Kommentit (29)

  1. Itse panisin raakasti enemmän maahan ja harventaisin joskus tulevaisuudessa. Nyt tuosta ei paljoa harvennuspuuta löydy.

  2. Panu

    Kuvasta on aina vähän vaikea päätellä tiheyttä. En sitä kyllä mitannutkaan mutta poistin kyllä niin paljon, että itku pääsi ja yöunet meni kuten ohjeistus taitaa olla.

  3. Panu

    Istutuskoivikko 18v kuvanottoaikaan. Tämä on tasainen vähän kostea kohta. Niitä on kuviolla muutama ja niissä kasvu on ollut heikompaa kuin kovemmilla ja rinnemailla.

  4. Hyvä normaali harvennskoivikko, jossa kertymä koivikoksi ihan ok.

  5. Minusta voi vielä pari vuotta voisi kasvaa. Eihän tuo vielä kovin järeää ole. Nyt alkaa vasta kunnon kasvu kun valoa ja tilaa tuli.

  6. Panu

    Raivatessa huomasin, että osa on jo riukuuntunut, pahiten riukuuntuneet kyllä lähti siinä. Pitää katsoa miltä tuo näyttää tämän kasvukauden jälkeen ja tehdä päätöksiä.

  7. Eihän nuo kaikki ole istutuskoivuja?
    Rauduskoivu ei kestä ylitiheyttä kovinkaan hyvin. Oksat eivät saisi koskettaa toisiaan.
    Tuossa pitää toimia jäävän puuston hyväksi, ei hakkuussa kertyvän myyntipuun hyväksi.

  8. Panu

    Ei, kyllä siinä on luontaistakin seassa ja siksi oli turhan tiheää. Tai oikeastaan siksi, että 9 vuotta sitten raivatessani alueen tein aloittelijan virheen ja jätin sinne liikaa runkoja.

  9. Tuollaiseen minulla annettiin myös ohjeeksi kuten metsuri motokuskikin totesi, että pari-kolmevuotta voi vielä kasvatella ja sitten harvennus. Aivan presis kuin omasta koivikosta otettu tuo kuva. Sekin on muutama talvi sitten valmiiksi siivoiltu mutta liian ohkaisia jäi minultakin. Ne vielä hakea poltinpuiksi ensi talvena.

  10. Minusta näyttääkin, että siinä on rutkasti hieskoivua. Jos nuo raudukset ovat D 1,3 :n korkeudelta 15 sentin luokkaa, niin jäävä runkoluku jonnekin 700 – 800 r / ha. HETI!

  11. Mitään paniikkisyytä ei ole. On aika tyhjänpäivästä höpöttää ettei r-koivun oksat saa koskettaa toisiaan. On ne tähän maailman menoon enemmän koskettaneet kuin olleet erillään. ja aina on rauduksesta kuten hieksestäkin tukkia pukannut.

  12. Panu

    Hieskoivuja ei ole ainakaan rutkasti. Pienimmät jätetyt oli rk 8cm viime talvena. Isoimmat arviolta 18-19cm. Mikähän se keskiläpimitta alaharvennuksessa sitten olisi tämän kasvukauden jälkeen, ehkä 12-14cm.

  13. Visakallo

    Erityisesti koivikossa ja myös männikössä pitää katsoa ensinmäiseksi latvuksiin. Ne ei todellakaan saa koskettaa toisiaan. Harjavallasa on siihenkin toiset säännöt! Koivulla on ikävä ominaisuus, ettei se pysty kunnolla korjaamaan jo supistunutta latvustaan ja puun kasvu hidastuu lopullisesti. Ensiharvennusta ei ole järkeä pitkittää senkään takia, että saataisiin tukkia, koska niitä ei tulisi kuitenkaan. Jopa toinen harvennus saattaa mennä joskus niin, että tukkiprosentti jää hyvin pieneksi. Omatoimisen koivikon harventajan kannattaisi tehdä työ puiden ollessa lehdessä, sillä lehdettömään aikaan tahtoo puusto jäädä lähes aina liian tiheäksi. Loppukasvatusasennossa koivuja ei sitten olekaan kuin reilu 250 runkoa hehtaarilla. Kokeilkaapa joskus merkata ensiharveuskoivikosta se määrä! – Hurjalta tuntuu siinä vaihessa, mutta näin se vain on!

  14. Gla

    Ainakin kuvan perusteella näyttää siltä, ettei tuosta kovin kiinnostavaa leimikkoa saa aikaan. Kuinka iso kuvio on kyseessä ja saatko muita kuvioita samaan kauppaan eli joudutko ajattamaan koneet työmaalle 50 kuution kertymän takia?

    Mhy:n korjuupalvelu on tietysti yksi vaihtoehto tuon kunnostamiseen, jos itsellä ei ole aikaa hakkuuta tehdä. Se on selvää, että mahdollisimman pian harvennus pitää tehdä.

  15. Ensiharvennukseen 50 kuutiota on jo hyvä määrä ja senpuolesta firmoja kiinnostaa tuo tehdä kyllä. Mutta riippuu myös senhetkisestä koivukuidun ostohalukkuudesta. Hyvä enskarikohde, ilman muuta.

  16. Panu

    3 ha kuvio ja samaan kauppaan tulee naapurikuvio, joka on 1 ha kuusikon viimeinen harvennus, josta tukkia siis tiedossa. Leimikko on mielestäni riittävän suuri pystykauppaan mutta katsotaan nyt vielä pitääkö odottaa 1-2 vuotta noiden koivujen kanssa.

  17. Gla

    Jees, 50 m3/ha on ok, mutta 50 m3 leimikko ei ole.

    Jos koivikosta saa 30 m3/ha eli vajaat 100 m3 + kuusikosta saman verran, luultavasti sen saa jollain tavalla motolla teetettyä. Edelleen tienvarsikauppa esim. mhy:n koneella teetettynä kannattaa ottaa vaihtoehtona huomioon. Ongelmana on se, että alaharvennus pitäisi tehdä, mutta pystykaupassa 8-10 sentin rungot ei tahdo kiinnostaa motokuskia.

    Koivujen harvennuksen kanssa ei mielestäni pidä odottaa yhtään, kun se jo alun alkaen on jäänyt liian tiheäksi.

  18. Panu

    Olen tähän asti tehnyt harvennukset aina hankintana ja tämä ensimmäinen, josta ajattelin tehdä pystykaupan, koska leimikon koko pitäisi olla riittävä.

    Pelkona on, että ihan väärät puut sieltä poistetaan esim. juuri tuon takia, että motokuski haluaa kunnollisen keskirunkokoon.

  19. Näkyy olevan lenkoja mutkikkaita koivuja seassa, hieskoivikolta näyttää? Vai onko istutettujen raudusten seassa niin runsaasti hiestä?

    Miten muiden mielipiteet tästä, mutta oma mielipide, että raivausta olisi pitänyt tehdä voimakkaammin ja poistaa nuo mutkaiset. Tilajärjestys puilla ei tarvitse olla tasainen kuin puupellossa. Jos on huonolaatuinen puu, niin nurin vain vaikka aukko tulee siihen kohtaan. Nuoressa metsässä vieläpä nuo ”aukot” on äkkiä kasvanut umpeen.

    Tulevaisuudessa tukiksi kelpaamattoman puun kuiduksi kasvattaminen. Kannattaako? Ja vieläpä tilanteessa, jos vieressä olisi tukkiaihio, jonka kehitystä sitten haittaa. Sitten kummastakin tulee kuitua. Jos käy hyvin ja tuollaisen saa lihotettua 100litran koivuksi ja kuitupuuksi harvennukseen, niin eikö sen arvo ole 1euro.

  20. Panu

    Hieskoivuja on vähän, tässä kosteassa kohdassa enemmän kuin muualla. Kuva ei tosiaan ole lopullisesta raivauksen tuloksesta vaan tuosta on vielä ohuimmat poistettu. Mutkaiset ajattelin myydä kuiduksi enkä sillä perusteella lähde ennakkoraivauksessa poistamaan.

  21. Parhaat raudukset pystyyn ja aluskuusikkoa kasvattamaan. Näyttäisi olevan tarjolla. Visakallo tietää miten miten koivu tulee kasvattaa. Kerran riuku aina riuku.

  22. Kyllähän tuosta normaalina ala-harvennuksena kuitenkin kuutioita tulee aivan hyvin pois enskariin. Ja se siinä ehdottomasti on vaadittava. Eikä tuo mitään liian pientä ole vaan todella parin-kolmen vuoden päästä harvennukseen vaan. Tuleehan sinne ajouratkin joista tulee hiukan enemmän kuin muualta joten vähintään 40 mottia/ha pitäisi tulla helposti.

  23. Visakallo

    Sanotaan, että jos koivikkoa on havennettu niin, että isäntä nukkuu vain yhden yön huonosti, sitä ei ole harvennettu tarpeeksi. Jos ohikulkijat kehuvat, että onpas hyvin harvennu koivikko, se on jäänyt aivan liian sakeaksi. Jos en mitään muuta ole näiden vuosikymmen aikana oppinut, niin kuitenkin sen, että ns. suuri yleisö on lähes aina väärässä metsänhoitoa kommentoidessaan.

  24. Visakallio. Tarkennetaan hieman: Kun ensin harventaa niin, että ei saa nukuttua yöllä ja seuraavana päivänä ottaa vielä puolet pois, niin sitten on niin hyvä, että vasta viiden vuoden kuluttua pähkäilee, että Pahus kun tuli jätettyä liikaa.

  25. Tuossa kuvan esimerkissä näkyy harvakseltaan suoria rauduksia ja niistä kasvatuspuut. Kaikki muu onkin lähes enskaritavaraa ja selkeästi näitä valtapuita pienempiäkin. Kyllä sieltä mutkaiset rauduksetkin nyt pitää poistaa. Miksi niitä kasvattaa kun tukiksi ei kuitenkaan toimi. Kuidun hinnanero on aika pieni muihin harvennuksiin nähden.

  26. Noin hyvin ennakkoraivattu koivikko kelpaa kaikille ostajille jotka koivua ostavat. Ei ne muutamat 8 – 10 cm puut motokuskeja pelota kunhan niitsä kuitu vaan lähtee. Jos niistä kuitu ei lähde niin pystyynhän ne jätetään. Sen vuoksi lykkäisin parilla vuodella vielä harvennusta että jokaisesta kuitu lähtee ja toisaalta pahin talvituhovuosi on pari seuraavaa talvea jolloin tuhoja eniten syntyy. Nyt jos se harvaksi vedetään voi olla että osa puista jää ensi talven jälkeen luokille lopullisesti.

  27. Jos on tarkoitus kasvattaa kuivutukkia, niin sahatukiksi kelpaa melkoisen lenkokin tukki – tärkeintä on, että se on järeä ja terve. Koivussa ei ole Lylyä, joten sekään ei ole riesana. Jos taas tehdään vaneritukkia, siinä edellytetään 1,5 metrin sorvauskelpoisia osioita. Eli vaneritukki saa olla ”levoton”.
    Välivähennykset menevät kuidun hinnalla.
    Tuntuu selvästi siltä, että läheskään kaikki eivät ole hajulla siitä millaisia koivutukkien pitää olla ja millaisia ne saavat olla.

    Noiden kasvatettavaksi suunniteltavien raudusten pelastamisella on kiire. Joka kasvukausi ne tekevät lisää pituutta, mutta ei paksuutta, joten ne honteloituvat vielä lisää ja ovat jo lähes pilalla.

  28. Kyllä minäkin odottaisin pari vuotta rauhassa, sitten reilu harvennus.. Hyvin ennakkoraivattu tosiaan!

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut