Ruotsissa metsätaimista tuli Ukrainan sodan oheisuhreja

Ruotsalaiset taimitarhat joutuivat viime vuonna hävittämään kymmeniä miljoonia metsäpuun taimia, koska istuttajia ei ollut riittävästi.

Ruotsin taimitarhoilla jouduttiin hävittämään viime vuonna vähintään 20–30 miljoonaa tainta, koska istuttajia ei ollut tarjolla riittävästi. Tavallisesti taimia on jouduttu hävittämään pari miljoonaa tainta vuodessa, sanomalehti ATL:n verkkosivuilla kerrotaan.

Viime vuosina Ruotsissa on istutettu noin 450 miljoonaa metsätainta. Määrä on kasvanut voimakkaasti, toisin kuin Suomessa.

Aiemmin metsäpalveluita tuottavat yrittäjät ovat onnistuneet hankkimaan työvoimaa metsänviljelyyn. Viime vuonna tässä ei enää onnistuttu.

Suuren osan Ruotsin metsänhoitotöistä ovat tehneet ukrainalaiset. Heitä ei viime vuonna enää ollut tarjolla entiseen malliin Venäjän hyökkäyksen vuoksi. Myös alkavasta istutuskaudesta pelätään vaikeaa.

Isommassa kuvassa metsänhoitotyövoiman tarjontaa Ruotsissa vaikeuttaa Itä-Euroopan maiden kohonnut elintaso. Into ja tarve lähteä metsänhoitotöihin Ruotsiin ovat laantuneet. Nyt uutta väkeä yritetään värvätä muun muassa Romaniasta ja Thaimaasta.

Lähivuosina istutuskoneistakaan ei odoteta apua istuttajapulaan. Niiden tekninen kehitys ei ole edennyt odotusten mukaisesti.

Metsänhoito Metsänhoito