin eri mieltä kanssasi tuolla Hesarin sivulla:
Kuulehan Anneli. Tässä asiassa en usko sinua. Fakta on, että asetuksen mukaan 30 % pitäisi ”ennallistaa” vuoden 1952 tilanteeseen.
Kuten hyvin tiedämme tämä ei onnistu Suomen eikä minkään muunkaan maan metsissä. Mitä sitten on tarkoitus tehdä, taitaa olla vain hankkeen vetäjien tarkoin varjeltu salaisuus.
Minä en usko muuhun kuin, että tarkoitus on museoida metsät. Porukka, joka tätä ajaa ei ymmärrärrä eikä piittaa metsätaloudesta yhtään mitään. Jos jotain veikkaisin, niin museointi on tarkoitus aloittaa vanhemmista metsistä. Ei tietysti haittaa vaikka sahat jäisivät ilman tukkejaan. Mitäs ovat rakentaneet sahojaan.
Tämä on todellinen kauniiseen luonnonsuojelukaapuun puettu ”Troijan puuhevonen”, jonka tarkoitus on hävittää Suomen metsäteollisuus, jota luonnonsuojeluväki inhoaa. Apuna tarvitaan tietysti myös tapaisiasi hyväuskoisia luonnonystäviä
Minä ajattelen niin, että maaperässä on lahottajassieniä, jotka siis elävät maaperän orgaanisista aineista ja muuttavan niissä olevan hiilen hiilidioksidiksi, Siksi maaperään ei voi kertyä ihmeellisiä hiilivarastoja. Toisin oli aikoinaan Kivihiilikaudella, jolloin lahottajasieniä ei ollut. Siksi syntyi kivihiili.
Aika taitava se ”organisaatio”, joka tätä maapalloamme ohjelmoi. Kun ilmakehästä oli kerätty riittävä määrä hiiltä pois, siirryttiin uuteen ”modiin”. Otetiin käyttöön nämä lahottajasienet. Syntyi hiilen kierto taivaalle ja sieltä kasveihin ja niiden lahottua taas taivaalle.
Minä ymmärrän maaperän hiilen niin, että se on suurelta osin kannoissa ja juurissa. Mitä enemmän metsämme kasvavat sitä enemmän on juurimassaa ja siis hiiltä maassa.