Kuolleen puun määrä on kiistatta keskeinen mittari tarkasteltaessa talousmetsän monimuotoisuutta. Itse sain tuntumaa aiheeseen, kun 1990-luvun lopulla mittailimme koealoja Kuhmon korpikuusikoissa. Teimme monimuotoisuustutkimusta, jonka taustalla oli tarve saada yleistettävissä olevaa tietoa muun muassa kehittyvän metsänhoidon tarpeisiin.

Mielenkiinnon pääkohteena ollutta kovakuoriaislajia, korpikolvaa, tavattiin ainoastaan sellaisista korpimetsiköistä, jotka olivat usean hehtaarin laajuisia ja joissa kuolleen puun määrä ylitti 70 kuutiota hehtaarilla! Tällaisen lahopuumäärän ylläpitäminen on käytännössä mahdotonta yhdistää samassa metsikössä kannattavaan metsätalouteen.

Oliko lajin elinympäristön tutkimisesta siten mitään hyötyä metsänhoidon kehittämisen kannalta? Hyödyksi voidaan ainakin laskea lisääntynyt ymmärrys siitä, miksi talousmetsien rinnalla tarvitaan suojelualueita. Tuloksissa todettiin myös eräs piirre, jolla on merkitystä metsänomistajalle, joka pohtii ratkaisujaan lahopuun suhteen.

Tuo piirre oli pitkälle lahonneiden maapuiden suuri osuus lahopuuston kokonaismäärästä. Lahopuun määrä nousee suureksi, jos metsikköön tulee tasaisin ajoin järeitä tuulenkaatoja ja lahot puut saavat vuosikymmenten ajan lahota rauhassa paikallaan. Syntyy lahopuujatkumo.

Tutkimuskohteillamme lahopuun suuri määrä oli seuraus erinomaisesta lahopuujatkumosta. Tuoreissa kuusimaapuissa asuvalle korpikolvalle lahopuun paikallinen jatkumo, ei määrä, on avaintekijä.

Tämä pätee myös muihin lahopuun asukkeihin. Lahoava puu on tilapäinen elinympäristö, joka käy aikaa myöten sopimattomaksi. Seuraavan polven on löydettävä suvun jatkamista varten uusi sopivan lajinen, sopivan laho puu. Heikosti leviävillä lajeilla, kuten korpikolvalla, tuon puun on löydyttävä melkein vierestä. Pohjantikalle riittää, että jatkumo toteutuu maiseman mittakaavassa.

Jos keskimääräisen kokoisella metsätilalla on lahopuuta Etelä-Suomen talousmetsien keskiarvoa vastaava määrä – noin viisi kuutiota hehtaarilla – ja lahopuusto muodostuu useista tilalla kasvavista puulajeista, ei yksittäisen puulajin tietyn lahoamisvaiheen paikallinen jatkumo voi olla kovin vahva. Tällaiselta tilalta voi pääsääntöisesti olettaa löytyvän yleisiä, hyvän leviämiskyvyn omaavia lahopuueliöitä.

Talousmetsien lahopuumäärän nostaminen kaksinkertaiseksi on järkevä, kansallisen metsäpolitiikankin mukainen tavoite. Sitä toteuttamalla voidaan vahvistaa metsäekosysteemille monella tapaa välttämättömän lahopuueliöstön monimuotoisuutta ja turvata metsiemme elinvoimaa.

Monien harvinaiseksi tai uhanalaiseksi käyneiden lahopuueliöiden auttamiseen tarvitaan kuitenkin erikoistumista. Jos lahopuun määrää kasvattaa metsätilalla erikoistuen johonkin tiettyyn puulajiin, esimerkiksi haapaan, voi pitkäjänteisellä toiminnalla synnyttää paikallisen ja monimuotoisuuden kannalta hyvin merkityksellisen lahopuujatkumon ilman, että metsätilan lahopuun kokonaismäärää tarvitsee nostaa pilviin.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.