Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Eihän noista asuinalueensa äärilaidoilla sinnittelevistä kannata liikaa huolta kantaa. Jos olot pasranevat. laji lisääntyy, jos huononevat, niin sitten se siirtyy niille paremmille maille.
Sen sijaan minua ihmetyttää pari kotoista lajia. Parissa kymmenessä vuodessa oravakanta on pudonnut kolmanteen osaan. Suomessa ei ainakaan kuusista ole pulaa. Eikä naavasta. Ainakin meillä päin pyykanta on pienentynyt paljon. Jatkuvasti on vakiintuneita reviirejä tyhjentynyt vaikkei hakkuita ole ollut lähitienoillaakaan. Metsätaloutta ei voi siis syyttää.
Voivatko pedot yksinomaan olla syyllisiä? Tai säätilat? En kyllä usko pelkästään ne. Joku muukin vaikuttaa. Onko syynä taudit vai tuleeko ilman mukana jotain, joka vaikuttaa noihin. Paha juttu, jos ilmassa on jotain, sillä silloinhan se vaikuttaa meihin kaikkiin.
Toisaalta sepelkyyhky on lisääntynyt. Ja varpunen lähes hävinnyt. Tällaisia kehityskulkuja olisi syytä tutkia.
Meillä pihapiirissä oli aika suuri ikääntynyt koivikko, jossa olisi tikkakin ehkä menestynyt. Ei kuitenkaan ollut. Koivuille kävi kuten luonnonlait määräävät. Niitä katkeili pakurikäävän vuoksi tai muista syistä lähes vuosittain. Kyllästyttiin tilaamaan yhtenään metsuria paikalle ja pistettiin kaikki loput kerralla nurin ja maailmalle. Siinä kasvaa nyt kuusikko, muutama mänty joukossa.
Tällä tarkoitan sitä, ettei muutama pieni ”ekolokero” riitä lajin säilymiseen, koska nämä lokerot eivät ole pysyviä eikä Suomessa ole luontaista mekanismia, joka synnyttäisi tänne lahoavia koivikoita.
Edelleen sen totuus ”kannetusta vedestä” pätee valkoselkätikkaankin.
Niitä valkoselkätikkoja oli yhtenä syksynä vaikka kuinka paljon Epoon Laajalahdessa kuolleissa kuusissa ja varmasti muuallakin. Kuuntelin jotakin luonto-ohjelmaa.
Paljolla rahalla rakennettiin Luhangan Onkisaloon tie valkoselkätikan suojelemiseksi. Eipä taida olla siellä enää yhtään tikkaa.
Vanha kansa sen tiesi:”Ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Suojeluhommat ovat sellaisia, ettei ihminen voi pakottaa jotain harvinaista lajia säilymään. Voi tulla joku peto, joka nappaa. Tai kaverit houkuttelevat mukaansa kuten se valkoselkätikkojen massaesiintyminen Espoossa. Niitä tikkojahan riittää ainakin Uralille saakka.
Sulkavan aloittamassa keskustelussa tuli esiin laji nimeltä, kantoraippasammal, joka on Sulkavan mukaan näitä uhanalaisia. Kolmannen kirjoittajan mukaan lajia esiintyy runsaasti mm Ruotsissa. Katselin netistä ja laji vaatii menestyäkseen kosteaa pienilmastoa ja kantoja.
Totesin, että mahdoton yhtälö. Kostea pienilmasto on purojen vasrsilla ja lähteiden ympärillä. Näistä paikoista ei kuitenkaan saa kaataa puita.
Yleensä, nämä ”uhanalaiset” lajit taitavat olla juuri sellaisia, jotka ovat joskus löytäneet jonkun ekolokeron, joka aikojen kuluessa väistämättä muuttuu ja sitten ne häviävät.
”Näin rauhan aikana on vaikeaa kuvitella epäisänmaallisempaa toimintaa kuin suomalaisen luonnon suojelemisen vastustaminen.” Auts!”
ja tässä meikäläisen vastine, joka on keskustelun kärjessä:
Eivätkö suomalaisetkin kuulu Suomen luontoon? Yhtälailla, kun jonkun harvinaisen naavan kohtalosta kannetaan kauheasti huolta, niin eikö siellä metsässä työskentelevän metsurin työpaikasta ja toimeentulosta pidä kantaa myös huolta. Kannattaa muistaa sekin, että näiden metsureiden työn tuloksena on syntynyt nykyinen elintasomme, jossa huolehditaan heikoimmakin asemassa olevista. Pari naavaa ei meitä elätä. Sitä paitsi niille syntyyy jatkuvasti uusia elinympäristöjä niin suojelu- kuin talousmetsissä.
Suurin uhka Suomen luonnolle taitaa kuitenkin olla ilmastonmuutos. Suomi pystyy sitä torjumaan ennen kaikkea hyvin kasvavien metsiensä avulla. Suojelumetsät johtavat vain siihen, että sama puu hakataan kuitenkin jostain toisesta maasta ja ikääntyneet metsämme eivät enää toimi hiilinieluina.
Tämä suojeluvimma on täysin yksipuolista. Siinä ei kiinnitetä huomiota kaikkiin seikkoihin, mihin se vaikuttaa. Näennäisesti kaunis tarkoitus aiheuttaa toisaalla paljon suuremmat ongelmat.
Harmaakuukkeli kuvissa tv.ssä Alaskasta. Kuukkelit on vähentyneet täällä päin. Lapissahan niitä ainakin vielä näkee. Ne kärsii avohakkuista kyllä. Pienet aukot ja säästöpuuryhmät voisi ehkä palauttaa niille sopivat elinympäristöt pikkuhiljaa mutta sitten on haitolla kuitenkin ainakin närhet ja naakatkin nykyään.
Olen nähnyt kuukkeleita Utsjoen tunturikoivikoissa. Niissä maisemissa puutonta alaa on enemmän kuin puuta. Jos kuukkelit eivät siellä vierasta avoimia paikkoja, niin luulisi niiden viihtyvän vielä paremmin metsissä.
Olen kulkenut liki 80 vuotta Keski-Suomen metsissä enkä ole tehnyt yhtään varmaa kuukkelihavaintoa. Närhiä kylläkin. Luulen, että närhet hävittävät kuukkelin pesät, jos sattuvat samoille maisemille.
Hirvihavaintoja pitää lukea ajatuksen kanssa. Kun on hyvä koira, se löytää mäestä sen ainoan hirven. Jos siellä mäessä onkin 5 hirveä, niin koiran edessä kuitenkin vain yksi. Niistä 4 muusta tehdään havaintoja tai ei.
Siis havainnoista ei saada absoluuttisia lukuja, mutta trendi, lisääntyykö vai väheneekö kanta
Jos Metsähalllitus rauhoittaisi arvokkaat vanhan metsän sirpaleensa Etelä-Suomessa, päästäisiin iso loikka eteenpäin.
Esimerkiksi meidän yhteismetsän tilaan rajoittuu yli 100 ha Metsähallituksen vanhojen metsien suojelualuetta. Ne eivät muuten näy luonnonsuojelualueiksi merkittyinä Kansalaisen karttapalvelussa.
Tehdään missä tehdään, mutta metsä oli ennen kuin suo. Ei sitä voi mainostaa ennallistamiseksi. Ja voihan se metsäkin lisätä monimuotoisuutta. Noissa ennallistamisissa räjäytetään puita. Siis tapetaan valtava määrä eliöitä ja tuotetaan kaikenlaisia myrkkyjä luontoon. Jos me mentäisiin tekemään tuollaisia tihutöitä luontoon, niin varmasti saataisiin monenlaisia syytteitä tai jouduttaisiin hoitoon.
Ei se Heli siellä Panelissa paljon auta. Noissa ei katsella konaisuutta. Ei taida olla vientiteollisuuden tai muuttotappioaluiden edustajia mukana.
