Kuusen jälki-istutus

Tervehdys.
Olisi n. 4 ha taimikko OMT/MT. Alavaa.
Istutettu kuuselle jokunen vuosi sitten. Naveroa käytetty.
Kosteasta huolimatta mänty haluaa alaansa ja hyvä niin. Jostain syystä (ainakin roustetta) kuusi ei paikkapaikoin ole saanut jalansijaa. Siellä täällä alkanut jo runsaasti heinittymään. Varhaisperattu kohta.
Eli nyt käännyn viisaampien puoleen.
Onko mitään järkeä lyödä vielä vaikka 2v kuusta lisää, vaikka roundupin kanssa kun pottiputki on maassa vielä suojaamassa tainta. ? Kiitos !

Kommentit (7)

  1. Maalaji hieno hieta/keskikarkea.
    Olisi se mukava nähdä ne 2000/ha pitkätappista tervettä tainta tulevaisuudessa tuolla alalla.
    Kuinka kuusipaakku pärjää kun sen lyö suoraan puolukka/mustikka varvikkoon mistä etsii sopivia kohoumia ?
    Jätetyistä siemenmännyistä päätellen mäntykin on viihtynyt.
    Raudusta perkauksessa oli myös mukavasti mitkä nyt tässä vaiheessa lähtivät kaikki.
    Luontaista kuusta tulee myös.
    Hämeessä ollaan.

  2. En istuttaisi lisää mitään . Tuon kuvan perusteella ainakin näyttää ihan hyvältä. Jos on aukkopaikkoja jossain, niin sitten varsin. th:n aikaan jättää niihin ra-koivuja .

  3. En minäkään istuttaisi mitään ellei merkittäviä aukkoja ole. Mänty näyttää päässeen niskan päälle ja koivuakin voi vielä jättää seuraavalla kierroksella. Jatkokäsittelyssä voi toki kuusta suosia. Yllättävän hyvin on mänty heinästä huolimatta päässyyt kasvuun, ehkä pohja ei joka kohdasta ole niin rehevää.

  4. Tuohon kuvaan kiteytyy yksi metsätalouden kannattavuusongelmista eli yli-investointi pitkällä tuloutumisajalla. Jos kohde taimettuu ilman istutusta edes välttävästi (=ensiharvennuksen jälkeisen kasvatustiheyden aikaansaaminen), niin se istuttamatta jättäminen on yksi parhaista päätöksistä. Kuusta istutetaan liikaa ja uudistus tehdään liian kalliisti. Ei tuohon enää euroakaan kiinni taimiin. Tuosta tulee hyvä metsä noinkin.

  5. Gla

    Voi tosiaan hyvin olla, että ala jostain syystä taimettuu niin hyvin luontaisestikin, ettei täydennykselle ole tarvetta. Kannattaakin kierrellä katselemassa ja pelastaa pienimpiä taimia. Toinen asia on syönninestoaineen levitys loppukesän/alkusyksyn aikana. Olisi sääli, jos hirvet ja peurat tuhoaisivat tuon.

  6. Kiitoksia neuvoista.
    Kyllähän se niin taitaa monesti olla, että ” yliyritetään” metsän kasvuun lähdössä. Tässä vaan uusi tila on niin vahvaa pohjaltaan, että haluaisi sitä maksimaalisesti hyödyntää.
    Kuvan vasemmassa reunasa lienee yksi syy hyvään taimettumiseen, hakamaalla jäätävän pitkä ja paksu suora ”emämänty”. Myös vanhoja rauduksia löytyy. Onhan noita pienempien siemen-mäntyjen ryhmiä aukolla vielä 3 pystyssä. Tässä on ollut tiheä vanha metsä.
    Kohta alkaa n. 7 ha:n aukon teko vanhaa tiheää kuusivaltaista. Lienee sinnekkin parempi jättää vanhoja hyviä puita pystyyn.
    Kuvassa taka-alalla on sahausmestaa talveksi n. 8 ha.
    Pellon metsitystä edessä ensi kesänä, mahtaakohan tuet olla haettavissa jo ensi keväänä ?

  7. A.Jalkanen

    Kyllä pellonmetsitystukea pitäisi jo ensi vuonna saada.

Metsänhoito Metsänhoito