Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Ainakin eräällä metsäyhtiöllä on mukava ja kunnollinen porukka. Tekevät istutuksia ja kylvöjä. Kun haluan saada varmasti männyt itämään, niin tilaan porukan tekemään kylvön. Tallustelevat äkeen jäljissä, kylvävät ja painavat siemenet keveästi saappaalla maahan. Aina kuulemma itänyt. Maksaa vähän enemmän kuin äestyksen yhteydessä tehty, mutta me tykätään, että metsä lähteen varmasti kasvamaan.
Nyt oli hyvä vuosi, mutta kyllä on männyn alkuja kasvamassa.
On kyllä sitten toinen yhtiö, jonka äestäjä ajoi kaasu pohjassa kivien ja kantojen yli. Ei paljoa raapinut. Moitiskelin ja sovittiin sitten, että istuttavat vähän tilalle.
Toisessa paikkaa on taas tosi hyvä mätästäjä. On kyllä työn laadussa eroja.
Monenlaista painostusta tapahtuu asian tiimoilta. Painostetaanko metsäkeskuksia edistämään jatkuvaa kasvatusta? Keskustelin erään puunostajan kanssa, joka kertoi saaneensa metsäkeskuksesta kyselyjä siitä, miksi niin niin vähän tehdään poimintahakkuita. Metsäkeskuksen tyypin mukaan pitäisi tehdä vähemmän harvennushakkuita ja enemmän poimintahakkuita. Näyttäisivät tilastot kauniimmilta.
Siinä Hesarin jutussa oli hyvin uskottava kommentti siitä miten kirjanpainajatuhoriski kasvaa. Etelä-Suomen metsiä on poimintahakattu jo 1700-luvulta, minkä seurauksena juurikääpä on levinnyt. Kuten kaikkien pitäisi tietää, niin nämä tyvestä lahot puut ovat alttiita tuulituhoille. Syntyy paljon tuulenkaatoja ja tämän seurauksena kirjanpainajia. Katastrofi on valmis.
Keski-Suomen metsien historia on toisenlainen. Tässä kommenttini sinne Hesariin:
Epäilemättä juuri noin. Etelä-Suomessa oli jo kauan kysyntää markkinapuulle, polttopuuksi, rakentamiseen, rautamasuunein tarvitseman hiilen polttoon ym ja luonnollista oli hakata suurimmat puut ensin.
Keski-Suomessa väkeä oli vähän ja metsät suurelta osin luonnontilassa kunnes n 1750 alettiin sallia tilojen jako ja torppien perustaminen. Voimakkaasti lisääntyvä väestö johti siihen, että kaskeamiseen kelvolliset maat oli poltettu kaskiksi 1800-luvulle tullessa. Markkinahakkuita ei suoritettu. Tilanne muuttui 1860- ja 70-luvuilla, kun sahausboomi alkoi ja Keski-Suomen paljolti luonnontilaiset metsät alkoivat uida Kymijoen suun lukuisten sahojen raameihin. Aluksi hakkuut olivat usein rajuja määrämittahakkuita, joissa kaikki sovitun mitan täyttävät puut hakattiin. Tuloksena aukkoja tai harveikkoja. Sitten siirryttiin poimintahakkuisiin, mutta niitä kesti vain siihen, kun 1960-luvulla alettiinkin jo tehdä aukkoja ja siirryttiin keinolliseen uudistamiseen. Nämä estivät sitten mahdollisen tyvilahon leviämistä.
Keskisuomalainen metsänomistaja on siis paremmassa asemassa eteläsuomalaiseen golleegaansa verrattuna, jonka metsissä tyvilaho ja tuulenkaadot lisääntyvät vuosi vuodelta. Seurauksena siis vuodesta toiseen paheneva kirjanpainajaongelma omissa ja naapurin metsissä. Tietysti täysin edesvastuutonta on markkinoida jatkuvaa kasvatusta tuollaisiin metsiin, kuten edelleenkin tapahtuu.
Ei täälläkään varmassa turvassa olla. Taitamaton harventaminen, tuuli-tai lumituho saattavat toimia kirjanpainajien ”lastentarhana”, josta tuholaiset saattavat levitä viattoman naapurin metsään. Näin tapahtui viime vuonna lähitienoolla, kun tuuli kaatoi harvennuskuusikkoa, josta tuholaiset levisivät naapurin puolelle.
Täällä kuitenkin riittänee, että kasvatetaan kuusta vain sille hyvin sopivilla paikoilla. Huolehditaan harvennuksista ajoissa. Ei harvenneta vanhoja metsiä ja tehdään päätehakkuut ajoissa. Kerätään tuhopuut pois metsistä.
Minä suhtautuisin tyynen rauhallisesti kuusen kasvatukseen lehtomaisilla kankailla. Pari harvennusta ja sitten aikanaan päätehakkuu. Seassa voi tietysti kasvattaa vähän koivua ja mäntyä.
Perkolle sanoisin, että se puun hinta riippuu nimenomaan hakkuutavasta. Kerran myytiin aukon vierestä ranta-alueelta poimintahakkaamalla kuution mäntyjä. Ihmettelin, kun eräs suuri firma tarjosi niistä harvennuspuun hinnan. Ostaja vastasi, että heillä on sääntö, että myös poimintahakatut puut hinnoitellaan harvennuspuiksi.
Olen usein kirjoittanut, että ikääntyneiden kuusikoiden harvennus on vaarallista. Lisääntyneet tuhot saattaisivat liittyä lisääntyneisiin kuusikon yläharvennuksiin. Meillä ei yli 50-vuotiaitas kuusikoita tuhoriskin vuoksi enää harvenneta.
Vinkkaapa Anneli tutkijoille, että analysoisivat niin tuhokuusikoiden kuin lähitienoonkin hakkuuhistorian.
Verottaja hyväksyy yhteismetsäosuuden arvoksi summan, joka 5 edellisen tilikauden voittojen ennen veroja keskiarvo 20:llä. (siis tuotto 5 %) Siis sinun pitäisi pitäisi saada tietoosi nuo 5 edellistä tilinpäätöstä. Laskea niistä tilikauden voittojen, siis ennen veroja, keskiarvo. Sitten tästä isäsi osuus koko potista ja kertoa 20:llä. Silloin saat isäsi osuuksien verotusarvon. Tämä systeemi antaa yleensä pienempiä verotusarvoja kuin pinta-alaperusteinen arvio.
On testattu aika suurella yhteismetsäosuudella. Ottaa siis oikeudenmukaisesti huomioon yhteismetsän kulurakenteen. Siis jos kulut ovat suuret, niin tuotto ja omaisuuden arvo pienempi. Pinta-alaperusteiset arviot eivät ota tätä huomioon.
Tässä meikäläisen kommentti siihen Hesarin Juttuun:
Tuskinpa tuhoon vaikuttaa se, onko onko kyse istutetusta vai luontaisesti syntyneestä kuusesta. Kasvupaikka ja ikä ovat eräät tekijät. Ei tilanne ole kuitenkaan kaikkialla niin katastrofaalinen. Kesällä hakattiin Keski-Suomessa 100-vuotias kuusikko, jossa taisi olla yksi kuollut kuusi 3 hehtaarin alalla.
Tuhopuut, jotka pitäisi kerätä pois, taitavat olla helposti tärkein tekijä. Lähitienoolla tuhoutui kasvatuskuusikosta kesällä 2021 n 150 runkoa. Syyllisiksi epäiltiin tuhoalueen naapurin harvennusmetsän tuulituhoa.
Tuoreilla kankailla kannattaa tietenkin aina pyrkiä mänty-kuusi sekametsiin, jotka ovat vähemmän riskialttiita ja kasvavatkin paremmin kuin yhden puulajin metsät. Rehevämmillä lehtomaisilla kankailla vaihtoehdot ovat kuusi tai koivu. Männyn tekninen laatu olisi liian huono. Koivu maistuu liian hyvin hirville joten kuusi on usein ainoa vaihtoehto.
Itse arvelisin, että parhaiten voi turvata kuusikkojen kasvun, kun istuttaa hieman nykysuosituksia harvemmaksi ja huolehtii hyvin taimikon hoidosta. Silloin puut kasvavat nopeasti ja voidaan hakata niiden ollessa vielä vastustuskykyisiä. Seassa kannattaa tietenkin kasvattaa jossain määrin koivua.
Ollaan saatu syntymään viimeisten 10 vuoden aikana melko runsaasti kuusi-mäntysekametsiä kylvämällä mänty ja istuttamalla seuraavana vuonna sekaan kuusia. Tämä ei kuitenkaan onnistu heinettyvillä mailla, jotka pitää uudistaa taimilla. Täytyy vaan toivoa, että männyt säästyvät hirviltä.
Tietysti Luontopaneelin vaatimukset vanhojen kuusikoiden suojelemisesta osoittavat vähintään heikkoa ymmärrystä näistä tuhoriskeistä.
Tuo hakkuu tehtiin heinäkuun alussa, joten taisivat toukat poistua, jos niitä sattui olemaan puissa. Olen tullut käsitykseen, että pienempikin määrä kuin 10 m3/ha voi olla vaarallinen, jos kaikki tuhopuut ovat lähellä toisiaan.
