Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Jyrki Ketolan kirjoitus kaipaa kyllä mielestäni vähän kommentteja.
Yhteismetsäosuus on tosiaan sidottu maarekisteritilaan. Kyse voi kuitenkin olla joko fyysisillä rajoilla olevasta normaalista tilasta tai ns. haamutilasta, jolla ei ole rajoja. Jos yhteismetsäosuuksia myydään sellaiselle, joka niitä entisestään ole, niin osuudet liitetään ostajan mahdollisesti omistamaan tilaan tai sitten perustetaan se haamutila. Kyseessä on vähäinen maanmittarin toimistotyösuoritus, joka ei paljoa maksa.
Varainsiirtoverohan koskee kaikkea kiinteän omaisuuden siirtoja, mistä tulosta valtio tuskin luopuu. Epäilemättä osuuksien kauppa arvo-osuuksien tapaan olisi helppoa. Onko se sitten tarkoituksenmukaista, koska yhteismetsä on tarkoitettu pitkäaikaiseen sijoitustoimintaan, onkin eri asia.
JK oli huolissaan ulkopuolisten tulosta pieneen yhteismetsään. Tähänkin on lääkkeet. Nämä avioeron jälkeen epätoivotut vävyt ja miniät voidaan torjua avioehto- ja/tai testamenttimääräyksien, kuten JK toteaa. Yhteismetsälaki antaa mahdollisuuden ottaa yhteismetsän ohjesääntöön määräys siitä, että yhteismetsä voi käyttää etuosto-oikeutta, jos osuuksia on siirtymässä sisäpiirin ulkopuolelle. Esimerkiksi meidän yhteismetsässä on tällainen ehto.
Jos halutaan ylläpitää ”ihanaa kesäpaikkaa”, niin yhteismetsä ei ole sitä varten tarkoitettu. Meidän tapauksessa perikunnalle jäi ”kesäpaikka”, jonka ympärille jätettiin metsää niin paljon, että kesäpaikka voidaan kohtuudella ylläpitää. Lopusta muodostettiin yhteismetsä.
Yhtymät ovat vain väliaikaisia omistusmuotoja. Aikanaan kaikki purkautuvat. Joko sovussa tai kalliin jakotoimituksen jälkeen.
Muissakin suhteissa JK:n käsitykset tuntuisivat yhteismetsien osalta kaipaavan päivityksiä. Epäilemättä nimittäin useimpien suuria metsäomistuksia omaavien osalta asia tulee aikanaan esille. Joko nykyisen omistajan aikana tai hänen jälkeensä. Helpompi on tehdä ratkaisut, kun päättäjiä on vähän.
Hyvä täsmennys Gla:lta. Sitten kannattaa muista sekin tosiasia, ettei kuusi luovu siitä valta-asemastaan, jonka se on hitaasti luontaisesti tai nopeasti avustettuna saavuttanut, ellei synny totaalituhoa eli avohakkuuta, metsäpaloa tai myrskyä. Siis periaatteessa kuusikko säilyy kuusikkona hamaan maailmantappiin ilman tuhoa.
Männikkö ja koivikko sitä vastoin muuttuvat aikanaan kuusikoksi ilman tuhoja. Meilläkin on ollut kymmeniä hehtaareja noin 100-vuotiaita käytännössä puhtaita kuusikoita (puuta 350-400 m3/ha) . Ne ovat todennäköisesti syntyneet vanhoille kaskimaille, joilta ovat täysin syrjäyttäneet koivun ja männyn. Ehkä koivun osalla ihminenkin on jossain vaiheessa nopeuttanut kehitystä. Voi olla, ettei mäntyä ole reheville paikoille syntynytkään.
Gla:n kanssa samaa mieltä tuosta luonnonmukaisesta uudistumisesta. Totta kai kuusikkoalueet ovat epäilemättä useimmin uudistuneet luontaisesti juuri pienaukkojen kautta. Ainakin kahdesta syystä. Kuusen siemen näyttäisi itävän vähän paremmin kosteammassa ja paikoin saattaa halla vaivata avoimilla paikoilla. Eihän tähän kovin mullistavia tutkimuksia tarvita.
Kysymys kuuluukin, mitä tämä vaikuttaa kuusien menestymiseen suuressa aukossa. Vastauskin on selvä. Ei sitten yhtään mitään. Suuressa aukossa ne kasvavat paremmin kuin pienessä aukossa. Senhän me omien havaintojemme perusteella tiedämme. Siis päinvastoin kuin luontaisen uudistumismekanismin perusteella mukaan voisi väittää. Siis kuuset ovat sopeutuneet menestymään aukossa kuin aukossa.
Jos kasvutilaa on enemmän, niin kasvukin voimistuu. Jos kaverit kasvavat paremmin, niin kukin yksilö pyrkii saamaan latvansa sinne aurinkoon. Varjossa, lisänä voimakas juuristokilpailu, kuusi joutuu sinnittelemään pysyäkseen hengissä. On joulukuusen korkuinen, kun aukossa kasvaneet kaverit saattavat olla jopa tukkipuun kokoisia. Näinhän se luonnossa menee. Selvä silloin, etteivät Pukkalan laskentamallitkaan toimi. Jossain kohtaa teoria ja todellisuus ovat erkaantuneet.
Meikäläiselläkin havainto KeskiSuomesta Metsähallituksen erään tilan metsistä. Kyllä on reippaasti hakattu laillinen alue. Suurin osa alueesta on kuitenkin luonnonsuojelussa, joten keskimääräiseksi hehtaarisaldoksi tulee pieni luku. Tämän tilan alueella suojeltuja ovat pääasiassa vanhat runsaspuustoiset mäntymetsät.
Jos parempia tuloja valtiolle haluttaisin, niin väkeä kilometritehtaalle vaikkapa luontopalveluista.
Tuollaisiahan ne ”kantojenlaskijavirkamiehet” ovat. Aika huonossa kasvussa taisivat olla kuusentaimet, kun yli 5 cm:n perattavia löytyy yli 2000 kpl hehtaarilta.
Helpommalla olisi luultavasti päässyt suorittamalla varhaisperkauksen ajallaan ja sitten lopullisen joskus myöhemmin. Silloin taimikko olisi estänyt myös hakkuita haittaavan vesakon syntymisen.
Mielenkiintoista olisi tietää puunmyyntihinnat jaoteltuna kasvuvyöhykkeisiin ja vastaavat tuotantokustannukset sekä metsänkasvut. Silloin voisi arvioida aidosti toiminnan tehokkuutta ja kannattavuutta. Hienoja tuloksia saa luonnollisesti aikansa ylihakkaamalla.
Kuluissa on lienee tosin vaikea erottaa normaalista toiminnasta yhteiskunnallista roolia, esim Lapin metsureiden työllistämistä, mikä on sinänsä valtion kannalta perusteltua vaikkei varmaan kovin kilpailukykyistä. Siis pitäisi nämä kehitysalueiden kustannukset osoittaa jollekin omalle kustannuspaikalle.
Kovin kiireisiä nämä ”Metsävaltion” hommat eivät tunnu olevan. Minulla on ollut istuttamassa joku opiskelijatyttönen, joka kertoi, että tuntipalkalla Lapissa istuttivat ja pitivät kunnon lounastauon. Tietysti työnjälkikin oli hyvä.En kyllä ymmärrä tuota perustelua, että tämä uusi Oy voisi mennä konkurssiin ja se on EU:n vaatimus. Epäilemättä jotkut muut syyt on taustalla. Asialliset tai asiattomat, kuka tietää. Ehkä Kangaskin, muttei ainakaan vielä kerro.
Monella tapaa Valtio on puitaan myynyt. Muistelen, että takavuosina Valtio järjesti puuhuutokaupan vuosittain Aulangon hotellissa. Tuloksista sitten uutisoitiin lehdissä. Mahtoi ostajilla ja myyjillä olla kivaa siellä yhdessä. Miten ne hinnat sitten muotoutuivat, voikin vain arvailla.
