Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Jos yritys on ajautunut konkurssiin, vaikka sijoittajilta on kerätty miljardikaupalla rahaa, kai siinä on jotakin vikaa.
Valtionvaroja menee nyt ainakin 200milj€. Mistä sinne löydetään jatkaja, jos puolessa vuodessa rahaa paloi 200mil€, eikä louhinta ollut käynnissä. Jotain rajaa hulluudellakin pitäisi olla. Talvivaaran johto on pelannut valtion väliintuloon luottaen, koska ympäristövahinkojen takia kaivos joudutaan ajamaan hallitusti alas. Muuta realistista vaihtoehtoa ei ole.
Perän varat pitäisi takavarikoida ja käyttää ympäristövahinkojen hoitoon. Hanketta ajaneet poliitikot on myöskin syytä saattaa vastuuseen ympäristörikoksista.Tolopainen 9.11.2014, 08:54Ei ylinopeuttakaan saa ajaa, mutta rahalla siitä selviää, jos jää kiinni. Jos rikkoo kaikkien teidossaolevia ylityömaksimeja joutuu maksamaan sakkoja, mutta mitä sitten. Ei ylityö ole pakollista, mutta vastuussa on aina työnantaja, jos työntekijöitä alettaisiin sakottaa ei luvattomia ylitöitä taatusti tehtäisi. Liikenteessäkin sakotetaan tekijää, mutta työntekijä on vastuuton työpaikalla.
Tolopainen 9.11.2014, 07:32Se että puolisolla on y-tunnus ei vaikuta mitään toisen puolison työttömyyskorvaukseen. Mikä on tuon jutun tarkoitus, kun levitetään väärää tietoa. Nimimerkillä kokemusta on, no tuossa olikin, että saattaa vaikuttaa, mutta saattaa olla, että ei vaikuta.
Tolopainen 9.11.2014, 07:04Yhtään tilaa ei sitten saatu myytyä ulkomaalaisille. On se kauheeta, jos joku ulkomaalainen ostaa Suomesta jotakin ja saa vielä toiminnan kannattamaan. Ulkomainen omistus on erittäin tuomittavaa ja haittaa suomalaisten kortistossa oloa syvästi.
Tolopainen 2.4.2014, 08:07Moottorisahan merkitys on nykyisin metsätöissä niin pieni, että tuskin sen terveysvaikutuksia enää tutkitaan. Jos muutaman tunnin vuodessa sahaa tuskin tuolla pakokaasulla on mitään terveysvaikutuksia, kun bensiinissä ei ole enää lyijyäkään. Hengityssuojain on varmin keino välttyä haitallisilta pienhiukkasilta.
Tolopainen 1.4.2014, 04:56Taisi nyt olla metsäyhtiöiden mies hoitamassa asioita ja lopputulos oli kauan sitten jo tiedossa. Asianajajat kiittävät metsänomistajia rahoista, olisitte ostaneet Koskenkorvaa noilla rahoilla, parempaan talteen olisi mennyt.
Tolopainen 16.3.2014, 07:04Ei mene Taneli niin, käytön rakennuksille 7% poistoa, joka vastaa14,5 vuoden käyttöaikaa ja koneille 15% poistoa, joka vastaa 6,5käyttöaikaa. Tällöin poistolla voi hoitaa vieraan pääoman käytön.
Tolopainen 13.3.2014, 04:39Jos rakennuksia poistaa 15% vuodessa ei se ole vaatimatonta, se on nopeaa poistamista, menee 6v: ssa nollille. Suositeltavampaa on poistaa puolta hitaammin. Vai rakenteleeko joku noita mökkejä joka kuudes vuosi.
Maksaisin mielelläni miljoonan veroja, mutta ei pysty.Tolopainen 10.3.2014, 04:47Tuo on aika pieni juttu, Putin voi sotkea koko maanomistuksen Suomessa. Onneksi tietämättömyys ja hyväuskoisuus pelastavat yöunet.
Tolopainen 9.3.2014, 11:51Kun Metsähallituksen metsien tuotto maksimoidaan, tulo voivat olla o,5mrde vuodessa, tuolla summalla maksetaan valtion velka 200v ja peruspääoma on edelleen jäljellä.
Kun valtion velanotto saadaan 2mrd€ tasolle, sitä voi käytännössä jatkaa loputtomasti, inflaatio hoitaa ja euron hajoaminen nollaa velan joskus tulevaisuudessa. Myöskin joutuminen vieraan valtion hallintaan nollaa Suomen velat, joten kalistele Putin sapelia.