Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä ne vahingot voivat ihan aidostikin vähentyä joko hirvikannan vähentymisen vuoksi ja/tai siksi, että hirvet ovat ruokailleet muualla. Tai olisiko taimikoista perattum lehtipuu? Tai tekisivätkömkuumatmkesät taimiin enemmän pihkaa jamaistuisivat huonommoin.
Kävelin talvella 2019 hangilla. Hirviä oli, mutta olivat kävelleet mäntytaimikoiden ohi ja söivät 3. ja 4. kehitysluokan metsissä mitä sattuivat löytämään.
Tietystin saattaa olla syynä sekin, etteivät metsänomistajat viitsi hakea pientä korvausta.
Meikäläisen käsitys on, että hyvin peratun taimikon männyt ovat hirven ”pettua”, jota se syö ellei muuta löydä.
Naali rauhoitettiin 1940. Jos lajilla olisi aitoja elinmahdollisuuksia, niin kyllä se olisi 80 vuodessa ilmennyt. Esimerkkinä toinen pohjoisen eläin, laulujoutsen, joka elpyi.
Olen hiihdellyt paljon Utsjoen tuntureilla. Ei siellä yleensä liiku muita kuin poromiehiä. Joskus joku ketunpyytäjä kelkalla. Ei siis ainakaan kelkkailu ole vaikuttanut sitä tai tätä. Riekonmetsästys on vähentynyt, millä kylläkin saattaa olla vaikutusta naalikantaan, kun ilmainen ruoka on vähentynyt.
Kettuja on joka paikassa. Johtuuko niiden lisääntyminen ihmisestä, ilmaston tai porotalouden muutoksesta en tiedä. Ketun metsästyksellä ei naalikantaa pelasteta. Ei niitä voi metsästää kuin paikoissa, joihin pääsee kelkalla. Ja Norjasta tulee lisää, jos jossain metsästetään. Onpahan lappalaisilla jotain puuhastelua. Ja etelän ”viisaat” voivat kertoa kuinka ovat tehneet parhaansa naalikannan elvyttämiseksi.
Totta vai tarua, että naali menestyi syömällä susien tappamien porojen raatoja. Kyllä nytkin poroja kuolee itsestään.
Naalihan ei ole mikään uhanalainen eläin. Se pärjää edelleen vaikka Islannista ja Grönlannissa. Olen siis edelleen sitä mieltä, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Kerran muuten sitäkin kokeiltiin. Kaivo oli kuivunut ja täytettiin tankkiautolla. Aika äkkiä se vesi hävisi. Näin käy istutusnaaleillekin. Aikansa kituvat ja kärsivät ja lopulta tavalla tai toisella kuolevat.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Sama tilanne saattaa olla noiden keinopalojenkin kanssa. Eivät ne tuo mitään pysyvää hyötyä. Voihan olla tulee joku toinen laji, joka kaipaa vähän erilaista ”paahderinnettä”. Sellaista muutosta on tapahtunut kautta aikojen. Paloista riippuville lajeille pysyvää hyötyä on kyllä Itärajan takana Tyynelle Valtamerelle saakka. Eiköhän ilmakehässä ole aivan tarpeeksi hiiltä ja joka kesää palaa miljoonia hehtaareja, Ei kai meidän sitä tarvitsisi vasiten lisätä.
Nykyään uskotaan, että tekemällä jotain, tapahtuu niin kuin on suunniteltu. Eihän sen näin mene. Kannattaa muistaa Konsta Pylkkäsen viisaus:
”Asiat toteutuvat, niin kuin on suunniteltu, tai ovat huvikseen toteutumatta. Tai sitten toteutuvat eri tavalla kuin kuin on suunniteltu. Joka tämän oivaltaa, sen on helppo kulkea maailman sivua”
Tästä puuhastelusta on mielestäni eräs ääriesimerkki tarhattujen naalien istutus pohjoisen tuntureille. Jos alkuperäiset siellä elämään sopeutuneet yksilöt eivät selvityneet, niin miten tarhassa kasvanut eläin, joka on saanut ruoan suoraan häkkiinsä menestyisi. Pahemmän luokan eläinrääkkäystä. Ei auta vaikka ruokittaisi kuinka papanoilla syöttölaitteesta. Noutaja tulee. Voi olla myös kettu tai kotka. Tuntureilla naali on jo itselleen huonosti sopivassa ympäristössä. Parhaiten se menestyy esimerkiksi Grönlannin lintuvuorilla, jossa se varastoi ryöstämiään linnunmunia talven varalta.
Meidän metsissä ei polteta mitään. Niin helposti silloin palaa enemmänkin. Meidän kivisiä metsiä ei hakata eikä teitäkään kunnosteta metsäpalovaroituksen aikaan.
Palossahan häviää typpeä taivaalle. Samoin kaikki neulasissa olevat lisäravinteet. Palanut metsä kasvaa vuosikymmeniä selvästi hitaammin kuin normaalisti hakattu metsä. Varmasti palossa tuhoutuu myös paljon sellaisia eliöitä ja kasveja, jotka kukoistaisivat aukoissa.
En kyllä ymmärrä tätä palovouhotustakaan. Eivät nykyiset metsät tarvitse uudistuakseen metsäpaloa.
Ilmaston muutos on tehnyt boreaalisista havumetsistä paloarempia, mikä epäilemättä pätee Värriössä. Wikioedian mukaan:
Tuntsan metsäpalo oli Suomen lähihistorian suurin metsäpalo. Se riehui kesäkuun 1960 lopulta alkaen Tuntsan erämaassa Sallan kunnan pohjoisosissa sekä vielä laajempana Neuvostoliiton puolella. Palo syttyi luultavasti salamaniskusta, ja sen leviämistä helpotti helteinen kesä. Paloalueita oli Suomen puolella kaksi: Papuoivan–Puitsin–Peuratunturin alueella ja toinen Kuskoivan–Nuolusoivan alueella.<sup id=”cite_ref-1″ class=”reference”>[1]</sup>
Paloa oli sammuttamassa Suomessa lähes 500 miestä. Suomen puolella palo tuhosi noin 20 000 hehtaaria, kun taas Neuvostoliiton puolella paloalue oli noin 100 000 hehtaarin laajuinen. Suomen puolella palaneesta alueesta noin puolet oli varsinaista metsämaata ja loput olivat vähämetsäisiä kitu- ja joutomaita sekä tunturipaljakoita.
Kuvista näkyy nuorta metsää, joka on ilmeisestikin paloaluetta. Siis enpä nykytilanteessa kovin suurta panosta pistäisi sen puolesta, ettei tuo metsä palasisi seuraavan 50 vuoden aikana.
Isojakoa valmisteleva maanmittari kirjoitti v 1804 syntymäpitäjäni Muuramen (Jyväskylän eteläpuolella) metsistä:
Ovat he paljon kaskenneet etenkin rintamaita, että ovat paljolti puuttomia tai kasvavat heikkoa lehtipuuta.
Tämä metsäkato johtui eritysesti siitä, n 1750 poistettiin tilojen lohkomista koskevat rajoitukset, minkä seurauksena seuraavien 50 vuoden aikana tilojen lukumäärä siinä kylässä, jossa synnyin, nelinkertaistui. Tietysti menivät kaskeamiskelpoiset metsät.
Vuonna 1851 säädetiin metsälaki, joka teki sahauksesta luvanvaraista, koska pelättiin tukkipuiden loppuvan.
Kyllä metsäkato oli todellista asutuilla seuduilla jo 200 vuotta sitten. Sahaustoiminta alkoi kiihtyä 1860-luvulla, kun tuo metsälaki kumottiin, Britannia poisti puutavaran tuontitullit ja markkinoille tulivat tehokkaat höyrysahat. Silloin alkoivat kaskeamiskelvottomien maiden ja syrjäseutujenkin puut uida jokisuihin pystytettyihin sahoihin, tai Saimaan vesistöalueen sisämaan sahoihin. Metsien uudistamisista ei huolehdittu. Hitaasti kasvavat havupuut alkoivat vähentyä ja niiden keskikoko laskea.
Tämä olisi luonnollinen kehitys, jos metsiä jatkossa käsitteltäisiin jatkuvan kasvatuksen periaattei ja tekemällä pienaukkoja, joissa nopeakasvuiset lehtipuut voittaisivat
Miksi metsäväki sitten kiistää jatkuvasti Suomen, jopa maailman johtavien tutkijoiden tietämyksen metsä- ja luontoasioissa. Esim. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tulokset on kyseenalaistettu tälläkin palstalla toistuvasti. Taitaa sitä argumentin puutetta olla hieman siellä pinon takanakin ja se puute johtaa nälvimiseen. Kun järki loppuu niin otetaan periaatteet käyttöön.
Kyllä minä kiistän monestakin syystä.
He halusivat ”luontopalveluja ”. Metsät ovat usein sellaisia, ettei sinne maksavaa asiakasta voi viedä. Eikä niissä useinkaan ole sellaista, että kukaan olisi valmis maksamaan. Pandemia opetti, ettei matkailun varaan kannata rakentaa bisnestä. Lentäminen on epäekologista.
Metsät voivat nyt hyvin. Toisin oli ennen. Hyvinvoivia metsiä ei kannata pilata esimerkiksi päästämällä kirjanpainaja valloilleen.
Tutkijoiden esityksen tavoin hoidetuttujen metsien kasvu romahtaisi. Hiilitase heikkenisi. Teollisuuslaitoksia suljettaisiin. Ilmiset menettäisivät työpaikkojaan ja heidän asunnoista tulisi ongelmajätettä.
Nykyisellään metsät pitävät maaseudun asuttuna ja tukevat kansantalouttamme.
Kyllä yliopistotutkijoiden pitäisi selvityksissään ehdottomasti ottaa kaikki asiaan vaikuttavat tekijät ja niiden vaikutukset huomioon. Poliitikkojen on sitten tehtävä valinnat.
En kyllä ymmärrä, että tuollaisille tyypeille maksetaan palkkaa.
Riittäkö Nostokoukulle argumenteiksi?
En kyllä ymmärrä tätä vanhojen metsien hypettämistä. Totta kai niitä pitää olla, mutta ei metsänkasvu niitä vaadi. Vähän muukin luonto. Pyhäkissäkään ei esiinny kaikkia sieniä. Luonto on muutenkin yksitoikkoinen. Muutama palokärki.
Olen katsellut ikääntyneitä kuusikoita. Joku muurahaispesä ja palokärki. Ei muuta. Sekin metsäpalon jälkeen syntynyt vanha männikkö, josta lähetin kuvia, muuttuu aina vain yksitoikkoisemmaksi, kun lehtipuut kuolevat.
Kyllä jatkuvasti uudishakattu metsä, jossa on eri-ikäisiä kuvioita on monipuolisempi. Tarjoaa myös uusille tulokkaille erilaisia ekolokeroita.
Tästä vanhojen metsien ihannoista on mielestäni tullut eräänlainen uskonto.
