Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Sinänsä tuo korvaus on täysin käsittämätön. Vahingonkorvaustahan tuomitaan syntyneestä vahingosta. Metsälakikohdetta ei saa hakata. Mistä se vahinko on sitten syntynyt?
Oikeuslaitos valittaa resurssipulaa. Kyllä se syntyykin tällaisia asioita käräjille vietäessä. Jotenkin tuomiotkin ovat täysin käsittämättömiä.
Toisaalta luontoa voidaan surutta turmella kunhan se tehdään ”laillisessa” järjestyksessä. Olen kertonut louhinta-/murskaamohankkeesta, jonka seurauksena 3 hehtaarin järvi olisi kaiken järjen mukaan turmeltunut. Hulluinta hankkeessa oli se, että pienellä, täysin mahdollisella, paikan siirrolla haitat olisivat poistuneet eivätkä kustannukset olisi kasvaneet. Hämeenlinnan hallinto-oikeus olisi antanut maa-ainesten ottoluvan. Vaasan hallinto-oikeuskaan ei hylännyt ympäriristölupaa. Kuitenkin siirsi sen käsittelyn Länsi-Suomen Aviin, minkä siirtopäätöksen KHO vahvisti. Avin käsittelyssä hakija perui lupa-anomuksensa, kun ilmeisestikin näki meidän perustelut liin vahvoiksi. Kauheasti kului eri tahojen aikaa.
Jos hanke olisi toteutunut, niin eipä sen maanrakennusyhtiön kavereita enempää kuin luvan myöntäneen ympäristölautakunnan jäseniä olisi mihinkään rangaistuksiin tuomittu vaikka meidän rantasaunasta olisi hävinnyt uintimahdollisuus. Ehkä oltaisiin saatu pieni korvaus. Ehkä ei.
Fakta on, että Lappi olisi tosi kuollut paikka ilman porotaloutta. Sinne jouduttaisiin syytämään tukieuroja valtavan paljon enemmän kuin nyt, jotta se saataisiin pidettyä jotenkin asuttuna.
Taitaa porotalous hyödyttää enempi etelää. Ravintoloissa myydään kovaan hintaan poroannoksia ja marketeissa savuporoa ym. Siitä poronlihan loppuhinnasta valtaosa jää siis etelään. Lappilaisille jää tuottamisen ilo.
Minäkin samaa mieltä, että huonot tai saalista himoitsevat ampujat tekevät paljon haavakoita. Paljonkohan esimerkiksi Metsähallituksen mailla ”pomppulintuja” ampuvat syyllistyvät tähän? Itse metsästän kuvilta, jolloin haavakkoja ei tule. (tosin en ole kyllä muutamaan vuoteen saanut saalistakaan)
Isäni oli siis 1930-luvulla ammattimetsästäjä ja ampui suurimman osan lintusaaliistaan lennosta. Esimerkkinä 1.9.1936, jolloin hän käytti päiväkirjansa mukaan 22 lintuun 29 panosta. Tuollainen taito vaatii tietysti kyllä lähes ylimaallisia kykyjä. Eivät tosiaan entiset maalaismetsästäjät yleensä ampuneet lennosta, sillä se pitkäpiippuinen ”husky” ei tietysti lentoonammuntaan sovellu.
Samaa mieltä ”Metsänvartijan” kanssa. Jos siellä Koreassa rytisee, niin tulee kyllä negatiivinen suhdanne. Siis täysin päinvastainen kehitys kuin vuonna 1951.
Metsätalouden kannattavuuteen vaikuttaa puunhinnan lisäksi se, paljonko voidaan myydä. Meilläkin viellä 1992 oli metsänkasvu 3,2 m3/ha/v. Nyt 5,5 m3/ha/v ja siitä merkittävä osa tukkia. Siis kannattaa tarkastella kokonaistuloa, ei yksikköhintoja.
Siinä olen samaa mieltä Antonin kanssa, että vuoden 1952 paikkeilla lintukannat olivat hyvät. Minulla oli jo tuolloin oma haulikko ja kaikki vapaa-ajat kuluivat metsällä Eri asia sitten, että ne kannat saattoivat olla vielä paremmat 1930-luvulla, jolloin ammattimetsästys oli yleistä ja riistalintu normaali kauppatavara.
Kettukanta pääsi kasvamaan sotavuosina. Niiden jälkeen oli muitakin kiireitä, joten pyynti taisi olla keskimäärin varsin vähäistä. Myös tiestön puuttuminen haittasi luonnollisestikin jahtia. Isä, joka oli intohimoinen ketunmetsästäjä sai kyllä talvessa parikymmentä ja minäkin joskus jonkin. Tapporahaa todella maksettiin ainakin silloin 1950-luvun alkupuolella. Muistaakseni pennusta puolet aikuisen tapporahasta.
Lopeta nyt Anttoni tuo kettuhöpötys.
Minulla aikasarja ulottuu 1930-luvun alkuun, jolloin isäni toimi ammattimetsästäjänä Jyväskylän eteläpuolella.Kettuja ei ollut käytännössä lainkaan. Ammattimies saattoi lumikaudella saada 1-4 kettua noin 400 km2:n alueelta vaikka pyyntimenetelmiä oli monia: lippusiima, myrkky, makuulta ampuminen sopivalla kelillä, jälestys ja luolaan menneen ketun ”ampuminen” vireseen jätetyllä aseella, ym.
Vastaavasti parin syyskuukauden aikana ammattimies sai n. 50 metsoa, 100 teertä ja 100 muuta pienriistaa. ( paras päivä oli isällä 1.9.1936, jolloin saalis 5 metsoa, 15 teertä ja 2 pyytä yhteensä 29 laukauksella) Kyllä silloin oli lintuja. Eikä siis ketuista niille haittaa.
Kuule Anton. Kyllä siellä Lapissa on ennenkin ollut myyrä- ja sopulivuosia, vaikkei niitä kettuja ole metsästetty kelkoilla.
Ainakin Keski-Suomessa meikäläisen metsästysalueella metsokannat ovat taantuneet aivan muista syistä kuin metsästyksestä. Tai vanhojen metsien häviämisestä. Nimittäin n, 3000 ha:n alueella ammutaan syksyssä korkeintaan pari metsoa. Meillä on ollut aina kohtuu hyvä kanta, mutta sekin on taantunut vuosikymmenten kuluessa. Toissa syksynä kanta oli tosin hirmu hyvä. Vanhoja metsiäkin riittää niin meillä kuin viereisillä suojelualueilla.
Vastoin väitteitä, niin metsopoikueet viihtyivät usein parhaiten peltojen ja asutuksen tienoilla nuorilla hakamailla, missä pintakasvillisuus oli rehevämpää ja hyönteispitoisempaa. Nyt ne hakamaat on uudistettuja sitä kautta kyllä menetetty hyviä lisääntymisalueita. Keski-Suomessa olivat metsokannat huippulukemissa 1930-luvulla osin siksi, että sääolot olivat suotuisat, osin siksi, että metsät olivat nuoria kaskikauden jäljiltä. Koppelot asustivat kaiken talvea peltojen vierustojen räkämännyissä. Nyt nekin on hakattu selluksi.
Siis sanoisin, ettei metso kaipaa vanhoja metsiä vaan nuoria.
Anton se jaksaa. Mutta kommentoidaan.
Kuulin Lapin radiosta Henttosen kertovan tutkimuksesta, jonka mukaan myyrien kannanvaihtelut ovat viimeisten 20 vuoden vähentyneet. Omituinen päätelmä, kun vuonna 2011 Lapissa oli hurja myyrähuippu. Ei ne 1000 kettua mitään niihin kannanvaihteluihin vaikuta. Uusia tulee Norjasta ja Venäjältä, jos syötävää on. Nyt ei ollut ja luntakin 70-80 cm. Jälkiä siis vähemmän kuin viime talvena.
Minulla on niistä naaleista eri käsitys. Eivät ne miihinkään tunturiin ole vetäytyneet. Eihän siellä ole ruokaa. Naali (siis sama eläin, jonka värimuunnos on tarhattu sinikettu) on pääsääntöisesti Jäämeren rantojen ja lintuvuorien asukki. Niillä se tankkaa itsensä syksyyn mennessä ”lylleröksi”, jonka nahan alla on mahtava rasvakerros. (tiedän asian, koska vanhempani aikoinaan kasvattivat niitä). Suomen tunturiseudut ovat siis naalille periaatteessa vieras ympäristö. Siksi pienetkin olosuhdemuutokset saattavat hävittää koko niillä asuvan populaation.
