Uutinen Tilaajille UPM:n vaneriliiketoiminnalle ja sahoille työehtosopimukset Sopimukset ovat ensimmäiset yhtiön tavoittelemista liiketoimintakohtaisista sopimuksista.
Uutinen Tilaajille Anne-Christine Ritschkoff on Metsäyhdistyksen uusi puheenjohtaja Ritschkoff on Teknologian tutkimuskeskus VTT:n vanhempi neuvonantaja.
Uutinen Tilaajille Sallan kansallispuisto saa lopullisen siunauksen Vuodenvaihteessa virallisesti Suomen 41. kansallispuiston palvelutasoa on jo alettu parantaa.
Uutinen Tilaajille Paperiliitto varautuu lakkoihin, alkaisivat vuodenvaihteessa Vaikein tilanne on UPM:n neuvotteluissa. Stora Enson kanssa syntyi sopimus jo lokakuussa.
Uutinen Tilaajille EU hyväksyi Suomen vastustamat rahoituksen ilmastokriteerit Yhteensä 13 maata, joukossa Ruotsi, vastusti komission taksonomiaesitystä.
Uutinen Tilaajille Valtaosa suomalaisten joulukuusista tulee viljelmiltä Perinteisiä joulukuusia hankitaan noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuosikymmen sitten.
Uutinen Tilaajille Liito-oravalle sopivat elinympäristöt kartoille Karttoja voi käyttää aluesuunnittelun tukena, mutta ne eivät sovellu liito-oravan esiintymisen tai yksilömäärän arviointiin.
Uutinen Tilaajille Metsä Groupin runkohinnoittelu käyttöön koko maassa Yhtiön mukaan runkojen keskijäreyteen perustuva hinnoittelu on saanut hyvän vastaanoton.
Uutinen Tilaajille Metsäteollisuuden vienti kasvussa heinä-syyskuussa Kuitupuun tuonti kasvoi, hakkeen tuonti väheni.
Uutinen Tilaajille MTK: Uusi työtyhmä valmistemaan kaavoitus- ja rakentamislakia MTK:n mukaan metsien käsittelyn ohjaaminen kaavoituksella tulisi selkeästi kieltää.