Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Kuten Anneli hyvin tiedät, niin vaihtomahdollisuudet kuusesta muuhun puulajiin ovat käytännössä olemattomat.
Rehevillä mailla männyn kylvö ei onnistu runsaan heinettymisen vuoksi. Männyn istuttaminenkin on riskaabelia hirviren vuoksi. Naapuri (metsäyhtiö) kokeili jostain kummasta syystä. Oli kait jäänyt jostain taimia yli.Lopputulos oli varsin surullisen näköinen, kun hirvet löysivät aukon. Tietysti se rehevän paikan puhdas männikkö ei juurikaan tukkia tuota.
Koivun osalla tilanne on samankaltainen. Viljely onnistuu kyllä hirvivapailla alueilla asutuksen tuntumassa. Tosin koivunkin osalla laatuongelmat ovat aivan eri luokkaa kuin kuusella.
Taneli on täysin oikeassa siinä, että metsänomistaja sen maksaa. Lisäkulu on koneyrittäjälle samanlainen menoerä kuin muutkin kulut. Ja käyttäjä maksaa.
Katselin taas kerran ensiharvennuksen jälkeisiä kantoja. Oli onnistuneita. Oli puoliksi onnistuneita ja oli torjunta-aineettomia kantoja. Tässä kohteessa jouduttiin myös tekemään ennakkoraivausta voimakkaan kuusialakasvuston vuoksi. Nämä kannot olivat tietysti torjunta-aineettomia. Edelleen ihmetyttää se, etteikö niistä leviäisi sientä maaperään, jos suuremmista kannoista leviää.
Kuten tuolla keskustelun alussa kirjoitin, niin kyse taitaa olla sielunhoidollisesta asiasta. Aivan kuin anekaupassa. Silloin keskiajalla anekirjan ostaneen ”sielu vilahti taivaaseen”. Nyt näennäisesti valtion kustantama kantokäsittely muka estää sienen. Jos pystyttäisiin kaikki kannot ja juuret 100 %:sti suojaamaan, niin saattaisi aineista jotain hyötyä olla. Nimittäin, jos siellä maaperässä ei olisi yhtään sienen vioittamaa kantoa. Kaikissa vanhoissa metsissä taitaa kyllä ainakin joku löytyä.
Luulisin, että ainoa tapa estää vahingot, on kasvattaa kuusikot hyvärotuisilla taimilla istutettuina, tehokkaasti perattuina ja harvoina nopealla kiertoajalla.
Tietysti on tilanteita ja teitä monenlaisia. Selvennykseksi toteaisin, että meidän kivikkopohjille ei saa syntymään mainittavaa uraa, ajoi siten tiellä ajokone tai rekka. Tietysti ajokoneen telat jotain jälkeä tekevät, mutta normaalitapauksessa niin pientä, että henkilöautollakin pääsee yli, kun vähän hidastelee. Murskettakaan ei normaalisti tarvita. Motokuski tosiaan sanoi, että heillä on yleisohje purkaa kuormat metsän puolelta.
Oikeus päätyi tässä Heinolan tapuksessa juridisesti oikeaan ratkaisuun. Eikä olisi siis voinut muuta päättääkään. Asia erikseen sitten on se, että onko ratkaisu oikeudenmukainen? Jos niitä mökkitontteja ei ole silloin perustamisvaiheessa tai uusia osakkaita yhteismetsään otettaessa hinnoiteltu, niin silloin niiden tilojen omistajat, joiden maille mökkitontteja on kaavoitettu, ovat menettäneet niiden arvon.
Miten asia olisi pitänyt hoitaa silloin, sitä en osaa sanoa. Meillä yhteismetsää perustettaessa kaavoitetut tontit lohkottiin erilleen ja jaettiin perikunnan osakkaille. Eräs pienempi tila, jossa kaavoitus oli kesken, jätettiin yhteismetsän ulkopuolelle perikunnalle tarkoituksellä, että se liitetään yhteismetsään vasta, kun rantatontit on lohkottu erilleen.
Sinänsä yhteismetsä on usein kaikkein paras vaihtoehto, kun perikunnan maiden jakoa ja hallintaa mietitään. Jos maat jaetaan saattaa piankin tulla esiin tilanteita, että arvot muuttuvat. Vanhempieni perikunnan omaisuutta jaettessa sisareni sai kotipaikan tontin rakennuksineen. Vastaavasti hän sai vähemmän metsää. Kävikin niin, että eräs palsta oli niin lähellä kirkonkylää, että kunta osti sen rakennusmaaksi selvästi metsämaata parempaan hintaan. Omakotitalon arvo ei ole tainnut paljoa nousta. Tätä kehitystä ei ollut osattu ennustaa 7 vuotta sitten. Me muut osakkaat siis voitimme ja sisar hävisi. Ei siitä sen kummempaa keskustelua ole käyty. Voisi kyllä joku pahastuakin.
Enpä mnäkään siitä väriasiasta ole siis varma. Kerroin vain yhden esimerkin. Myös ruumiinlämmöllä tai ehkä muillakin hajuilla lienee merkitystä porukasa liikuttaessa. Kerran kuljin parin metsäammattilaisen kanssa. Toinen oli lihavahko. Häneen iskivät useimmat kärpäset. Me muut saimme olla kutakuinkin rauhassa. Yksin liikuttaessa tilanne on toinen. Silloin kärpäsillä ei ole varaa valita.
Paikalliset kärpäskannan vaihtelut näyttävät kyllä suurilta.
Sääliksi käy metsäammattilaiset, kuten Miisukin, jotka eivät voi metsään menemisiään valita.
Sääliksi käy Jesseäkin, jolla on noin yksinketrtaisia asiakkaita. Yli 60-vuotiaita. Millainen Jesse mahtaa silloin olla? Pitäisikö sinun yrittää vaihtaa alaa vaikka metsähommiin?
Vaikuttaa olevan joukossa ikärasisteja. Mihinkähän tutkimukseen perustuu tieto, että vanhat miehet tai naiset hoitaisivat metsiään huonommin kuin nuoret. Ainakin meikäläisen tuntemat ikääntyneet, esim äitini vielä 90-kymppisenä huolehti aktiivisesti perikunnan metsistä, tosin meidän nuorempien kanssa yteistyössä. Apuna oli hänellä luottomiehet MHY:ssä ja metsäyhtiössä.
Tuntemistani nuoremmista suuri osa sitä vastoin varmasti jättäisi metsät enemmän tai vähemmän huonolle hoidolle, jos metsät olisivat heidän vastuullaan.
Eläkeläisillä on aikaa ja näkemystä hoitaa metsiä kunnolla. Asia erikseen on sitten se, että milloin myydään. Jätetäänkö jälkipolvelle myytävää vai vain hoidettavaa. Tilanteet vaihtelevat perhekohtaisesti eikä yleispätevää ratkaisua ole.
Yhteismetsä on siitä mukava systeemi, että porukkaan kerääntyy nuorempia ja vanhempia, jos perintöasiat hoidetaan järkevästi. Silloin vastuuta voidaan sopivasti jakaa nimenomaan kiinnostuneille.
On se tosiaan kumma porukka tuo Timo Heikin yhteismetsän hoitokunta. Aina pitää rikkoa yhteismetsälakia.
Laki sanoo, kuten tiedetään, yksikäsitteisesti, että yhteismetsän tarkoitus on harjoittaa kestävää metsätaloutta osakkaiden lukuun ja muutakin taloudellista toimintaa, jos se katsotaan järkeväksi.
Viron matkoja enempää kuin kesäteatteriesityksiä ei kyllä millään tavoin voi yhdistää tähän yhteismetsän tarkoitukseen. Tavallisilla yhtiöillä lienee paljon enemmän mahdollisuuksia järjestää tällaisia hupitapahtumia. Korkeintaan verottaja saattaa puuttua räikeimmissä tapauksissa asiaan.
