Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Et Perko vieläkään ymmärrä kuinka paljon parempaa hintaa aukon puusta saadaan. Otapa sekin laskelmissa huomioon.
Olen kulkenut monen tilan mailla metsällä 80 vuotta. Ensin isäni kanssa, sitten yksin. Alkuaikojen metsät olivat helppoja kulkea, sillä niitä ei ei ollut yleensä hakattu, koska ei ollut mitään myytävää. Ei ollut kulkemista haittaavaa risukkoa.
Huonompikin lentoonampuja sai joskus saalista, sillä puita oli harvassa. Et ole Perko nähnyt noita entisajan harsintametsiä.
Ihmettelen kyllä miksi kanalinnut ovat vähentyneet. Ennen varttunet taimikot olivat varmoja paikkoja nähdä lintupoikueita. Ei näe nyt. Eräs varma paikka löytää teeripoikue oli eräs taimikon ja metsän raja monta vuotta. Kun taimikko kasvoi, niin teeretkin hävisivät.
Minulla oli tiedossa monta pyyreviiriä taimikossa tai nuoressa kasvatusmetsässä. Yksi kerrallaan hävisivät.
Siis metsänhakkuut eivät vieneet lintuja. Veikö metsänkasvu vai joku muu tekijä, siihen en osaa ottaa kantaa.
Ainakin meiltä hävisivät lähitienoolta metsot, kun lehmät myytiin ja metsälaiduntaminen loppui.
Veli-Jussi Jalkanen kirjoittaa usein siitä, että ilmassa saattaa olla tekijöitä, jotka vaikuttavat lisääntymiseen. Saattaa olla oikeassa. Lapissa kanalintukannat ovat paremmat. Ehkä siellä ilma on puhtaampaa.
Minä en kyllä ymmärrä miten yleensä voidaan jostakin pienestä eliöstä sanoa yhtään mitään, jos sitä on havaittu 10 kertaa. Eihän kukaan voi käydä läpi miljoonien hehtaarien lahopuita ja löytää edes prosentin tarkkuudella jotain yksittäistä ötökkää.
On suurta huijausta koko uhanalaisuuskeskustelu.
Se, että joku metsä uudistuu luontaisesti, ei ole mikään tae siitä, että siinäkään jatkuva kasvatus on kannattavaa ja järkevää.
Luken jatkuvan kasvatuksen tutkimusmetsä Lapinjärvellä uudistui erinomaisesti kuuselle. Suomen parhaat asiantuntijat saivat vuosikasvuksi 4,5 m3/ha/v. Nykytaimilla ja varhaisperkauksilla päästään jaksollisella tasolle 7,0 m3/ha/v. Kuten tiedetään, niin jaksollisen paremmilla puunhinnoilla ja latvusmassa keräämällä katetaan katetaan uudistuskulut.
Lapinjärvellä tuloksena oli puhdas kuusikko. Ei ehkä enää kovin tavoiteltava lopputulos.
Matti Kärkkäinen kirjoitti, ettei koskaan ole syntynyt niin hyviä metsiä ’kuin vakuustalletusten aikasan.
Perko ei taida tietää, että metsänomistaja sai ne talletukset, kun taimikko oli vakiintunut.
Jovainille tiedoksi, että laskentaesimerkeillä saadaan haluttuja tuloksia, mutta motolla oikeita tuloksia.
Lisää kommentteja Hesariin:
Aivan. Metsissä on käynnissä monenlaisia prosesseja siitä riippumatta hakataanko niitä vai ei. Eräs mielenkiintoinen on kasvien ”suojautuminen” maan sisään odottamaan, että olosuhteet muuttuisivat taas otollisiksi. Uhanalaisten kasvien esiintymistä tarkasteltaessa nämä piilossa olevat jäävät huomioon ottamatta. Jos jättäisimme hakkuut tekemättä, niin entistä enemmän harvinaisia kasveja päätyisi uhanalaisiksi vaikkei niiden määrä siis muuttuisi miksikään. Ainoastaan maanpäälliset osat vähenisivät.
Olen muutamasta hakkuuaukosta, varsin karunnäköisestä paikasta, löytänyt esimerkiksi kevätlinnunhernettä tai valkolehdokkia, jotka ovat aikansa kukkineet ja sitten puuston kasvettua taas hävinneet. Systemaattinen metsänuudistaminen tuo lukuisille muillekin kasveille mahdollisuuksia toteuttaa lisääntymistarvettaan, mikä ei muuten onnistuisi.
Minäkin kommentoin Eloselle:
Suomen metsät Lappia lukuun ottamatta olivat pääsääntöisesti tosi kurjassa kunnossa 1800-luvun lopulla. Holtiton puun käyttö kaskeamiseen ja paikoin pari sataa vuotta harjoitetut poimintahakkuut olivat hävittäneet Etelä-Suomen tukkipuut monilta seuduilta lähes olemattomiin jo 1850-luvulle tultaessa. Sahateollisuuden kehittyminen etenkin 1870-luvulta lähtien tiesi lähes kaikkien Eteläisen Suomen ikimetsien häviämistä.
Tilanne ei parantunut 1900-luvun alkupuolellakaan. Jatkuvasti harjoitetut poimintahakkuut johtivat etenkin järeän puuston vähenemiseen entisestään. Esimerkiksi eräällä suurella keskisuomalaisella tilalla oli vuonna 1933 keskimäärin 11,6 kpl kuuden tuuman yhden 4,8 metrin puita hehtaarilla.. Nyt tukkipuita on vähintään 15-kertainen määrä ja ne ovat keskimäärin selvästi järeämpiä.
Toisin kuin jatkuvasti ja tässäkin jutussa väitetään, eivät boreaaliset metsät ole sopeutuneet siihen, että joku alue kehittyy satoja vuosia ja aloittaa kehityskulkunsa uudelleen. Boreaaliset metsät ovat sen sijaan sopeutuneet jatkuviin katastrofeihin, Eivät puut voi tietää milloin metsäpalo tai myrsky pistää koko touhun uusiksi. Tai moto.
Siis siihen nähden millainen metsien tila oli 70 vuotta sitten ja kuinka hyvin ne kasvavat nykyään, ei ole mitään luonnosta tehtyihin havaintoihin perustuvaa mahdollisuutta väittää, että metsäluontomme voisi huonosti tai että metsien hakkuut olisivat pysyvästi haitallisia.
Totta kai tarvitaan suojelualueita ja niitä onkin nykyään tosi paljon. Ikimetsistä puuttuu kuitenkin monia avointen paikkojen lajeja ja niiden luonto painottuu sieniin.
Meidän tilalla on panostettu sekametsien kasvatukseen suunnitelmallisesti jo yli 10 vuotta. Kannattaa kuitenkin huomata, että biologia ja ympäristötekijät tekevät tästä monesti mahdotonta. Hirvet saattavat syödä männyt ja koivut. On sellaisiakin kuvioita, joita ei ole tarvinnut tästä syystä koskaan perata. Karuilla mailla menestyy vain mänty. Rehevillä kuusi.
