Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
On kokemusta kahdesta n 0,3 ha:n metsäpalosta männikköön. Molemmat etenivät pintapaloina. Kuvioilla ei ollut mitään aluskuusia. Kummastakin kerättiin puut pois.
Vuonna 1995 tapahtuneen palon aukkoon syntyi osin männikköä, osin myös kuusia ja ison metsän viereen vain heinää. Jätin 10 vuodeksi kuvion kehittymään luontaisesti. Hirvet tulivat ja söivät lähes kaikki männyt. Kuusialuekin oli harva. Raivattiin pois vähäinen vesakko ja hirvien kaluamat männyt. Istutettiin kuusia. Nyt siinä kasvaa kohtuullinen nuori metsä, mutta selvästi hitaammin kuin normaali viljelymetsä.
Vuonna 2018 palanut alue on taimettunut erittäin huonosti. Ehkä osasyy on lähes pinnassa oleva kallio, joka pitää pintakerroksen kuivana.
Ainakin se ero viljelymetsällä ja paloalueella on, että paloalue taimettuu hitaammin ja epätasaisemmin ja on selvästi arempi hirvituholle kuin viljelyaukko.
Tarkoitan tietysti monimuotoisuudella sitä, että metsässä on eri-ikäisiä ja eri puulajeja sisältäviä kuvioita. Riittää, kun ajaa vaikka 4-tietä, niin välillä on männiköitä ja eri-ikäisiä metsiä. Meidän metsistä löytyy myös aitoja sekametsiä.
Sen sijaan luontaisesti syntyneet n 100-vuotiaat metsämme ovat joko puhtaita kuusikoita tai männiköitä maapohjasta riippuen.
Tuo kuvioiden eri-ikäisyys antaa hyönteistuhon lisäksi turvaa myös metsäpaloja ja myrskyjä vastaan.
Käsitys liito-oravan reviirin tarpeesta ja asumisjärjestelyistä on tutkijoidenkin keskuudessa muuttunut radikaalisti.Toki voidaan kysyä mihin käsitys liito-oravien vähenemisestä perustuu kun niitä havaitaan kaikkialla-ennenhän niitä piti olla vain synkimmissä ja laajoimmissa ikimetsissä.
Kyllä tilanne on tiedetty jo kauan. N 10 vuotta sitten etsdittiin Elyn liitusriasiantujan kanssa merkkejä liiturista, joka piti asua suunnitellulla hakkuualueella. Tällä oli kaikkea mitä liituri tarvitsee, vanhoja kuusia, vanhoja lehtipuita ja olipa joku vienyt pöntönkin. Ei löydetty mitään merkkejä. Tällä kertaa oltaisiin voitusiis hakatakin, mutta mutta alue oli niin kaamean isolohkareista, että katsottiin viisaammaksi suojella se, koska saatiin Valtiolta kunnon tarjous. Yhteismetsää perustettaessa oli sovittu, että joku aluen suojellaan ja näin kuitattiin velvoite.
Tämä liituriasiantuntija kertoi, että selvät liituriesiintymät ovat valtateiden varsilla ja asutuksen tuntumassa.
Seuraavastakaan kohteesta ei löytynyt merkkejä liitureista vaikka taas kaikki vaatimukset täyttyivät. Se hakattiin, mutta isot haavat jätettiin, kuten olisi muutenkin jätetty.
,Annelin tarkoittamissa metsissä on siis samoja osioita kuin Suomen nykyisisäkin metsissä. Suhde on vain erilainen. Tällä ei tietenkään ole merkitystä, koska yksittäinen eliö ei voi tietää mitä vieressä tulee tapahtumaan. Tuleeko tuhoaukko vai kasvaaki metsä. Ovat sopeutuneet kaikkeen.
Oleellista on vain, että teemme aukkoja. Silloin pidämme metsien monimuotoisuudesta huolen.
Tuhoisinta olisi yrittää kasvattaa jk-metsiä, joista puuttuvat niin aukkovaiheen kuin myös päätehakkuuvaiheen osiot.
Raivausroina ei ole lannoitetta, mutta raivauksen jälkeen maassa olevat ravinteet riittävät paremmin jäävälle puustolle. Kyseessä on siis harvennusreaktio, ei lannoitusreaktio.
Joskus tosiaan se jäljelle jäävä havupuutaimikko suorastaan pomppaa kasvuun. Luulisin, että syitä on useampia. Valon saanti. ravinteet ja veden parempi saanti. Lehtipuuvesat ovat tosi hyviä haihduttajia. Kun niiden vaikutus poistuu, niin tilanne paranee oleellisesti.
