Uutinen Luke: Ahmakannan koossa ei muutoksia viime vuodesta Ahmakanta on kymmenkertaistunut 1990-luvun alusta.
Uutinen MTK:n Marttila: Suomi käy jo esimerkiksi laajasta luontotyöstä Hän muistuttaa, että Suomessa tehdään paljon vapaaehtoista luonnonsuojelutyötä.
Uutinen Tornator ja valtio vaihtavat maata, kansallispuisto laajenee Rautavaarassa Löytynsuon aluetta suunnitellaan osaksi Tiilikkajärven kansallispuiston laajennusta.
Uutinen Koskisen investoi kaksi miljoonaa euroa Järvelän vaneritehtaaseen Uusi sorvilinja parantaa vaneritehtaan puunkäytön tehokkuutta.
Uutinen Maa- ja metsätalousministeriö: Poikkeusluvilla saa metsästää korkeintaan 28 sutta Tämänvuotinen kannanhoidollinen metsästys jäi kokonaan väliin hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten vuoksi.
Uutinen Kaavavalitus kaatui, Metsä Groupin kertopuutehdashanke etenee Äänekoskella Päätös investoinnista on luvassa kevään aikana.
Uutinen Vasemmistoliitto: Hakkuita valtion mailla vähennettävä heti, järeysvaatimukset takaisin Puolue vaatii hallitukselta hiilinielujen pelastuspakettia.
Uutinen Eurooppalainen foorumi edistämään puun käyttöä rakentamisessa Foorumissa on mukana 17 maan ja kahdeksan puun käytön edistämisen ohjelman edustajat.
Uutinen Stora Enso luopumassa kuluttajapakkauskartonki- ja metsätoiminnoista Kiinassa Yhtiö on laittanut Kiinan Beihaissa sijaitsevan kuluttajapakkauskartonkitehtaansa myyntilistalle.
Uutinen Ilmasto entistä enemmän esille uusissa metsänhoidon suosituksissa Metsänomistajat voivat valita suosituksista itselleen sopivat painotukset ilmastonmuutoksen hillintään.