Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Liiketaloudellinen kannattavuus on termi, jolla ei ole mitään todellista sisältöä. Jokainen voi perustella minkä tahansa hakkuun omalta kohdaltaan liiketaloudellisesti kannattavaksi. Tällaisesta liiketaloudellisesta kannattavuusajattelusta näemme nykyään maailmalta ja tälläkin palstalla esimerkkejä.
Koska metsiä hoidetaan yli sukupolvien, niin ainoa lainsäädäntöperiaate Suomessa voi olla tuo ”metsiä älköön hävitettäkö”. Tarkoittaa sitä, että hakkuiden jälkeen metsän hyvä kasvu on varmistettava. Nythän lainsäädäntö ei tätä takaa. Miten asia kirjoitetaan lakitekstiksi onkin vaikea haaste.
Nuo hakkuurajat ovat mielestäni toissijaisia. Tärkein on huolehtia uuden metsän kasvusta. Tämä on joskus haasteellinen tehtävä. Siksi lainsäätäjä on vetäytynyt valvomasta sitä. Loppuisi myös haihattelu jatkuvasta kasvatuksesta, jos kriteeriksi asetettaisiin kullekin maapohjalle sopiva kasvu.
Metsän uudistamisvelvoitetta voi verrata nykyisiin vaatimuksiin rakennusten lämpöeristyksistä, joita syynätään todella tarkkaan, Ne ovat nykyään ylimitoitettuja, mutta perusteltuja ilmastosyillä. Metsän kunnollinen kasvu on siis vielä tärkeämpää sekä ilmasto- että kansantaloussyistä.
Tuollaista hakkuuta taidettiin yrittää siellä Konnevedellä. Onnistui hyvin? Hakkuukertymä kasvoi. Mekin yritettiin kerran Saarijärvellä. Jätetyt puu alkoivat kuolla. Metsälehdessä oli kerran video Joutsasta. Osa puista oli kaatunut, osa kuollut.
Onnea yritykselle Jovain. Vai yritätkö opettaa ymmärtämättömiä?
Saivartelua Timppa saivartelua.
Ei ole. Todellakin metsälakien pääperiaate on ollut vuoteen 2014 saakka ”Metsää älköön hävitettäkö”.
1900-luvun alkupuolen metsälait sallivat harsintahakkuut, koska metsänviljelyyn ei ollut mahdollisuuksia. Puuttui tiet, liikkumisvälineet ja tekijät. Metsiä yritettiin suojella estämällä liian voimakkaat harvennukset. Myös uudistushakkuut tunnettiin ja ne olivat luvallisia. Minulla on kirjahyllyssä Tapion vuosikirja 1913, jossa opetetaan metsäpuiden taimien kasvatusta ”käytettäväksi suurten hakkuu- tai metsäpaloalueiden metsittämiseen”. Vuosikirjassa 1914 opetetaan taimikon hoitoa varhaisperkauksista lähtien.
Tämän meikäläisen ”puuhamaan” omistaja teki 1916 halkopuiden hakkuusta kaupan, jonka ehdot olivat liian väljät. Sitten tutkittiin kahteen kertaan Korkeimmassa Oikeudessa, että onko ostajan tekemä harvennus liian voimakasta. Joku metsätoimisto mittaili ja poloisen puunmyyjän harmiksi tuli johtopäätös, ettei ole.
Sotien jälkeen tilanne muuttui. Sekä käytännössä että tutkimuksien perusteella tiedettiin, että harsintahakkuut johtavat puuston määrän ja laadun heikkenemiseen. Siis metsän hävittämiseen ja näin ollen metsälain vastaiseen toimintaan. Nyt oli uudet resurssit. metsätiet ja autot. Taimet ja istuttajat sekä perkaajat pääsivät helposti työmaille. Lopetettiin harsinnalla aikaansaatava metsänhävitys ja pakotettiin uppiniskaisetkin metsänomistajat ruotuun. Viisaita ei tietenkään tarvinnut pakottaa.
Lailla pakotettiin tuottamaan mahdollisimman paljon puuta. Kokonaan toinen kysymys on, mikä se oli metsänomistajan talouden näkökulmasta.
Ei lailla ole koskaan pakotettu tuottamaan puuta. Ei paljon, ei vähän. Monellakin metsälailla on kielletty metsänhävitys, mikä on aivan eri asia.
1900-luvulla voimassa oli metsälaki, joka kielsi yhtiöiltä metsien hankinnan. Nykyään metsien hankintaa rajoittaa kuntien etuosto-oikeus, jonka mukaa kunta voi tulla kaupassa ostajan sijaan, toki määrätyin rajoituksin. Näin myös käytännössä tapahtuu.
Vuonna 1995 Laakkosen veljekset ostivat perikunnalta Jyväskylän maalaiskunnasta Jääskelän tilan 5 miljoonalla markalla, mutta Jyväskylän maalaiskunta käytti etuosto-oikeuttaan ja tuli ostajan tilalle.
Jos on ostamassa metsää sijoitusmielessä, niin on tietysti myös kilpailevia vaihtoehtoja. Silloin pitää tietysti arvioida sijoitetun pääoman tuottoa eri vaihtoehtojen välillä. Sama tietysti, jos aikoo myydä metsänsä.
Jos aikoo pitää metsänsä, niin silloin pitää tarkastella miten sen saa kasvamaan kohtuullisilla kustannuksilla mahdollisimman hyvin ottaen huomioon biologiset riskit. Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut, niin minulla tavoitteena on kasvattaa parhaita puita parhaissa oloissa oikeilla paikoilla. Tämä riittää perusohjeeksi. Ei siinä korkolaskua tarvita. Tulevaisuus näyttää miten onnistuttiin.
Parhaat puut syntyvät tietenkin laatusiemenistä, kasvavat taimina oikeissa tiheyksissä ja valikoituvat harvennuksissa, joita ei käytännössä voi tehdä minkään pohjapinta-alan m2:n tarkkuudella. Sitten, kun metsän kasvu heikkenee selvästi, on aika uudistaa. Meillä ei ole sellaista tilannetta kuin Visalla, että kuusikot pitää uudistaa, jottei niistä tule ylijäreitä.
Uudistaminen on kuin talon perustusten rakentaminen. Jos se epäonnistuu, niin hyväkin hanke menee pilalle. Korjaaminen on joskus toivotonta. Tietysti systeemin onnistumista pitää seurata ja tarvittaessa muuttaa toimintatapaa, Aiemmin männyn konekylvö äestyksen yhteydessä onnistui ja tuotti hyviä taimikoita. Pitkät kuivat jaksot keväisin johtivat kuitenkin siihen, että juuri itäneet taimet kuolivat. Pari peräkkäistä tällaista vuotta johti siihen, että kylvöaloja jouduttiin täydennysistuttamaan. Siirryttiin kalliimpaan käsikylvöön, jolloin siemenen saa turvaan maan sisään. Nyt homma pelittää. Miten tällaiseen hommaan soveltuu korkolaskenta? Ei minun mielestäni ollenkaan. Tai tietysti, jos joku pystyy ennustamaan tulevaisuutta,
Tuo joku 3 % on aika lailla typerä ajatus. Senhän tiedämme, että eri pohjat kasvavat eri tavalla vaikka taimikon perustaminen saman. Lehtomaisella kankaalla metsä kasvaa toisin kuin kuivalla kankaalla. Toisekseen tuo NNA on tyhmä, koska emme tiedä puun hintojen kehitystä vuosikymmenten päähän.
Kun tilalla on erilaisia kuvioita, niin tulos tulee niiden tuoton summasta, siis kassavirta ja tasearvon muutos kuten Anneli kirjoitti. Esimerkiksi metsätilaa ostettaessa pitää käyttää vaikkapa sidotun pääoman tuottoa hinnoitteluperusteena. Niin kiinteistösijoittajat tekevät. Jos ei aio myydä metsäänsä niin varma tapa on panostaa hyvään metsänhoitoon. Verottaja tukee tätä, koska kaikki kulut saa vähentää heti.
