Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Näin se on, kuten Tolopainen kirjoitti. Esimerkiksi kilpailijat eivät normaalitilanteessa anna kunnollisia tarjouksia kohteista, jotka sijaitsevat kilpailijan tuotantolaitoksen lähellä. Tänäkin vuonna eräs ostaja ilmoitti, ettei tarjoa, koska ”kilpailukyky” on heikko. Siitä voi sitten kukin tehdä omat johtopäätöksensä.
Poikkeuksiakin toki on ollut. StoraEnsohan yritti laajentaa hankinta-aluettaan Länsi-Suomeen.
Varmaa ei siis ole sekään, että parhaan hinnan saisi leimikosta, joka sijaitsee jonkun tuotantolaitoksen kupeessa. Tietysti esiintyy ajoittain poikkeuksia, jos joku saha tarvitsee äkillisesti puuta. Sitä on sitten hankittava mistä saa ja hinnallakin, joka ylittää normaalihintatason. Sellaisia piikkejä odotellessa voikin käydä toisaalta niin, että ostajat lyövätkin lapun luukulle ja saat jäädä odottamaan leimikkosi kanssa. Joskus on meinannut näin käydä. Olen sitten muuttanut myyntisysteemiä, etten pyrikään huippuhintaan vaan varmaan kohtuulliseen hintatasoon. Se saattaa sitten kyllä tuoda laskevien hintojen aikana parhaan tuloksen.
Reima Rannalle. Vertasin keskenkasvuisen metsän tuottoa osakkeisiin, koska juuri missään muussa sijoitusmuodossa ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia päästä samoihin tuottoprosentteihin. Otin metsäsuunnitelmasta muutamia esimerkkejä:
-kuivahko kangas mänty 39 v, 181 m3, arvokasvu 6,6 %
-tuore kangas kuusi 42 v, 136 m3, arvokasvu 8,4 %
-lehtomainen kangas kuusi 47 v, 203 m3, arvokasvu 6,6 %Tietysti pitkään kasvatettaessa uudistuskulun osuus pienenee, mikä tekee keskenkasvuisena hakkaamisen entistä epätaloudellisemmaksi.
Itse ajattelen asiaa niin, että metsälle pyritään pitkäjänteisesti toimien saamaan mahdollisimman hyvä tuotto. Tässä on mielestäni kaksi muuttujaa: arvokasvu ja hoitokulut/euroja/hehtaari. Siinä vaiheessa, kun arvokasvu hoitokuluilla vähennettynä putoaa alle teoreettisen keskiarvoisen tuoton, on teoreettisetsi tarkastellen paras aika uudistaa. Näitä euroja voi sitten sijoitella mihin itsekukin viisaaksi kasvaa.
Reima. Mistä me tiedämme sen, että koska joku, esim osaketuotto, ylittää metsän arvokasvun. Minun ymmärtääkseni kukaan ei varmuudella tiedä. Siksi kaikki vertailut ovat käytännössä mahdottomia.
Silloin tilanne on toinen, jos on onnistunut saamaan itsensä, esimerkiksi tekemällä riskipääomalla osakesijoituksia, niin huonoon taloudelliseen tilanteeseen, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin hakata sitä keskenkasvuista metsää.
Lapin oloista en paljon tiedä. Sielläkin joudutaan kuitenkin panostamaan uudistukseen. Tuntuu siis aika omituiselta hakata metsiä keskenkasvuisina, jolloin hakkuutulon ja uudistuskustannuksen erotus on pieni.
Kauppalehti kirjoitti tänään, että kivihiilen hinta jatkaa vakaata laskuaan ensi vuonnakin.
Eipä taida metsähakkeen kilpailukyky parantua pienillä tukitoimilla. Kivihiilen hinta vaan kirii edellä. Kannattaisi sopeuta tilanteeseen.Metsänomistajia kannustetaan tukipolitiikalla kasvattamaan metsiään tavalla, jossa rankojen korjaaminen tulee tolkuttoman kalliiksi verrattuna laskeviin energiahintoihin. Ja samalla menetetään arvopuun kasvussa. Mutta kun kaikki ovat tottuneet saamaan tukia, niin ei muunlaisia ratkaisuja voi edes harkita.
Devalvaatio on kuin housuihin kuseminen pakkasella. Hetken se lämmittää, mutta sitten on entistä kylmempi.
Suomen ongelma on, että meillä on mennyt liian hyvin. Ei henkilökohtaisesti huomata niitä hiljaisia signaaleja, jotka ennakoivat muutoksia. Tällä kertaa siis päättäjät eivät ole vieläkään kriisitietoisia. Senhän näkee, kun katselee eduskunnan puuhastelua.
Yrityspuolen ongelmana on johdon tyhmät optiot, minkä vuoksi tulosta ei haluta vaarantaa panostamalla riittävästi kehitykseen, josta hyöty ja kunnia koituisi vasta seuraajalle. Toki tietysti poikkeuksiakin on. Valitettavasti metsäpuolikin nukkui ”Ruususen unta” ja oletti kaiken hoituvan, kun suljetaan joku tehdas.
Paperin hinta ei tule nousemaan tehtaita sulkemalla, koska digitaalinen media on niin paha kilpailija. Olisi jo vuosia sitten pitänyt ymmärtää käynnistää voimallinen kehitystyö.
Kuten tiedetään sellulla näyttää olevan vahvat markkinat pitkään. Silläkin alalla on tehty täysin kummallisia päätöksiä. Juuri luin, Iltasanomista, että Pohjois-Suomessa kuitupuukauppa on täysin jumissa.
Saunanlauteita saa moneltakin firmalta mittatilaustyönä. Ovat valmiiksi suunnitellun näköisiä ja hyvin toimivia. Jos itsellä ei ole valmista puutavaraa, niin itse tekeminen ei ole kovin kannattavaa, sillä puutavaraa saa kaupoista harvoin sopivan mittaisena. Siis hukka on suurta. Asia erikseen, jos haluaa urheilumielessä jättää oman kädenjälkensä.
Olen saneerannut kaksi saunaa. Omakotitalon saunan paneloin lämpökäsitellyllä haavalla. Lauteet tilasin valmiina setteinä eräältä pohjanmaalaiselta firmalta. Ovat jättiläistuijaa. Siis havupuu, josta saunaan tuli vähän pihkantuoksua. Rantasaunan tyyliin sopi paremmin kuusipaneli. Rautakaupasta löytyi sopivanmittaiset valmiit tervaleppälauteet.
Tuota Raivurin kuvaamaa hakkuutapaa voi kaiketi kutsua eräänlaiseksi naapuriavuksi. Siinä mielessä kannatettavaa. Metsänomistajan kannalta taitaa olla jokseenkin kannattamatonta. Kuitupuu ja latvatukit saattavat mennä hankintana, jossa kuidusta saa sentään jotain korjuukustannusta, mutta tukin hinta on alle pystyhinnan.
Selvä se, että hakkuut on suoritettava eriaikaisesti. Kuka valvoo, mistä pinosta viedään. Tahattomiakin vahinkoja saattaisi sattua.
Jos on sellaista tyveä, joka olisi muuten kunnollista mutta lenkoa, niin se leimikko kannattaa yleensä myydä sahalle. Heille kelpaa vähän lenkokin tyvitukki. Konsernit kyllä noudattavat yleensä laatumääräyksiä tarkemmin.
