Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 24,661 - 24,670 (kaikkiaan 24,741)
  • Tolopainen

    En kannata metsänvuokria, kun suurinosa seuraamme jäsenistä on metsänomistaja, miksi alkaisimme maksaa toisillemme ja valtio ottaisi tuosta veron.
    Metsästäjät tekevät hyödyllistä riistanhoitoa, miksi siitä pitäsi masaa maanomistajille tai valtiolle.
    Tuo hirvivahinkojen korvaus on melko turhaa, vahingot ovat niin vähäisiä verrattuna hoitamattomuus vahinkoihin, että niillä ei ole mitään merkitystä. Suuremmalle puumäärälle ei myöskään ole markkinoita, joten hirvivahingoilla ei kansantaloudellisesti ole merkitystä. Valtion vain pitää Suomessa osallistua kaikkeen se on maantapa.
    Hirvikanta on huomattavasti vähentynyt 80-uvulta, jolloin se oli huipussa, kanta nousi kun kaatolupia ei myönnetty riittävästi. Nykyisin lupia riittää, jos vain hirviä olisi.

    Tolopainen

    Eniten vähennyksiä saa maksamalla lapsille palkkaa metsänhoito töistä sen verran, että tulosta ei mene veroa. Itse ole kuuden lapsen isä, joten tiedän mistä kirjoitan.

    Tolopainen

    Julkisella sektorilla kaikki kivet on käännettävä tehokkuuden parantamiseksi ja turhien virkojen poistamiseksi, muuten Suomelle käy huonosti.
    Kataisen hallitusta ei säästöt eikä’julkisen sektorin tehokkuus ole pahemmin kiinnostaneet. Metsähallituksen muutoksetkin johtuvat ulkopuolisesta painostuksesta tehdä tehokkuutta lisääviä muutoksia.
    Turha teidän on tehottomuutta puolustaa, jos ette ole virkaelittiä, joka istuu virassa 68v päästäkseen ylieläkkeelle, eli eläke on huomattavasti parempi kuin seuraajan palkka.

    Tolopainen

    Kun talousmetsää on 3,5milj ha, kyllä siitä hakkukupsää metsää on ainakin kymmenen prosenttia eli 350k ha.

    Tolopainen

    Metsähallituksen talousmetsä pinta-ala on 3.5milj ha ja hakkuumaarä 5milj m3, tuo tekee vähän yli yksi kiinto per hehtaari, eli varsin varovaista hakkuita.

    Tolopainen

    No kerropa vaikka tuosta Keski-Suomesta kymmenen pitäjän alueelta mitä löytyy?

    Tolopainen

    Metsähallitus hakkaa hiukan yli kiinnon hehtaarilta vuodessa, jos metsät kasvavat n.kolme kiintoa hehtaari, vuosittainen hakkuusästö on yli 5milj kuutiometriä. Metsähallituksen metsät ovat pahasti vajaa käytössä.
    Miten jonkin hakkuun perusteella voi sanoa yleistilanteen, kun metsiä on Suomen eri puolella, kuka nuo kaikki palstat on kiertänyt?

    Tolopainen

    Valtion talous on erittäin hyvässä kunnossa, tulot vastaavat v.2009 menoja, mutta meillä on liian raskas julkinensektori, mitkään tulot eivät tule koskaan riittämään tällä menolla.
    Nyt on tullut julkisen sektorin aika säästää ja näyttää, että se ei sovi virkaeliitille. Metsähallitus yhtiöittämällä sen tulot valtiolle voidaan nelinkertaistaa. Metsiä aletaan hoitaa järkiperäisesti, hakkuita lisätään ja korjuu-ja hoitotoimet ulkoistetaan. Tarpeeton virkaorganisaatio puretaan ja heistä koulutetaan vaikka lähihoitaja.

    Tolopainen

    Kun Suomessa hakataan vain puolet metsien kasvusta, puumäärän on pakko lisääntyä. Mitä tuollainen läpimittarajan muutos vaikuttaa tuohon perusasetelmaan, joka johtuu puun alenevasta kysynnästä.
    Hakkuusäästöjä kertyy edelleen se on fakta. Suurin osa Lapin ja Itä-Suomen metsistä jää markkinahakkuiden ulkopuolelle.

    Tolopainen

    Metsähallitus hakkaa vain puolet metsien kasvusta, mihin kuvittelee myyvänsä tulevaisuudessa hakkuusäästöt, kun puun kysyntä vähenee, painopaeria ei paljon enää käytetä tulevaisuudessa.
    Metsähallituksen yhtiöittämisen on vuosia myöhässä, esim tielaitoksesta on saatu yhtiöittämällä kannattava, joka kilpailee tienhoitourakoista.
    Jos hakkuista jää omistajalle vain kolmannes, mihin hukkuu kaksi kolmannesta, aika vaikea yksityisen puunmyyjänkin on päästä noin heikkoon tulokseen. Metsäalan ammattilaisten on syytä katsoa peiliin.

Esillä 10 vastausta, 24,661 - 24,670 (kaikkiaan 24,741)