Uutinen Tilaajille Metsänhoitoyhdistysten uudet valtuustot selvillä Äänestusprosentti oli 41. Valitut 1 412 valtuutettua aloittavat tehtävässä ensi vuoden alussa.
Uutinen Tilaajille Kiinalaisrahaa valuu pohjoiskarjalaisen koivumahlan tuotantoon YST-konsernista tulee Nordic Koivun vähemmistöosakas. Osake-enemmistö ja toiminta pysyvät Tohmajärvellä.
Uutinen Tilaajille Raportti: Venäjän metsät uhkaavat muuttua päästölähteiksi Tutkijat patistavat Venäjää metsätuhojen torjumiseen sekä metsien uudistamiseen ja metsäalan lisäämiseen.
Uutinen Tilaajille Havunnunnat levittäytyvät kohti pohjoista Neulasia syövän havununnan kannat ovat edelleen runsaimmat Lounais-Suomessa.
Uutinen Tilaajille Ympäristöväki listasi valtion metsien suojelukohteita Ympäristöjärjestöt kiittävät Metsähallituksen asennetta, mutta peräävät päätöksiä pysyvästä suojelusta.
Uutinen Tilaajille Uusi raportti kokoaa yhteen ilmastomuutoksen vaikutukset metsiin Luken ja Ympäristökeskuksen raporttia käytetään uusien metsänhoidon ohjeiden laadinnassa.
Uutinen Tilaajille MT:n kysely: Metsien lisäsuojelu jakaa suomalaiset Puoluekanta, sukupuoli, ikä ja asuinpaikka näkyvät suhtautumisessa suojeluun talouden kustannuksella.
Uutinen Tilaajille Metsä Fibre palkkaa lisää operaattoreita uudelle Rauman sahalle Operaattorit käyvät noin vuoden mittaisen valmennusohjelman.
Uutinen Tilaajille Savolaissaha esiintyy verkossa omalla kielellään Iisveden Metsä avasi savonkieliset kotisivut.
Uutinen Tilaajille Metsäpeura levinnyt uusille alueille, kanta kasvaa silti hitaasti Metsäpeuran hoitosuunnitelmaa päivitetään, tavoitteena laaja ja terve kanta.