Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Lannoitdttujen metsien aukot muuttuvat heinikoksi, vatukoiksi ja horsmikoiksi. Mustikka ja muut luonnonmetsä kasvit väistyvät valon määrän ylettömästi lisääntyessä.
Meillä ei ole lannoitettuja metsiä, mutta noita löytyy kyllä sopivalla maapohjalla. Mustikkaa löytyy aukoissakin. Monta viimeistä vuotta ollaan kerätty mustikkaa pelkään aukoista tai aivan aukkojenn vierestä. Esimerkiksi länteen viettävästä männikköön tehdystä aukosta on saatu huippusatoja mustikkaa. Itsekin ihmettelen kuinka varvut kestävät paahdetta. Näin Keski-Suomessa.
Metsänhoito: Avohakkuu, pohjavesi nousee, valaistusolojen muutos hävittää kenttäkerroksen kasvit. Maanmuokkauksella myllätään maaperä, aiheutetaan ravinnepäästöjä ilmaan ja veteen.
Kummallista. Kun tiuhaan kuusikkoon tehdään aukko, niin minun havaintojeni mukaan kenttäkerros villiintyy kasvamaan hurjasti. Ne vähäiset sammaleet, jotka siellä kuusten alla olivat, kylläkin häviävät. Kuten olen kirjoittanut, niin aukkovaihe on oleellinen osa boreaalisen havumetsän kehityskulkua. Miten me muuten saisimme metsäämme lehtipuita ja mäntyjä?
Nykyinen kääntömätästys on fiksu systeemi. Parin vuoden kuluttua ei edes tiedä, että kaivinkone on käynyt muusta kuin taimien hyvästä kasvusta. Ei siitä mitään päästöjä tule muusta kaivinkoneen pakoputkesta.
Toki metsänomistajakin hyötyy metsien hyvästä kasvusta, mutta hyöty muille on moninkertainen. Kyllä meikäläinen edelleen uskoo, että on fiksumpaa kasvaa metsiä mahdollisimman tehokkaasti. Siitä hyötyy siin kovin moni taho. Mitäpä Nostokoukku tarjoaisit vaihtoehdoksi syrjäkylien metsureille?
Pitäisiköhän metsänhoitajan titteli uudistaa ja jakaa kahteen osaan? Toinen niille, jotka huolehtivat tästä yhteiskunnasta ja toinen niille, jotka huolehtivat lahopuista?
Wikipedian mukaan:
Osaran aukeat eli Osaran aukot ovat Pudasjärven ja Posion kuntien Susivaaran alueella sijaitsevia avohakkuualoja, joita pidettiin aikoinaan Euroopan suurimpina. Alueen hakkuut alkoivat sodan jälkeen 1940-luvulla ja jatkuivat vuoteen 1964[1]. Hakkuualue oli tuona aikana 20 000 hehtaaria, josta avohakkuualuetta 18 000 hehtaaria.[2] Toisten lähteiden mukaan avohakkuualue oli yli 20 000 hehtaaria.[1]Puuta hakattiin yhteensä noin 1,2 miljoonaa kuutiometriä heikolla reilusti alle 100 kiintokuution hehtaarisaannolla.[1]
Susivaaran hakkuualueen nimitys Osaran aukeat juontaa Metsähallituksen silloiseen pääjohtajaan Nils Osaraan, vaikka hakkuutoiminta alueella aloitettiin jo hänen edeltäjänsä Mauno Pekkalan aikana. Radikaalien metsänhoitokeinojen isäksi on esitetty metsänhoitaja A. E. Järvistä.[1]
Siis puuta kertyi n 70 m3/ha.
Mauno Pekkala kuului sosdem-puoleeseen ja oli Metsähallituksen pääjohtaja 1944-52, jolloin hän kuoli. Toimi ministerinä eri ministeriöissä. Riitautui demareiden kanssa ja meni Eduskuntaan SKDL:n listoilta. Oli pääministerinä 1946-48.
Nils Osara on tuttu nimi ristikoiden ratkojille. (vaihtoehto Nils Etolalle)
A. E. Järvinen tunnetaan etenkin tuotteliaana eräkirjailijana.
Edelleenkin minua ihmetyttää kuinka tällaista täysin luonnonvastaista metsän jatkuvan kasvatuksen käsittelyä joku puolustaa. Kannattaa taas mennä sinne uusiintumisbiologiaan ja miettiä esimerkiksi mitä eroja tropiikin sademetsillä ja boreaalisilla havumetsillä on.
Kun tropiikissa puu kuolee, niin paikalle tulee varmaan 100 eri puulajin siemeniä, josta joku, jolle olot parhaiten sopivat, voittaa. Suoraan taivaalta paistavasta auringosta saa riittävästi valoa ja vieressä kasvava metsä varmistaa kosteuden. .Jos siellä tropiikissa hakataan aukoksi isompi alue, seuraa katastrofi. Paahtava aurinko kuivattaa maan. Siemenet eivät idä ja tienoo aavikoituu. Tropiikissa voidaan kestävästi harjoittaa vain poimintahakkuita.
Boreaalisissa havumetsissä tilanne on toinen. Koivu ja mänty pääsevät kasvun alkuun vain aukossa. Ovat sopeutuneet kilpailemaan nopeakasvuisten ruohovartisten kanssa. Kasvuun lähtö on nopeaa. Tunkevat juurensa syvälle, jossa vettä ja ravinteita on saatavissa niin, ettei tarvitse kilpailla pintakasvullisuuden kanssa. Tietysti noilla ruohoillakin on osansa tässä kasvuprosessissa. Varjostuksellaan pitävät maata kosteana vaikka samalla toisaalta estävät puiden taimettumista. Suorittavat puiden rodunjalostusta. Kun havumetsässä iso puu kuolee, niin tilalle ei tule yleensä uutta. Tarvitaan siis suurempi aukko.
Kuusen tilanne on erilainen. Saapui tänne sen jälkeen, kun koivu ja mänty olivat vallanneet maan. Sopeutui taimettumaan niiden juurilla. koska sen juuret ovat pinnassa ja odottamaan isompien puiden kuolemaa kasvaakseen valtapuuksi. Lopulta kuusi valtaa koko metsän. Tällöin tulee ongelma. Uudet kuuset eivät enää pysty kasvamaan kunnolla, koska isot kuuset keräävät veden sieltä pinnasta. Ilmiö on nähtävissä ajourilla. Taimia syntyy usein vaikka kuinka paljon, mutta ne kituvat ja saattavat kuolla yhtäkkiä kaikki. Lopulta kuusikko tuhoutuu ja kierto alkaa noista koivusta ja männystä. Kuusi on kyllä mahtava opportunisti. Selviää siis varjossa, mutta yhtä hyvin aurinkoisessa aukossa ilman ”valopuuvaihetta”. jos hommaa avitetaan hieman mätästämällä ja taimikkoa perkaamalla.
Erikokoisten puiden metsä on harvoin luonnomukaisinen, koska kilpailu estää pienempien puiden menestymisen. Useamman latvuskerroksen käsittävät metsämme ovatkin syntyneet hakkuiden seurauksena. Kun metsiä on harsittu, niin niihin on syntynyt erilaisia aukkoja, ja uutta puustoakin on syntynyt. Lopulta nekin päätyvät joka aukoksi tai kuusikoksi, josta kierto alkaa uudelleen. Tyypillistä näille harsintametsille on myös heikko kasvu.
Yleensä jk metsästä tarjotaan alempaa ns. jk hintaa. Eivät kuitenkaan kaikki yhtiöt tarjoa. Helposti kymppi pois ja mielestäni ilman perusteita.
Perusteita tai ei Erään konsernin puunostaja, kertoi, että heillä koikki jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuut hinnoitellaan aina harvennustaksalla. Tilanne oli sellainen, että aukko rajoittui ranta-alueeseen ja yhteen tonttiin, joilta poimittiin suurimmat n kuution männyt. Se yhtiö olisi maksanut niiden tukeista juuri sen kympin vähemmän. Ei tällä kertaa saanut kauppaa, mutta suuren puunostajan käytäntö vaikuttaa tietysti koko markkinaan. Saha sai kaupan. Tyypilliseen tapaan maksoi tukeista vähemmäm ja kuiduista enemmän kuin tuo 2-sijalla ollut konserno. Tässä tapauksessa myös noista poimituista männyistä aukonm hinnan.
On tietysti selvää, että osa puun hiilestä päätyy takaisin taivaalle. Mutta kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin se on tuottanut energiaa. Ja varsin vaikea olisi ilman sitä Suomessa pärjätä.
Onhan tietysti muitakin energiavaihtoehtoja fossiilisella puolella. Eikä sähkökään kaikkeen riitä. Tai saataisiin hakata metsät tuulipuiston ja sähkölinjojen alta. Välillä voisi olla kylmä kuitenkin.
Metsä on vesivoiman ohella kuitenkin kaikkein hienoin tapa tuottaa energiaa. Tuotanto hoituu automaattisesti fotosynteesin avulla ilmaisista raaka-aineista. Metsäenergiaa on helppo siirtää ja varastoida.
Kannattaa muistaa, että lämmitystäkin tarvitaan. Paperia ja kartonkia kierrätetään aikansa kunnes ne päätyvät jätteenpolttolaitoksille energiaksi. Mitä sitten viemärivedessä olevalle hiilelle tapahtuu? Osa päätynee meriveteen ja jää sinne. Osasta tulee puhdistamolietettä, josta saatanee biokaasua, jota sitäkin tarvitaan.
Olisi mukava, jos joku tekisi kaavion suomalaisen talousmetsän todellisesta hiilensidonnasta. Siis siitä minne kaikkiin paikkoihin fotosynteesin avulla ilmakehästä kerättyä hiiltä päätyy.
Eipä taida käytännössä tuommoista tapausta olla. Jos viidensadan motin metsästä harvennellaan 200 motin metsä, niin raiskiohan siitä tulee. Sen kaatamiseen ei enää tarvita motoa eikä myrskyä. Tavallinen tuulikin jo riittää.
Juuri näin. Konnevedellähän sitä Kettusen opeilla yritettiin. 80 ha kaatui. Helposti saa vielä kaupanpäällisiksi kirjanpainajat.
