Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Metsälain 10 § sanoo:
Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt, joiden ominaispiirteitä ovat veden läheisyydestä ja puu- ja pensaskerroksesta johtuvat erityiset kasvuolosuhteet ja pienilmasto.
Yleensä kaavamaisesti jätetään nämä kohteet hakkaamatta. Monesti puro tai lähde on keskellä tavallista metsää ja silloinkin jätetään noita suoja-alueita vaikkei laki vaadi. Minulla on yksi esimerkki, jossa lähde oli kuusikossa ja sen ympärille jätettiin aika reilu alue hakkaamatta vaikkei siinä ollut enempää pensaita tai erityistä pienilmastoa.. Sen kuuset ovat hiljalleen kuolleet ja parempi olisi ollut kaataa ne ja antaa lähteen ympäristön hiljalleen metsittyä ja jättää silloin siihen suoja-alue, jota ei käsitellä.
Terveisiä Hesarissa Matti Liimataiselle:
Tiedäthän Matti, että jatkuva kasvatus pudottaa metsän kasvun jopa puoleen verrattuna avohakkuisiin perustuvaan systeemiin. Jatkuvan kasvatuksen metsässä uusiintuu vain kuusi, jos sekään. Valopuut koivu ja mänty eivät uudistu. Sekametsän kasvatus on mahdotonta.
Varsin kylmää kyytiä saisivat kokea maaseudun ja metsäteollisuuspaikkakuntien asukkaat, jos jatkuvaa kasvatusta harjoitettaisiin enemmän. Monien työt loppuisivat ja asunnoista tulisi ongelmajätettä.
Kun katselen nuorta hyvässä kasvussa olevaa taimikkoa, näen siinä metsän uuden elämän alun. Sitä ennen tuo aukko on mahdollistanut monien kymmeniä vuosia maan sisässä piileskelleiden kasvien puhjeta kukkaan. Aukko on myös tarjonnut ravintoa ja lisääntymismahdollisuuksia lukuisille hyönteisille. Esimerkiksi hyvät mustikkasatomme perustuvat siihen, että aukot osaltaan tarjoavat ravintoa lukuisille pölyttäjille.
Toivoisin, että jatkuvasta kasvatuksesta puhuvat tunnustaisivat biologiset tosiasiat. Siis, ettei se kertakaikkiaan toimi boreaalisissa havumetsissä, jotka ovat kehittyneet uudistumaan avovaiheen kautta.
Luonnon puolesta pitää toimia niin, ettei sitä yhtään hävitetä turhan rakentamisen vuoksi. Metsätalous ei luontoa hävitä vaan hyödyntää luonnon ihmettä fotosynteesiä, jonka tuloksena uutta käyttökelpoista ainetta syntyy auringon ilmaisenergialla sadevedestä ja ilman hiilidioksidista ilman tehtaita ja raskaita tuotantoprosesseja. Meidän tulee kasvattaa metsiämme, että saamme tästä prosessista mahdollisimman suuren hyödyn.
Tässä meikäläisen kommentti päivän Hesari-keskusteluun:
Minä en ymmärrä, miten jonkun metsän arvo muuttuu paremmaksi, kun se täyttää esim 120 vuotta. Samat puut siellä kasvavat elleivät kuole. Jos verrataan ihmisiin, niin muutunko paremmaksi, jos täytän 90 vuotta. En taatusti. Sama tyyppi, mutta jatkuvasti raihnaisempi.
Tämä vanhojen metsien hypetys on jotain ihmeellistä luontouskontoa, josta puuttuu kosketus reaalimaailmaan. Kuten tiedetään, niin suuresta osasta Suomea niin vanhat kuin nuoremmatkin metsät olivat lähes hävitetty jo 1850 ja silloin vielä säästyneet metsät hakattiin sotiin mennessä lähes täysin. Siksi on turha edes puhua jostain vanhoista metsistä. Niitä ei kerta kaikkiaan ole joitakin vaikeasti hakattavia pienialaisia kohteita lukuun ottamatta. Onko siis Suomen luonto kärsinyt siitä, että metsät on aikoinaan hakattu? Ei ainakaan metsänkasvu, jos sitä käytetään indikaattorina ja mikä sen parempi indikaattori metsälle on.
Meillähän ollaan huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Samaa huolta pitäisi kantaa metsien huonosta uudistumisesta, jota ylenpalttinen suojelu vain lisäisi. Vain hyvin kasvavat metsät sitovat hiiltä, työllistävät suomalaisia ja auttavat kansantaloutta pitämään yllä hyvinvointipalveluja.
Kun katselen taaperoikäisiä lapsenlapsenlapsiani, siinä näen Suomen tulevaisuuden. En omaa kuvaani peilistä katsoessani. Sama se on metsässä. Tulevaisuus on varhaisperatussa virkeässä taimikossa. Ei monille tuhoille alttiissa kasvunsa lopettaneessa ryteikössä.
Näissä keskusteluissa eniten minua ihmetyttää jk:n kannattajien fanaattinen tosiasioiden kieltäminen. Esimerkiksi tuolla retkellä Norokorpi ei mitenkään noteerannut sitä, ettei kuusikkoon synny muuta kuin kuusta, (tietysti ei aina sitäkään)
Katseltiin jotain 8 vuotta sitten tehtyä pientä aukkoa, jossa oli muutaman sentin kokoisia koivuntaimia. Olisivatko syntyneet peräti tänä syksynä. Näistäkin kuulemma sinne metsään syntyy koivusekoitus. Ei ainakaan tukkikoivua synny ja jos sinne isojen puiden sekaan sattuisi joku kasvamaan, niin jossain vaiheessa lumi sen taivuttaisi oikenemattomalle luokille. Siitä olen varma. Ei yhtään mäntyä ollut 8 vuodessa lähtenyt havaintokohteilla.
On kyllä täysin toivotonta yrittää käydä mitään järkiperäistä keskustelua asiasta.
Koko keskustelusta puuttuu oleellinen pointti. Nimittäin tarjolla olevan ravinnon suhde hirvikantaan. Jos mäntytaimikoita on runsaasti tai taimikoiden ulkopuolella lehtipuuta, niin syöntipaine hellittää. Lehtipuu on hirvien ensisijainen talviravinto.
Olen ennenkin kirjoittanut siitä, kun talvella 2019 lumituhoja tutkiessani en havainnut yhtään tuhoa mäntytaimikoissa. Niissä ei ollut lehtipuuta. En ole varma onko tämä yksinomainen syy vai oliko kuuma kesä 2018 kasvattanut männyntaimet tavallista pihkaisemmiksi. Joka tapauksessa hirvet ruokailivat varttuneissa metsissä ja söivät niistä koivunvesoja.
Esimerkki hirven käyttäytymisestä. Eläin käveli tietä pitkin mäntytaimikon ohi ja haukkasi koivunvesaa muttei astunut askeltakaan taimikkoon.
Sitten meillä on tapauksia, joissa hirvet ovat ovat syöneet kuusten sekaan kasvaneet luontaiset männyt ja koivut niin tarkkaan, ettei kuviota ole tarvinnut perata lainkaan. Sitten on tapauksia, että koivut on syöty, mutta männyt jätetty.
Mitä tuhoa hirvi aiheuttaa on siis erittäin monitahoinen. Muuttujia on taimikon lisäksi ympäröivät metsät, säät, ehkä maanlaatukin. Jos kaikkia vaikutuksia ei osata ottaa huomioon, niin saadaan luultavasti ristiriitaisia tuloksia.
Jos hirvituhoilta pitäisi taimikonhoitomenetelmillä välttyä, niin silloinhan se lehtipuu pitäisi kasvattaa kuusi- ei mäntytaimikossa.
Maapohjan tuhlausta on juuri tuollainen poimintahakkuu, jota kuvasin. Puut poistuivat, mutta uusia ei kasvanut tilalle. Jos lievän harvennuksen sijasan sama puumäärä olisi hakattu aukoksi, niin siinä kasvaisi nyt vähintään 3-metrinen taimikko. Metsänomistajan mukaan puiden myyntihinta oli 90 % aukon puista. Jäi saamatta tulo hakkuutähteistä ja maksoi leimauksesta. Siis uudistuskulut katettaisiin paremmalla tulovirralla.
Nyt sen olen nähnyt. Nimittäin jatkuvan kasvatuksen käytännössä, oppaana itse Yrjö Norokorpi. Paikka oli Riihimäki ja maasto kosteaa turvekankaan tyyppistä, mikä edesauttaa epäilemättä taimettumista ja saattaa vähentää kuivumisriskiä. Hakkuu tehty 8 vuotta sitten.
Ensimmäisessä kohteessa oli hakattu tukkikuusia pois varsin kohtuullisesti. Muuta ei ollut tapahtunut. Ei uutta taimettumista.
Toisessa kohteessa oli jätetty vain suuria puita suojuspuuasentoon. Se oli onnistunut hyvin. Uusia kuusentaimia oli syntynyt. Ei muita puulajeja. Ihan kuten yleinen tieto kertoo. Ei mahdollisuuksia jatkuvaan kasvatukseen, koska vain suuria puita tai taimia.
On tuo Yrjö vahva uskossaan. Kaikki kommenttini valuivat kuin vesi hanhen selästä. Voinhan tietysti olla väärässäkin, mutta silloin seuranani ovat kolmen pohjoismaan metsäntutkimuslaitokset ja motojen mittarit.
Metsänomistajakin oli tullut ”uskoon” Messiaana kaimani Kujala. Jos olisi joku hankala kohde myytävänä, niin silloin pitäisi pestata hänet. Kyllä homma hoituisi.
