Käyttäjän Tomperi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 981 - 990 (kaikkiaan 1,835)
  • Tomperi Tomperi

    entä jos tosiaan meinaaa upota niin kevennetäään raktoria, eihän se alunperinkään tarvitse olla niin painava kuin kantavana ollesaan.  tooisaalta voian se mennä pehmeikö yli ja vaijjerilla vetää rekikuorman kuten vedettiin -60 luvulla metsäauroja.

    Tomperi Tomperi

    kyllähän se tuo uutisointi on mennyt yli.  Varsinaisesti eihän ole tapahtunut mitään hälyyttävää. Mittausten mukaan ei ole tapahtunut muuta kuin paljon on alueita joissa on puuta niin paljon jäljellä ettei uudistamisvelvoite täyty, oliko että keskimäärin ainespuun tuotanto vähentyy hakkuitten surauksena 20 %, ja toinen harvennushakkuu jää pois.  Sehän nopeuttaa kiertoaikaakoska puut tulevat ylijäreiksi ellei niitä ajoissa hakata, hiilinieluhan siitä paranee ja -kasvaa kun uudishakataan.  Metsänomistajan tappioihinhan voi todeta että kaikki on suhteellista, valitaan sopiva investointien ja tuottojen laskenta tapa niin ei näytä  murheelliselta tilanne.   Parhaassa tapauksessa kysessä olevat hakkuukohteet vesakoituvat ja jänikset hyötyy raivaussahamiesten ohella kun saavat ennakkoraivauskohteita, ehhkäpä ne voidaankin ennakkoraivat metsäkoneella  kun on tilaa touhuta….

    Tomperi Tomperi

    Metsäasioita tarkastellen, keustalainen ministerihän aikaan sai tämän sopan jota metiassa räpöstellään. Että ei maatalousväestö mitään siinä valossa menetä.

    Tomperi Tomperi

    Tuota Inkoon suunniteltua,  jonka suunnittelu ei ole vielä alkanut,  vedyn tuotantolaitosta ihmettelen.  Toinen Talvivaara tulossa?   Vaikka suoranaisesti ei metsätalouteen liity mutta epäsuorasti kyllä. Vapautuuko metsäteollisuudesta sähkönkäyttö kapasiteettia niin paljon että Inkoon hanke on realistinen?  Oishan se ihan luontevaa toisaalta. Norjalaiset olivat aloittamassa metsäteollisuutta Suomessa ja nyt metsäteollisuuden loppuessa tulevat uudella toimialalla Suomeen. Suomi keskittyy hirsirakentamiseen ja polttopuuun tuotantoon, se työllistäs kyllä enemmän kuin selluteollisuus.

    Tomperi Tomperi

    Itse miettinyt siltä teoreettiselta pohjalta, että miten se ehtii toinen, alempi hammas purra puuta kun terän nopeus on useita metriä sekunnissa ja hitaastihan se terä puuhun puuhun uppoaa ja sehän on jo takaa ylemmän terän seuraava terä jo tulossa, kuitenkin kun sen alemman hampaan ottas pois iilaammalla ois ainakin tilavuutta purupesällä…

    Tomperi Tomperi

    juu , en tiedä kuinka paljon niitä suhteessa on koko taimialaan alaan tai vuosittaiseen viljelyalaan.. korvausten arviointi vissiin maksaa koska pieni alaisia vahinkoja ei ilmoiteta. Olen sitä mieltä vankasti että talvehtivan kannan pitäisi olla  noin 30000 kpl kuten aikoinaan tavoitteena pidettiin,  Hirvikannan ns hoito on yhtä holtittomissa käsissä kuin metsien ensiharvennukset.  Ite kun metsästää ja ite valvoo ja suunnittelee niin näinhän se on.  Kova kynnys on mhy:lle lähteä ajamaan omaalotteisesti omia töppäyksiään metsänomistajan eduksi. Metsänomitaja kärsii ja vaihtaa toimijaa. Kuten hän joka kertoi mulle kun ihastein hyvää männyntaimikkoa että kuusi istutettiin ja männikkö tuli. Taida sen kummempia toimijoita olla muissakaan toimijoissa olla mutta saahanhan kiertoa aikaiseksi.  Jostakin syystä tutkimustoiminta hirvistä ajettiin alas.

    Tomperi Tomperi

    mutta yleensä hirvi syö vain latvan niin siitähän kasvu vain näyttää kiihtyvän, en ymmärrä että mitenkä se kasvua ja hiilensidontaa vähentäisi, tosi  harvoin näkee hirven syömiä taimia että olisivat kuolleet

    Tomperi Tomperi

    Tolopainen, mie löyssin metsähallituksen mailta 50 metriä pitkän ja ehkä kolme metriä korkeen pinon ehkä energiapuuta mutta pienläpimittasen puupinon joka kasvo sammalta ja sienniä kauttaaltaan.  Jos tuommosesta laittas todisteeksi tilan rekisterinumeron ja jos se oiskin yksityisen tai firman maalla niin saisinko syytteen jos en muusta niin vahingon teosta tai vahingon maineen tahraamisesta? Toinen tapaus on että ainakin, yli viis pinomottia koivu ja havukuitua tienviersi ojassa pinon pohjia…en saanut lupaa kerätä niitä polttopuiksi, siellä ne on edelleen hiilinieluna ja vissiin lahopuuna….

    Tomperi Tomperi

    Jos metsänhoitoyhdistys (lieneekö vielä sivuillaan)  kehuu lannoitukset tuotoksi toistakymmentä prosenttia niin se on täyttä potaskaa, jos ei edes vaivaudu esittelemään laskenta esimerkkejä.

    Tomperi Tomperi

    Muistan kun poikasena olin kuulolla kun metsämiehet keskustelivat metsänlannoituksesta, eräs sanoi että metsänlannoitus kannattaa parhaitten kun ne lannat kylvää pellolle. Se oli sitä akikakautta kun maanviljelylläkin oli vielä jonkinmoinen arvo. Vai sanoiko että kannattvavampaa on kun kylvää peltolannotteet metsään? Sitä minä oon monta kertaa funtaarannut että kumminkohan se sano ku hethän ne saa kustannukset verovähennyksenä takasin jos pellolle kylvää tai ainakin laskuttaa peltopuolelle jos on niinku tuloja peltopuolella, tää on tosi juttu kymmenien vuosien takaa…eihän ne varmaan petolannotteet metsää kasvata, sanohan kansakoulun opettajakin tunnilla että meillä on huono lääkäri kun lapselle oli antanut samaa läääkettä kuuneeseen kuin johonkin ihan muuhunkin vaivaan että vanhetessa ihmeelliset asiat tuppaa tulemaan mieleen ….

Esillä 10 vastausta, 981 - 990 (kaikkiaan 1,835)