Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 10,571 - 10,580 (kaikkiaan 23,224)
  • Visakallo Visakallo

    Haba, eihän landella ole vanhoja asunut enää aikoihin, vaan työikäisiä. Korona-aika on jopa lisännyt heidän määräänsä.

    Visakallo Visakallo

    Metsätaloudessa on ollut mahdollista nousta markka-miljonääristä euro-miljonääriksi.  On vain pitänyt tehdä oikeat toimet ajallaan.

    Visakallo Visakallo

    HS:n mukaan vihreän liikkeen syntysijoilla Saksankin kipuillaan kapinoinnin ja hallinnon välillä. Näkemyserot hiilentorjunnan aikautuista ja keinoista hiertävät pahasti. Pahimmillaan vihreiden toiminta voi suistaa Saksan ja koko Euroopan talouden pois raiteiltaan. Metsätalouskin joutuu taas jälleen kerran ilman omaa syytään tulilinjalle. Pienen ja urhean Suomen yksi elokapinallinenkin on parhaillaan hakemassa itselleen isompia siipiä Saksanmaalta!

    Visakallo Visakallo

    Haba kulkee metsiinsä ilmeiseti julkisilla? Yli 20 000 km vuodessa tulee minulla metsätalouden ajoa. Eihän se liikevaihdosta tee montaakaan prosenttia, mutta vaikuttaa toki jotain tulokseen.

    Visakallo Visakallo

    Suomessa  on vihdoin käynnistynyt nykyajan kansallinen herääminen sortovaltaa vastaan. Ensin metsätalouden puolesta, nyt autoilun. Muualla Euroopassa näin on ollut jo pitkään:

    https://yle.fi/uutiset/3-12051040?origin=rss

    Visakallo Visakallo

    Olisiko kuitenkin jo viisaanpaa varautua ilmaston kylmenemiseen?

    https://www.hs.fi/tiede/art-2000008176364.html

    Visakallo Visakallo

    Jos olen oikein ymmärtänyt, Petkeles edustaa täällä jonkinlaista koulutettua tutkijaa, tms? – Olenko ymmärtänyt oikein? Yhtä asiaa olen ihmetellyt jo vuosia. Miksi koulutetun ihmisen kirjallinen ulosanti on niin epäasiallista ja ajoittain jopa ala-arvoista? Onko siihen olemassa jotain vastausta?

    Visakallo Visakallo

    Kun miettii, mitä hyvää suomalaiselle metsätaloudelle on viime aikoina tapahtunut, pitää palata kolme vuotta taaksepäin. Silloin ei vielä tiedetty koronasta mitään, mutta viisi luonnonsuojelujärjestöä käynnisti kampanjan avohakkuiden kieltämiseksi valtion mailla. Hanke täytti senaikaisen uutisvirran hyvin tehokkaasti. Yksityiset metsänomistajat pelkäsivät, että seuraavaksi vaaditaan kaikkien avohakkuiden kieltämistä. Vihreät omivat avohakkuukiellon omaan ohjelmaansa. Näiden kolmen vuoden aikana ollaan nyt päädytty tilanteeseen, että lähes kaikki puolueet heräsivät suuren yleisön kanssa yhdessä puolustamaan suomalaista metsätaloutta! Olisitteko uskoneet tätä vielä jokin aika sitten?

    Visakallo Visakallo

    Kaikki on TZ tietysti suhteellista. Pienenevässä joukossa yksikin on paljon enemmän kuin ei mitään.

    Visakallo Visakallo

    Vaikuttaa siltä, että ympäristöjärjestöjen ja vihreiden pitkään jatkuneet ja viimeaikoina koventuneet ylilyönnit ovat herättäneet suuressa yleisössä ja puolueissakin vastavoiman. Enää ei mene läpi mikä tahansa, vaan paikkansapitämättömiä väitteitä ammutaan alas jopa päivittäin. Kyllähän tätä on jo kauan odotettukin. Tuntuu aivan, että tässä olisi itsekin nuortunut ainakin 15 vuotta!

Esillä 10 vastausta, 10,571 - 10,580 (kaikkiaan 23,224)