Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,741 - 1,750 (kaikkiaan 7,075)
  • Timppa Timppa

    Hieno titteli ”metsätaloushenkinen”.  Juuri sitä tahdon olla, huolehtia metsistä ja taloudesta.

    Nyt monimuotoisuusuutta näkyy.  Meidän pihanurmelle lennähti pieni kottasraisparvi.  Niitä näkyy harvoin, koska karjatilat ovat vähentyneet.

    Timppa Timppa

    Olet Anneli jaksanut ahertaa saadaksesi ”ystävämme” Tonin järkiinsä.  Turha homma kannattaisi sekin aika käyttää vaikka lenkkeilyyn Tiuhti-koiran kanssa.  Helpommin saa kallion siirrettyä kuin Tonin muuttamaan mielipidettään.

    Timppa Timppa

    Minä luulen,, että hajottajia tulee juuri se määrä, mitä on hajoitettavaa.  Sieni-itiöitä lentää kaikkialla.  Jos on sopiva kohde, niin sitten isketään.

    Ei ole mitään merkkiä, että talousmetsien tilanne olisi jotenkin huonontunut.  Tähän ikään on nähnyt monta kertaa, että joku hieno suunnitelma ei toimikaan tavoitetulla tavalla. En siis usko hienoihjin luonnonhoitosuunnitelmiin.  Joskus toimivat joskus eivät.

    Timppa Timppa

    Millä tavoin luonnontilainen alue määritellään?  Ovatko entiset kaskimaat luonnontilaisia vai ei?  Niissähän on ihmisen toimesta aiheutettu totaalinen puulajimuutos.  Entä entisille hakkuuaukoille syntyneet metsät.  Tiukasti ajatellen luonnontilaisia metsiä on Etelä-Suomessa rippunen.   Ovat yleensä huonoja kasvupaikkoja, joilla heikkolaatuista puuta.  Yhteismetsän maalla on eräs kallioharjanne ja sen vieressä vanhoja haapoja kasvava louhikko.  Ovat nykyään osa isompaa luonnonsuojelualuetta.

    Entä tapaus, jossa halkosavotassa 100 vuotta sitten hakattiin kaikki ”kasvunsa lopettaneet puut”?

     

     

     

    Timppa Timppa

    Onko Martti Yhteismetsä Tuohen jäsen?

    Kerran ilmestyi, mainitun puljun ”mainos” televisioon puoli 7:n ohjelman keskelle.  Esiteltiin ”hienoa” tapaa käsitellä jotain uusimaalaista metsää jatkuvalla kasvatuksella.  Minun silmiinoinäytti aika toivottomalta.  Oli siinä muutama kitulias kuusentaimi joukossa.  Paljonko niitä olisi hakkuun jälkeen?  Ja moniko olisi jo saanut juurikääpätartunnan?  Sitäkään ei kerrottu, ettei tuollaisessa tapauksessa synny kuin kuusia, jos niitäkään.  Tai, että kuvien järeän metsän jätetyt puut saattavat kuolla paahteessa tai kaatua tuulessa.  Mutta hyvä tarinahan onkin pääasia ja se, ettei ainakaan aluksi tee aukkoa.

    Timppa Timppa

    Myytiin 6 vuotta sitten päätehakkuukuusikko ja nyt lisää samaa kuusikkoa.  Myyntihinta oli nyt 33 % parempi.   Taimet maksavat suunnilleen saman.  Mätästys on kallistunut n 100 eurolla ja perkaukset samoin.  Tulot ovat lisääntyneet vuoteen 2016 verrattuna n 5000 euroa, kulut 300 euroa.  Minusta ainakin tässä tapauksessa kannattavuus on parantunut merkittävästi.

    Timppa Timppa

    Kasvun kannalta ihanteellisin malli olisi kolme harvennusta, jolloin saataisiin kolme harvennusreaktiotakin.  Männikössä tehdäänkin joskus niin.  Kuusikon kolmas harvennus on riskirajalla, koska viimeisellä kerralla kuivuminen ja kaatumiset alkavat olla uhkana.

    Timppa Timppa

    Minun havasintojeni mjukaan Tapion harvennusmallien noudattaminen johtaa usein puiden liialliseen karsiintumiseen ja sitä kautta myöhempään huonompaan tuottoon.  Tietysti vähän pasrempaan harvennustuottoon.

    Mitä sitten metsän kokonaisdtuottoon, saa jokainen päätellä.

    Timppa Timppa

    Luulen monen tutkijan olevan vähän sitä mieltä, että olisi parempi monimuotoisuuden kannalta jos vaikka 30% avohakatuista olisi sittenkin vanhaa metsää. Eikä vielä silloinkaan vanhan metsän määrä vaarantaisi monimuotoisuutta.

    Eipä tietenkään, mutta metsällä on muitakin funktioita.  Tarjota maaseudun väestölle työpaikkoja,  tu0ttaa kansantuloa.  Hyödyllisistä tuotteista puhumattakaan.

    Historiasta tiedämme, että eteläisen Suomen ,metsät on hakattu moneen kertaan, mutta siitä huolimatta ne ovat niin monimuotoisia,  että hakkuista pidetään kauheaa porua.  Tilastollisesti tarkasteltuna siis hyvin pieni vanhojen metsien osuus on riittänyt ylläpitämään tarvittavaa monimuotoisuutta.  Tuo 30 % on vedetty hatusta kuin taikurin kani niiden toimesta, jotka eivät omista metsää tai ole vastuussa mistään  talousasioista.  Epäilisin, että suurin syy on kateellisuus metsänomistajia kohtaan.

    Timppa Timppa

    Hakkuuaukko on monimuotoisempi ja sen puusto kasvaa paremmin kuin metsäpaloalueen puusto.  Se tosiaan jäi pois.  Pahoittelut.

Esillä 10 vastausta, 1,741 - 1,750 (kaikkiaan 7,075)