Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Minä tarkastelen uudistamiskuluja suhteessa kaikkeen myyntituloon. Niiden avulla pystyn hyödyntämään fotosynteesin täysimääräisesti ja siis pitämään ”metsä”-nimisen tuotantolaitoksen täydessä käynnissä. Näen siis, että vuosittainen euron panostus tuottaa 10 euron myyntitulon.
Sen 400 m3;n metsän tuotto on siis teoreettisesti laskien 2 % tai 500 euroa. Sellaisia entisajoilta peräisin olevia on meillä vielä jonkin verran. Ei kuitenkaan kauan. Tarkastelusta puuttuu riskikerroin, siis tuhot. Eli kirjanpainaja, tyvilaho, myskyt ja lumi. Riskikerroin huomioon ottaen tuotto alenee merkittävästi. Riskit ovat siinä mielessä keljuja, etteivät ne kohdistu kaikkiin metsiin tasaisesti. Ei ole sellaista gurua, joka osaisi ennustaa miten kirjanpainajat leviävät esimerkiksi seuraavan 5 vuoden aikana ja mitä tämä vaikuttaa markkinahintaan. Eikä tietysti myrskyjäkään
Olen rakennusinsinööri, joka on tottunut käyttämään erilaisia varmuuskertoimia. Kirjanpainaja on levinnyt jo Keski-Suomeen. Minun tarkastelussa on varmempi hakata ikääntynyt kuusikko kuin odottaa, että sen joutuu tekemään pakosti samalla kertaa kuin kaikki muutkin. Vakuutuksella voi tietysti pienentää riskiä. Joku toinen hakkaa vielä aikaisemmin ja joku kolmas kerää niitä 500:sia. Ei kukaan tiedä, kuka meistä on oikeassa kuin vasta jälkeen päin.
Toinen ongelma on tyvilaho. Viimeisessä hakkuussa sitä oli 7 %:ssa kuusista. Tosin vain 2,7 % tukkimäärästä, mutta kuitenkin siitäkin tulee aika iso vuodesta toiseen lisääntyvä tappio.
Siis teoreettiset laskelmat ovat tarpeen, mutta samalla pitää harjoittaa herkkyysanalyysiä, jolla yritetetään arvioida sitä, mitä vaikuttaa, jos jokin lähtöolettama on virheellinen. Siis jaksollisen kasvatuksen metsissä tuhot ja myyntihinta. Jaksollisen metsissä lisäksi taimettuminen, kasvu ja hakkuuvauriot. Tätä olisi hyvä käsitellä enemmän metsänkasvatuksesta keskusteltaessa.
Enpä osaa arvata, miten sen yksityisomistuksen kanssa käy. Epävarma maailma ehkä kannustaa entistä enemmän pitämään kiinni kiinteästä maaomaisuudesta.
Kannattaa muistaa, että turvetta tarvitaan muuhunkin kuin energiakäyttöön. Kasvuturvetta on vaikea korvata. Myös karjatalous käyttää turvetta kuivikkeena.
Selvä on, että polttoon perustuvasta energiataloudesta pitää päästä mahdolliosimman suuressa määrin eroon. Kuitenkin, kuten Anneli on kirjoittanut, niin järkevää on kerätä ojitettujen soiden turve energiakäyttöön, koska se on joka tapauksessa hiililähde. Sitten metsittää suo hiilinieluksi. Nykyinen touhu on tosi hölmöläisten puuhastelua.
Olen kirjoittanut jatkuvasti, että mahdollisimman hyvä kasvu on parasta varautumista tulevaisuuteen ja epäilemättä parhaiten kannattavaa. En toki arvannut, että ennusteeni toteutui näin pian.
Eilen keskusteltiin Ylessä siitä, miten Suomea lämmitetetään, kun Venäjän energian tuonti loppuu. Aika toivotonta olisi keräillä energiaa jatkuvan kasvatuksen metsistä. Kyllä olisi Suomi ongelmissa, ellei olisi siirrytty jaksolliseen.
Täällä on kolme vakikirjoittajaa, joilla ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä megatrendeistä. Voi tulla jatkossa monta muutakin ongelmaa, joihin hyvin kasvavat metsät tarjoavat ratkaisun.
Mätästysalueilla kuusen taimet kasvaa selvästi nopeammin kuin laikutus- ja äestysalueilla, jos mätästys ja istutus on tehty oikein.
Juuri noin. Luulisin, että mätästys tekee maasta kuohkeampaa, mikä helpottaa juurten kasvua. Laikutuksen tai istutuksen muokkaamattomaan maahan välillä ei ole merkittävää eroa.
Meillä on runsaasti niin kivisiä maita, ettei mätästys onnistu. Sellaisilla mailla kantojen vierustat ovat hyviä istutuspaikkoja.
Kyllä luonnosta mitatut metsäsuunnitelmat ovat aika tarkkoja. Viime vuonna uudistushakkuussa kuusta arvioitiin olevan 938 m3 ja hakattiin 964 m3. Heittoa on tietenkin mittauksessa, karvuarviossa (suunnitelma laadittu 2017) ja pinta-alassakin, mutta usein lopputulos on tällainen.
Joskus osuvat harvennuksissakin arviot aika tarkkaan. 4 eri kuviosta koostuneen harvennuksen kuusien hakkuumääräksi arvasin 330 m3, hakattiin 341,4 m3. Mäntyjä arvasin 721 m3, hakattiin 697,6 m3.
Sekametsissä puulajien välistä heittoa saattaa olla enemmän, mutta kokonaisuus ei heitä paljoakaan. Tyypillisesti pienikokoista koivua on enemmän kuin suunnitelma näyttää.
Sahat tulivat siksi, että kaskenpoltoilta oli säästynyt kivisiä tai asumattomien seutujen metsiä. Kymijokisuun uusille sahoille alettiin 1860-luvulta lähtien uittaa tukkeja Viitasaaren reitin latvoilta saakka.
Etelä-Suomesta järeät tukit olivat hävinneet niin vähiin, että 1851 säädettiin metsälaki, joka teki sahaamisesta luvanvaraista. Kullekin sahalle määrättiin kiintiöt, joita ei saanut ylittää. Nämä kiintiöt olivat kuitenkin niin pienet, että sahureiden piti ylittää ne, minkä vuoksi he jotuivat lahjomaan tarkastavia viranomaisia, mikä ei tietenkään heitä ilahduttanut. Aika juhlallista tuo sahaaminen oli, sillä sahauksen aloitus- ja lopetuspäivät kuulutettiin kirkossa.
Ei se ruotusotilaan homma varmaan kovin houkuttelevaa ollut. Silloin, kun tilojen jako oli kiellettyä, nuoremmilla veljeksillä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Joko rengiksi vanhemman veljen tilalle tai sotilaaksi.
S Vuokon MT pakinan mukaan metsälajien sukupuuton kauhistelu on luonnonsuojelija-lehden pääkirjoituksessa mennyt niin pitkälle, että yleisen metsätyypin tuoreiden kankaiden vertailukohta on esitetty 1700-luku. Siihen verraten on siis katoa syntynyt! Vmi inventoinnin mukaan järeiden puiden määrä on kuitenkin sadassa vuodessa 4-kertaistunut…
Tästä olen aiemminkin kirjoittanut. N 1750 sallittiin tilojen jako, mikä oli aiemmin kielletty. Kansa alkoi villisti harjoittaa uudisasutusta. Esimerkiksi kotilkylälläni Muuramessa Jyväskylän eteläpuolella lisääntyi tilojen luku 9:stä n 40:een vuoteen 1800 mennessä. Tämän seurauksesena kaskeamiskelpoiset alueet poltettiin kaskiksi, mistä kertoo maanmittari v 1804 seuraavasti:
Ovat he kaskenneet runsaasti etenkin rintamaita, että nämä ovat paljolti puuttomia taim kasvavat heikkoa lehtipuuta.
Britannian markkinoiden avautuminen ja höyrysahojen laajamittainen käyttöönotto 1860-luvulla toi hakkuiden piiriin myös kaskenamiskelvottomat metsät, jotka hakattiin usein määrämittahakkuilla käytännössä aukoiksi. Näin ollen 1800-luvun loppuun mennessä miltei kaikki Suomen metsät olivat joitakin etäisiä kolkkia lukuunottamatta parturoitu ainakin kerran. Tämän näkee selvästi siitä VMI-inventoinnista. Esimerkiksi meidän yhterismetsän päätilan mailla kasvoi vuonna 1933 vain 6 tuuman yhden tukin puita.
Mukavampi kuitenkin olla nykyajassa kuin vuoden 1750 savupirteissä ja yrittää pysyä hengissä kaskia polttamalla. Vaihtoehtona silloin myös pestautuminen ruotusotilaaksi kuollakseen jossain vieraalla tauteihin tai luoteihin.
Minulla on kirjahyllyssä Keskusmetsäseura Tapion vjuosikirja 1913. Siinä opetettiin metsäpuiden taimien kasvatusta käytetträväksi esim ”metsäpaloaluiden tai suurten hakkuualueiden metsittämiseen”. Ohjeet ovat todella perusteelliset.
Kirjahyllyssä on myös vuoden 1914 vuosikirja, jossa opetettiin ”taimimetsien” hoitoa. Kirjoitettiin, että kun ”taimikko on syntynyt luontaisesti tai keinollisesti, istuttaen tai kylväen, niin sitä tarvitsee usein täydentää ja perata”. Ohjeet sopivat täysin nykypäivään.
Siis epäilemättä jo selvästi ennen noita aikoja oli metsänviljelyä harjoitettu. P W Hannikaisen Metsänhoito-oppi vuodelta 1903 tuntee sekä jatkuvan kasvatuksen, silloin harsinta ja että jaksollisen, silloin lohkohakkuu. Käytännön mahdollisuudet nykypäiväiseen taimikoiden hoitoon olivat kuitenkin olemattomat. Ei ollut metsäteitä. Ei edes polkupyöriä. Paljasjuuritaimien kuljettaminen elävänä oli riskialtista. Taimet olisi pitänyt kasvattaa istutustyömaan vieressä. Väki oli sitoutunut maatalous- tai uittotöihin.
Minulla oli mielenkiintoinen keissi. Tehtiin vanhempieni kuolinpesien perinnönjako. Sain yhdestä tilasta osan ja loppuosan ostin veljentyttäreltä. Tein hakkuun, jossa käytin koko metsävähennyksen tuosta kaupasta. Sitten myin osan tilasta ( olin myynyt siitäkin puut) laajennukseksi yhdelle mökkitontille.
Piti jakaa kauppahinta ensiksi perintönä saadun ja ostetun osuuden suhteessa. Perintönä saadussa käytin hankintameno-olettamaa. Ostetussa pinta-alakohtaista osuutta kauppahinnasta. Sitten samassa suhteessa lisäsin siihen taas tuon käytetyn metsävähennyksen. En tiedä, että ymmärsikö verottaja, mutta ei kysellyt.
Vanhempieni perikuntien perinnönjako onnistui verotusmielessä mukavasti. Minun lapsille tuli osa eräästä tilasta, jonka arvo oli pienentynyt, koska siltä oli myyty paljon puuta. 10 vuotta vanha perintöverotusarvo riitti, joten eivät joutuneet maksamaan myyntivoittoveroa, kun myivät osuutensa tädilleen, joka puolestaan sai kaupasta metsävähennyspohjaa. Äskettäin orvoksi jääneen veljentyttären isänsä kuoleman jälkeen käyttämä perintöverotusarvo oli taas niin suuri, ettei hänkään joutunut maksamaan myyntivoittoveroa.
Meille neljälle jäljelle jääneelle omistajalle syntyi metsävähennyspohjaa. Oli aika syherö systeemi, koska vanhempien perikunnilla oli vähän erilaiset omistajat. Piti ensiksi suorittaa kuolinpesien välillä ositus, sitten pesien jako ja ja lopuksi tarvittavat tilaosuuskaupat. Kaikki yhdellä allekirjoituksella. Tarvitsi siinä vähän exeliä ennen kuin palaset olivat kohdillaan. Arvonmääritys perustui MHY:n tilakohtaiseen hinnoitteluun.
