Jos otsikon kysymys ei ole tuttu, käyttövetesi ei ole luultavasti koskaan lämmennyt klapeilla. Kun puulämmittäjän perheenjäsenet valuvat kotiin päivän riennoistaan enemmän tai vähemmän hikisinä, on varsin hyödyllistä tietää, onko joku laittanut lämmityskattilaan tulet. Muutoin pesulla käynnistä muodostuu kilpajuoksu. Toki viimeinen saa hyödyllisimmän palkinnon lihashuollon kannalta, nimittäin jääviileän suihkun.

Ison omakotitalon lämmittäminen klapeilla on järkyttävän työlästä, mutta kuitenkin niin ihanaa. Tunnustan silti joskus harkinneeni, että olisiko minunkin ryhdyttävä maalämpömieheksi? Etenkin leuto viime talvi oli maalämmittäjille varmasti suotuisa.

Tänä talvena oman metsän puita on ollut jälleen ilo polttaa. Motivaatiota lisää kummasti, kun laskee, että talomme lämmittäminen pörssisähköllä kustantaisi näinä päivinä karkeasti satasen vuorokaudessa.

Eri lämmitysmuotojen väliseen vertailuun ei ole tarpeen lähteä, sillä kullekin kuumuuden lietsojalle on maassamme sijansa. Puu oman talouden päälämmönlähteenä vaikuttaa joka tapauksessa olevan katoavaa kansanperinnettä. ”Normaalille” ihmiselle se ei ole mahdollistakaan. Sen sijaan kotona etätöitä tekevä toimittaja voi karata päivälläkin pannuhuoneeseen nuuhkimaan pihkaisia sekaklapeja.

Nykyisessäkin maailmantilanteessa lienee hyvä säilyttää taito lämmön tuottamiseen paikallisesti myös kotimaisella uusiutuvalla energialla.

Kun taajaan rakennetulla omakotitaloalueella tuprauttelee viisikymmentä pinomottia puita taivaalle talven aikana, ei aina välty naapureiden heippalapuilta ja muilta nuhteilta. Eräs naapuri tohti päivitellä kasvotusten, että ”miten teillä aina sitä takkaa poltetaan”. Valistin tiedustelijaa, että meillä ei takkaan juuri puita laiteta, mutta esimerkiksi lasten peseminen silloin tällöin edellyttää, että piipusta tulee savua kohtalaisen säännöllisesti. Paukkupakkasilla aamuin illoin.

Puunpolton pienhiukkaspäästöjen kielteisistä terveysvaikutuksista on uutisoitu paljon. Maalaisjärjellä ajateltuna hiukkasten hönkiminen ei tee kenellekään hyvää, mutta en silti rohkenisi asettaa asiaa kansanterveytemme kannalta kiireellisimmäksi kehityskohteeksi. Savupirttien ajoista on kuitenkin päästy eteenpäin. Ja uskaltaisin väittää, että savupirtitkin mieluummin pidensivät kuin lyhensivät ihmiseloa Pohjolan talvessa.

Nykyisessäkin maailmantilanteessa lienee hyvä säilyttää taito lämmön tuottamiseen paikallisesti myös kotimaisella uusiutuvalla energialla. Kiovasta kantautuvista uutisista voi päätellä, että koivuhalko olisi nyt kovaa valuuttaa Ukrainan pääkaupungissa, kuten se oli Helsingissäkin 80 vuotta sitten.

Itse pidän puulämmittämistä loistavana tapana opettaa jälkipolvelle jotain olennaista maailman menosta. Puiden pienimiseen, pinoamiseen ja kuljettamiseen liittyy lukuisia vaiheita, joihin lapsityövoimaa voi motivoida osallistumaan vaikka sillä perusteella, että talvella lätkäharkkojen jälkeen pääsee lämpimään suihkuun. Samalla on yhdessä pohdittu kuutioita, energiasisältöjä, klapikaupan kannattavuutta tai puun uusiutumista kunkin kehittyvän kansalaisen kiinnostuksen mukaan.

Kun tuottaa itse tarvitsemansa lämmön, oppii myös arvostamaan energian säästämistä. Puulämmittäjän lapset tietävät, että lämpimässä suihkussa viivyttely laskee lämminvesivaraajan lämpötilaa valitettavan nopeasti. Se taas tietää enemmän klapisouvia keväällä.

Puulämmitys olisikin syytä lisätä peruskoulun opetusohjelmaan. Kun liikuntatunneilta on hiihto peruttu pakkasen takia, voitaisiin porukalla pohtia, lämmitetäänkö jumppasali ja käyttövesi mukavaksi tuuli- vai puuenergialla. Joku luultavasti esittäisi kysymyksen, että ”onko pakko käydä suihkussa, jos ei tullut hiki?”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.