Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Onpa tosi satutäti tuo Jenni. Mihinköhän perustuu esimerkiksi väite, että 1900-luvun alkupuoliskolla puolet Suomen metsistä oli yli 120-vuuotiaita.
Meillä on korpisoiden kuusikko syntynyt ainakin joskus siten, että ojituksen jälkeen hieskoivikko on kiihtynyt hyvään kasvuun ja sitä on sitten perattu ja harvennettu. Alle on syntynyt luontaisesti kuusikko, jonka kasvu on parantunut, kun ylispuukoivut on hakattu.
Sitten on pienialaisia soita, joilta ojat päätyvät alapuoliseen kangasmetsään ilman yhteyttä vesistöön. Tällaisen suon naveromätästys ja istutus kuusella antaa erittäin hyvän tuloksen.
En minäkään yrittäisi kasvattaa missään olosuhteissa kuusia harvassa. Kaatumisriskin lisäksi tulee kuivumisriski.
Ehkäpä ikääntyneiden kuusikoiden tehtävänä luonnon kiertokulussa oli aiemmin purkaa nuoriin metsiin kerääntynyttä hiiltä. Siis pitää huoli, että ilmakehässä säilyy hiilitasapaino. Muuta järjellistä selitystä niillä en keksi. Nyt ikääntyneitä kuusikoita ei tarvita tähän, koska ihmisten toimesta toimesta hiiltä vapautuu liiankin kanssa.
Metsät ovat sopeutuneet uudistumaan nuorempina tai vanhempina, koska uudistumiseen tarvittavat katastrofit tapahtuvat sattumanvaraisin välein. Siis metsien uudistuminen ei tarvitse ikääntyneitä kuusikoita. Nyt ne toimivat hiililähteinä, minkä huomaa kirjanpainajien tuhoamista metsistä ja osaltaan edesauttavat kasvihuoneilmiötä. Vaikea ymmärtää, että niistä olisi ekosysteemille hyötyä.
Ei noin mene. Monet metsälajit tarvitsevat sitä avovaihetta. Ovat piilossa maan alla ja sitten esillä aukossa kunnes se kasvaa umpeen. Menestyvät sopivissa olosuhteissa muuallakin. Esimerkiksi nuokkuhelmikkä, valkolehdokki ja kevätlinnunherne ovat kasveja, joita meillä näkee hakkuuaukoissa, muttei enää myöhemmin metsissä. Ovat kyllä metsälajeja.
Kuusikoissa tapaa muurahaispesiä ja palokärkiä, jotka etsivät toukkia tyvilahoista kuusista. Kirjanpainajat tulevat olemaan ikääntyneiden kuusikoiden yleisin eliölaji.
Boreaalisen havumetsän kehityskulkuun kuuluu uudistuminen katastrofien kautta. Siksi niissä elävät kasvit ovat sopeutuneet olosuhteiden vaihteluun ei staattiseen tilaan kuten on laita sademetsissä, jotka uudistuvat puu kerrallaan.
Yksittäisten lajien laskemisen sijasta keskittyisin enemmän elinympäristöjen parantamiseen, koska siitä työstä hyötyvät myös heikommin tunnetut lajit.
Siis mitä ympäristöjä ja miten?
Olen usein verrannut ikääntynyttä kuusikkoa meidän hakkuuaukkoon: Eikö aukko, jossa on lahopuuta, jättöpuita ja monenlaisia ruohovartisia, pensaita ja puun taimia ole keskimäärin parempi elinympäristö kuin ikääntynyt kuusikko, jossa on vähän sammalta, joku muurahaispesä ja tyvilahon vuoksi kaatuneita kuusia.
Ensinnäkin Luontojärjestöt ja Suomen Luontopaneeli oivat periaatteessa yksi ja sama ideologinen kopla, jolla on tarve todistaa olemassaolonsa tarpeellisuus uhkakuvia maalailemalla. Tieto on vähintäänkin yksipuolista. Tapiosta en tiedä.
Kerro Anneli muutama esimerkki siitä mitkä lajit ovat esimerkiksi 50 viimeisen vuoden aikana uhanalaistuneet ja tietysti myös mitkä lajit ovat lisääntyneet metsissämme. Ja tietysti metsätalouden oletettu vaikutus.
Tässä on se kommentti, mihin Anneli viittasi.
Kuten tuolla edellä kirjoitin, niin metsät eivätkä metsälajit vaadi menestyäkseen nykyistä enemmän suojelua oli siis prosentti sitä tai tätä. Ikääntyneet metsät ovat myös ikävän yksipuolisia. Tämän näin eilenkin, kun katselin 100-vuotiasta männikköä, joissa kasvoi harvakseltaan vaivaisia varpuja ja heinänkorsia ja vertasin vieressä olevaan 9 vuotta sitten tehtyyn aukkoon, jossa virkeän taimikon ohella menestyy mustikka ja puolukka ja monet ruohokasvit. Myös pensaitakin ilmaantuu yllättäen. Tuossakin aukossa kasvaa ainakin terttuseljaa ja metsäruusua.
Ikäviä ovat myös ikääntyneet kuusikot, joista lehtipuu on lähes kuollut. Maapohja kasvaa, jos yleensä jotain kasvaa, sammalta. Joku myrskyn kaatama tyvilahokuusi on maassa. Pahimmassa tapauksessa on saanut aikaan kirjanpainajaepidemian koko kuusikkoon. Tällaisia metsiäkö meidän pitäisi suojella? Tutuu, etteivät HS:n toimittajat ole koskaan kunnolla perehtyneet metsiin.
Tuolla edellä kaivattiin metsiin pölyttäjiä. Nykyisen metsienkäsittelyn ansiosta niitä riittää. Aukot ja kasvatusmetsämme tarjoavat pölyttäjille monenlaista kasvia, joista kerätä mettä. Kuluva vuosi runsaine mustikkasatoineen todistaa, että metsäekosysteemimme toimii erinomaisesti. Toki tätäkään ei noteerattu HS:n toimituksessa, jossa kirjoitettiin pitkä juttu erään Marja-Liisan mustikankeruuongelmista.
Sekin kannattaa todeta, ettei sekametsiä synny sillä, että jättää metsän hakkaamatta. Kuusikko kuusettuu entisestään, kun lyhyempi-ikäiset lehtipuut kuolevat. Männikkö säilyy aluksi männikkönä, kun lehtipuut kuolevat ja sekin alkaa vähitellen kuusettua. Samoin käy koivikoille. Sekametsän syntyminen vaatii ensiksikin aukon, jossa kaikki 3 puulajia menestyvät ja lisäksi ihmisen hakkaamalla tehtyä ohjausta puulajisuhteiden saavuttamiseksi.
Vielä kerran. Voisivatko HS:n toimittajat alkaa tosissaan ja puolueettomasti perehtyä siihen miten metsämme toimivat tuollaisten prosenttilaskujen sijaan.
Annelin kaipaamat puolueettomat tiedemiehet taitavat olla harvassa, Eikö sitä paitsi kenenkään kannata kyseenalaistaa nykyistä valtavirta-ajattelua, koska silloin kannattaa heittää hyvästit ura- ja apurahahaaveille.
