Käyttäjän TTL kirjoittamat vastaukset

Korkeat korjuukustannukset ovat kyllä mysteeri. Työvoima on siellä edullisempaa, samoin polttoaine ja koneet.
Ehkä työkulttuurissa on vähän vielä hiomista. Samoin hakkuut eivät ole vielä myöskään niin kilpailtuja kuin Suomessa.Uskon, että viiden vuoden sisällä näistä tekijöistä johtuen puun pystyhinta nousee muutamalla eurolla Virossa, kun puunmyyjät oppivat oikean hakkuuhinnan.

Puunhintaa kohottaa Virossa kuitenkin sahapuun alhaiset mitat. Yleisesti ostetaan 11cm latva, 3,4 m pituista tukkia. Jotkut sahat ostavat jopa 8cm ja 3,1 m.

Kiinteistökaupan turvallisuus on Suomea korkeammalla tasolla. Kiinteistökauppa tehdään aina Tasavallan valtuuttamalla notaarilla. Notaarilla on yliopistolliset lakitieteen opinnot (myös tutkinto…) ja monen vuoden kokemus. Hän on tavallaan puolueeton asiantuntija ostajan ja myyjän välillä.
Merkille pantavaa on myös kaupanteon oheiskulujen pienuus. Ainut välillinen kulu on notaarin palkkio (muutamia satoja euroja ostajalle ja myyjälle yhteensä) ja ostajalle rekisteröimismaksu (n 20 euroa). Mitään leimaveroa, kauppakirjan kirjoituspalkkiota, kaupanvahvistajan palkkiota tms ei mene.

Kun eteläisessä Ruotsissa puukuution kauppahinta lähestyy kiinteistökaupoissa 70 euroa, ovat ruotsalaiset sijoittajat siirtyneet osin jo Länsi-Viroon ostamaan ainakin lähes samaa tavaraa 20-25 euroa kuutio.

Keskimäärin tai lähes aina ostajalla on meidän puukaupoissa parempi asiantuntemus kuin myyjällä.
Jotenkin tuntuu, että myyjä ”häviää” nykymenetelmällä enemmän: Erikoispuut saatetaan hinnoitella todella ylös, mutta saanto on ns. 0,6%. Katkonnat vaihtelevat ja niitä on tavallisen metsänmyyjän todella vaikea tarkasti valvoa. Osalle kauppasummasta jää saamatta korko (no tietysti puut kasvavat – jos kasvavat).