Uutinen Metsämuseo Lustolle valittu uusi johtaja Pekka Äänismaa siirtyy Lustoon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
Uutinen Puutarhaliitto haastaa suomalaiset puunistutukseen Tavoitteena on, että puita istutetaan Suomi 100 –juhlavuonna 100 000 kappaletta.
Uutinen Nyt metsässä pidetään koirat kiinni Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.
Uutinen Moottorisahajonglöörin ennätysyritys tyssäsi Janne Mustonen lupasi yrittää Guinnessin ennätystä uudestaan vielä tämän vuoden puolella.
Uutinen Aleksi Kiuru metsäkoneenkäytön Taitaja 2017 -mestari Nelipäiväiseen finaaliin osallistui kymmenen kilpailijaa.
Uutinen Hallitukselta lisärahoitusta Lukelle Kaikkiaan 1,6 miljoonan euron lisärahoitus on osoitettu Savonlinnan toimipisteen uudistamiseen.
Uutinen Celt laajentaa toimintaansa Yritys ryhtyy valmistamaan clt-massiivipuusta rakennuselementtejä ja asuntomoduuleja.
Uutinen Metsäkeskus etsii tekijöitä luonnonhoitotöihin Mukana on kosteikkoja, puroja ja lehtoluontoa eri puolilta Suomea.
Uutinen Sahauksen hyvä alkuvuosi tyssäsi Sahatavaratuotanto lähti tänä vuonna hyvin liikkeelle, mutta kasvu on pysähtynyt. Sahateollisuus ry kantaa huolta tukin etenkin tukin hinnoista ja Aasian-rahdin kohoavista kustannuksista.
Uutinen Ruotsissa puun tehdashinnoissa yllättäviä eroja Uusi seuranta paljastaa kymmenien prosenttien hintaerot tehdashinnoissa. Vastaavaa seurantaa suunnitellaan myös Suomeen.