Kommentit (8)

  1. Hyvä kun pidät kiinni, niin ei pääse kallistunut puu kaatumaan.

  2. pihkatappi

    Tuo petäjä on yli 300 vuotias. Jäänyt säästöpuuksi jo useammassa hakkuussa.

  3. Pöllinen taitaa olla Oulun seudulta kun on lähettänyt Kalevaan samoja kuvia.

  4. pöllinen

    Hyvä huomio “pihkatappi”
    Rantatörmällä olevat puut ovat vanhempia, kuin saaren muu puusto. Saaren koko on 22 hehtaaria.
    “sitolkka”Ouluun noin 200 km.

  5. harrastelija

    Talvivaaran seutuvilla on säästöpuuna jätetty ns. konttikuusi. Lähistöllä on entivanhoja luonnon niittyjä ja kuusi on toiminut leposuojana, koska oksat on laskeutunut aivan maahan asti.
    Mittasin kuusen ympärysmitan rinnan koskeudelta, oli 250 cm, eli D = n. 80 cm.
    Kehuin sitä tutulle Kajaanissa ja hän pyysi mukaansa metsään. Ktoa n. 3 km:n päässä oli kolme kuusta pystyssä. Mittasin yhden ympäryksen, se oli n. 265 cmm D = n. 85 cm! Ikää en tiedä, mutta kasvaa ne puut täälläkin, tosin hitaasti, eikä niin pitkiksi kuin etelämpänä.

  6. Ei tuollainen aavalla kasvanut 85cm kuusipuu ole välttämättä Kainuussakaan kovin vanha. Tuollaisia kantoja niillä korkeuksilla tullu laskettua.

  7. Gla

    Mitä lihaksia tuollaisella liikkeellä yritetään venyttää?

  8. pöllinen

    “Gla”
    Ihmeesti lapoja irroittaa.
    Niin…ja se energia mitä siinä virtaa.
    Puitahan täytyy halata.

Luonto Luonto

Kuvat