Uutinen Tilaajille Einari Vidgénin säätiö palkitsee taas metsäalan huippuja Yhteensä 150 000 euron tunnustusten haku alkaa perjantaina. Valintakriteerinä painotetaan sukupolvelta toiselle siirtyvää vastuullisuutta ja kestävää kehitystä.
Uutinen Tilaajille Puukauppakin hiljeni pääsiäisviikolla, hakkuuaikeet putosivat normitasolle Puunhinnat olivat pääosin nousussa.
Uutinen Tilaajille Rauten toimitusjohtaja vaihtuu, Tapani Kiiski jättää tehtävänsä Lähen kaksi vuosikymmentä jatkunut toimitusjohtajuus päättyy yhteisestä sopimuksesta.
Uutinen Tilaajille Kuvaa metsä ja osallistu Luken tutkimukseen Tietoa valon vaikutuksesta metsän kasvuun tarvitaan varsinkin jatkuvan kasvatuksen tutkimuksessa.
Uutinen Tilaajille Etämetsänomistajat: Ensiharvennuspuulle väliaikainen verovapaus Etämetsänomistajien liitto muistuttaa, että näin on aikaisemminkin tehty.
Uutinen Tilaajille Ministeri Lepän Metsähallitukselta saaman metsästysluvan laillisuus selvitetään Leppä kiistää käyttäneensä saamaansa ilmaista metsästyslupaa.
Uutinen Tilaajille Paperiliitto hylkäsi sovintoesitykset, pidentää UPM:n lakkoa Liitto perustelee päätöstä hylätä neljä neuvotteluesitystä painopaperiyksikön lukossa olevilla neuvotteluilla.
Uutinen Tilaajille Metsäkeskuksen Väkevä: Hyvä metsänhoito mahdollistaa kestävät lisähakkuut Ukrainan sodan on pelätty nostavan varsinkin Kaakkois-Suomen hakkuut yli kestävän tason.
Uutinen Tilaajille Sahateollisuus ry löysi uuden toimitusjohtajan, Tino Aalto aloittaa lokakuussa Nykyinen toimitusjohtaja Kai Merivuori jää eläkkeelle vuoden lopussa.
Uutinen Tilaajille Metsä Groupin sovellus arvioi puuston paikkatietoaineiston ja tekoälyn avulla Puukauppatulot perustuvat jatkossakin hakkuukoneen mittaamiin tarkkoihin puumääriin.