Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Ei ole vaikea rasti tuo kirjanpainajien välttäminen tulevaisuudfessakaan. Istutetaan laatutaimet hyviin mättäisiin vähän nykyistä harvempaan. Huolehditaan perkauksistan ja harvennuksista ajallaan. Ei harvenneta ikääntyneitä metsiä.
Tämä riittää. Lopuksi myydään päätehakkuleimikko hyvään hintaan.
Eiköhän ennen ollut hakkaamattomiakin metsiä, kun ei ollut laajaa metsäautotieverkostoa. Tuskin hevosella perimmäisistä metsistä puita haettiin, kun välissä saattoi olla hankalaakin maastoa.
Olivat kyllä ihme sakkia ennen vanhaan. Meidän äärettomän kiviset ja mäkiset metsät saivat hakattu tasolle 50 m3/ha 1933 mennessä. Ihmettelen miten saivat jyrkkien mäkien päiltä halot hevosella. Parhaaseen aikaan oli halkosavotassa 100 hevosta vaikkei asutusta lähes lainkaan. Erääseen jyrkkään Päijänteen saareen joutuivat tekemään kourun, jota pitkin laskivat puut rantaan. Totta kai saattoi jäädä hakkamattomia saarekkeitakin jonnekin vedenjakaja.alueille, mutta onhan nyt paljon suojelualueita.
Toivokaamme että syynä ei ole ainakaan monimuotoisuuskato, vaan paljon arkisempi syy eli esimerkiksi harvennushakkuurästit.
Kun ajelee 4-tietä Jyväskylään päin, niin kyllä niitä rästejä näkee. Varmasti osasyynä on myös huonosti vuosikymmeniä hoidettuja taimikoita.
Sitä ihmettelee, että mistä se puu tulee, kun teiden varsilla ei juuri hakkuita näe. Tänäänkin oli 2 kuormaa menossa Versowoodille, yksi tyhjä tulossa sieltä ja yksi kuitukuorma Heinolan sellutehtaalle.
Kyllä hoidetut metsät kasvavat ja uudet taimikot erityisesti.
Näiden puute saattaa osaltaan selittää esimerkiksi hömötiaisen jatkuvaa alamäkeä: ravintoresurssia ei ole talvella riittävää määrää.
Miten ne hömötiaiset selvisivät silloin, kun kaskikauden j’älkeen kaikki isot puut oli hakattu? Hömötiaiskantoihin saattaa vaikuttaa ne Veli-Jussi Jalkasen epäilemät pienhiukkaset tai ilman kemikaalit. Aivan kuten varpuskantoihinkin. Tai sitten taudit tai joku muu ilmiö, josta emme vielä tiedä. Aika outoa on selittää, ettei noin pieni lintu löydä ruokaa suuresta metsästä.
Sieni-itiöt lentävät vaikka kuinka pitkälle. Siksi on perusteltua odottaa, että myös vähäisempi lahopuumäärä riittää. Kestää vaan vähän kauemmin, että viimeiseenkin lahopuuhun osuu ”uhanalaisen” sienen itiö ja olosuhteet ovat sen itämiselle suotuisat.
Nimittäin vielä perustavaa laatua oleva kysymys. Voiko sieni yleensäkään olla uhanalainen, jos se tartuttaa uusia lahopuita? Ja missä ne sienet ovat ”luuranneet” silloin, kun metsät ja etenkin niiden lahopuut oli lähes hävitetty
Insinööri ei ymmärrä biologien logiikkaa.
Laskentaperiaate on Puuki äärimmäisen yksinkertainen. Kannataavuudessa pyritään tulojen ja menojen mahdollisimman suureen määrään. Sitähän se kannattavuus yksiselitteisesti on.
Olen tähän asti ymmärtänyt, että ratkaisevaa on tulojen ja menojen erotus. Uutta talousoppia edustanee R. Ranta, joka pyrkii myös mahdollisimman suuriin menoihin.
Koska emme tiedä tilanteesta 50 vuoden kuluttua, niin monet sijoittajat tekemät sijoituspäätöksiä myös laskemalla sijoitetun pääoman tuottoa. Ovatko he väärässä?
Näyttäisi kuvassa olevan kohtalaisen kivinen paikka. Minkähänlaisilla vehkeillä on kynnetty? Isoja kuusia on harvakseltaan ja seassa alikasvuskuusia. Voi hyvinkin olla jatkuvan kasvastuksen viritelmä.
Jos Seppo Vuokko on metsäteollisuuden ”taskussa” ja kaikki muutkin samoin ajattelevat, niin on kyllä isot taskut, että me kaikki niihin mahdutaan.
Onkohan noissa tukkimiehentäissä eroja? Meillä on eräs tila, jossa ainoa tepsivä keino on se, että hakkuun ja istutuksen välillä on täysi kesä.
Kerran yritettiin nopeampaa systeemiä. Siis istutusta hakkuuta seuraavana keväänä, koska kyseessä oli heinettyvä kohde. Kivisyydestä johtuen ei saanut kunnon mättäitä, mutta laikkuja kuitenkin. Istutuskesänä syötiin taimista n 70 %, mistä saatiin kylläkin vakuutuskorvaus.
Tulihan siihen se heinikkokin, joka vähän haittasi täydennysistutusta, mutta tuli kuitenkin kasvatuskelpoinen taimikko.
Pari kertaa on myös sattunut, että mätästetyissä paikoissakin on esiintynyt täydennysistutusta vaativaa tuhoa. Vaikka tuhojen keskiarvo voi olla pieni, niin tilakohtaiset vahingot voivat olla suuria.
Kun pudottaa istutustiheyden vaikkapa 1600 taimeen/ha 1800:sta säästää normaaleilla taimilla 200×0.50=100 euroa. Jos sitten istuttaa nuo ”hiekoitetut” on lisäkustannus 1600×0,09=144. Siis kustannusero on vain 44 euroa/ha, mikä on aika halpa vakuutusmaksu. Jos istuttaa 1500 tainta /ha, niin hiekoitussysteemi on 15 euroa/ha halvempi verrattuna perusversioon. Mitä pienempiin istutustiheyksiin mennään, sitä parempi tuo ”hiekoitus” on, koska sillä saa pitempiaikaisen ja myrkyttömän turvan. Pienillä istutustiheyksillä taimien eloon jäänti on tärkeämpää kuin suurilla.
Tässä kommenttini Hesariin:
Tiedemiehet ovat jotain mieltä ja toisaalta käytännön havainnot Suomen metsistä aivan erilaisia. Siksi minäkin kyseenalaistan tuon 30 %, Se on tavattomaasti ylimitoitettu. Eteläisen Suomen metsät oli lähes tuhottu 1800-luvun loppuun meneessä. Kuten tiedetään tekijöitä oli monta, kaskeaminen, tervanpoltto, puun hiilto rautamasuunien hiileksi ja asutuksen tarpeet. Tapion vuosikirjassa 1914 kerrottiin sanonnasta ”Kun talon rakennan, niin metsä pakenee”. Nouseva sahateollisuus 1860-luvulta lähtien varmisti, että koko Eteläisen Suomen kaikki metsät tulivat hakkuiden piiriin. Tukkipuu oli varma tulonlähde eikä niitä kenenkään kannattanut pitää turhan panttina metsässä odottamassa jotain tuhoa.
Metsämme ovat siis hakattu kauttaaltaan, mutta nyt kerrotaan, että ne ovat nykyään monimuotoisia eikä niitä saa sen vuoksi hakata. Jospa asia onkin päinvastoin. Tuo monimuotoisuus onkin seurausta metsien voimakkaista hakkuista, mikä on antanut heikommillekin eliöille mahdollisuuden löytää oman ekolokeronsa.
Tuo oppi 30 %:n hakkaamattomuusvaatimuksesta tulee lähinnä Ilkka Hanskin yksinäisellä saarella tekemistä täpläverkkoperhostutkimuksista. Epäilemättä pätee siellä, mutta historiatiedot huomioon ottavat havainnot Suomen metsistä kertovat, ettei sitä Hanskin oppia voi soveltaa metsiin, jotka ulottuvat Tyyneltä valtamereltä Attlantille. Boreaaliset havumetsämme ovat siis sietäneet hyvin voimakasta käsittelyä menettämättä kasvuaan, Onko niiden monimuotoisuuskin tuon hakkuun tulosta jätän pohdittavaksi. Kiistatonta on, että hakkuut joka tapauksessa antavat monille lajeille kehittymis- ja leviämismahdollisuuksia.
Nykyään on jo niin suuri määrä metsistämme suojelualueita tai erilaisten hakkuurajoitusten piirissä, ettei niiden historiaan perustuvat havainnot vaadi lisää.
.
