Keskusteluissa ennakkoraivauksesta on kannettu huolta riistasta . Tämä kuva on otettu aivan kuvan ”ajoissa raivattu”palstan läheisyydestä . Tätä näkymää riittää satoja hehtaareita saman omistajan mailla . Päätehakkuuta lähestytyäessä aluskasvos kuitenkin raivataan nykyään tarkoin pois . Kosteammille paikoille ja ojien varsille aluskasvosta jätetään .
Riista kiinnostaa, muttei luonto. Sama se, lopputulos on parempi riistaakin ajatellen kuin pää tyhjänä metsää hoitaen. Vaan mikä mahtoi olla syynä edellisen kuvan raivaustarpeeseen, kun päätehakkuu ei vielä ollut ajankohtainen?
Olen saanut sellaisen käsityksen, että siinä ”edellisessä kuvassa oli alue, jota peitti varsin sankka kuusentapikko, josta kertyi metrunen ”kaski” puiden juurille estämään näkyvyyttä.
Toimenpidettä nimitetään ennakkoraivaukseksi.
Kuivahkoakangasta vastaavilla ja sitä karummilla kasvupaikoilla
kuusialiskasvoksen raivaaminen pääosin kokonaan useimmiten kannattaa. Rehevämmillä näkemäraivaus jättää paremmin
pelivaraa luontaiseen uudistamiseen tai jatkuvaan kasvatukseenkin, jos sitä haluaa harrastaa.
Karuimmilla kasvupaikoilla kuusen kasvu on niin huono, että en käsitä mitä niiden raivaamisella saavutetaan. Ravinteita lähes kasvamattomat puut ei kuluta.
Maan taimettumiskyky näyttää olevan alueella hyvä, kun noin mäntyäkin pukkaa. Hyvä nykyaikana. Ei tarvitse ostaa kalliita taimia.
Kuivahkojakankaitakin on menenlaisia riippuen paikasta. Karuja kasvupaikkoja ei tarvitsekaan raivata, varsinkaan pohjoisempana.
Etelämpänä männikössä kk:lla voi niin paljon kuusia, että harvennuksen onnistumisen takia on pakko ainakin näkymäraivaus tehdä. Kuusi ei kasva enää kunnolla huonommilla kangasmailla, joten uutta sukupolvea niistä ei yleensä kannata kasvattaa.
Nimenomaan karuilla kasvupaikoilla alikasvos kannattaa pitää kurissa. Eihän ne kuuset paljon kasva, mutta sekin on pois kasvupaikalle sopivan puuläjin kasvusta.
Kuvan alikasvoksesta ei kunnon metsää kasva koskaan eikä edes sellaista että sen jatkukasvatus olisi taloudellisesti perusteltua. Ihan hyvin tuossa voi toistaiseksi kuusia pitä joukossa. Jos oikein hyvää riistapusikkoa haluaa ylläpitää niin voisihan noita pisimpiä katkoa parin metrin korkeudesta jos harrastusta ja aikaa riittää. Niin näytetään tekevän maan harvoilla fasaanitiloilla.
Minkähän nimistä riistaa kuuset palvelevat? Ei niiden paikalla kasva enempää mustikkaa kuin heinääkään, joita erilaiset riistat hyödyntävät. Kertokaapa viisaat tälle tyhmälle.
Vielä vuosikymmen sitten näkymä olisi ollut toinen .Lähes kaikki vastaavat harvennushakkuukohteet olivat siihen aikaan sankan aluskasvoskuusikon ja muun vesakon peitossa . Ennakoraivauksista ei ollut tietoakaan ja taimikotkin ehtivät olla hetken aikaa oman onnensa nojassa , kun raivaukset nähtiin vain tarpeettomana kulueränä.
Näkyvä muutos parempaan on tapahtunut . Kuvassa oleva palsta on vielä aikoinaan ensiharvennettu ilman ennakkoraivausta . Jatkossa tämäkin metsä raivataan ennen 2 harvennusta . Raivaamattomia ensiharvennuksia tulee vastaan enää äärimmäisen harvoin . Jossakin toki voi olla pieni peitteisempi osio , mutta se jätetään suosiolla monimuotoisuutta palvelemaan .
Monimuotoisuus huomioidan nykyisin jo taimikoita kunnostettaessa . Riistatiheiköitä ja kehittyviä jättöpuuryhmiä sijoitellaan sopiviin paikkoihin . Paremmin puuntuotantoon sopivat alueet käsitellään myyntipuun ehdoilla . Hyvää laatua suositaan ja vähempiarvoiset kilpailevat puulajit pidetään kurissa . Näin menetellään kuvan metsänomistajatahon metsissä .
Timpalle vastaisin , että keskustelimme aiheesta metsäkanalintuihin erikoistuneen riista-asiantuntijan kanssa. Hän oli sitä mieltä , että kanalinnut tarvitsevat kuvassa näkyvän suojan . Aluskasvosta ei tässä tapuksesa ole kovin runsaasti , mutta riittävästi .
Samainen ”lintumies” murehti vielä vuosikymmen-pari sitten avohakkuiden hävittäneen metsot . Kantaansa hän joutui korjaamaan metsojen ilmestyttyä nuoriin männiköihin jo ensiharvennuksen jälkeen .
Oma mielipiteni on , että lintujen elinolosuhteita voidaan vieläkin parantaa . Keinona on , että metsän taimikkovaihe on mahdollisimman lyhyt ja että taimikoita sopivasti hoitamalla saadaan maapohja pidettyä valoisana ja maaperän pieneliöstön toiminta virkeänä . Marjojen ja pensaiden elpymiselle luodaan näin hyvät lähtökohdat .
PS ”Metso-kirjasta ” voi lueskella aiheesta lisää . Omakin kommenttini koneenkuljettajan näkökulmasta löytyy ko opuksesta .
Tuo räkämännikkö kasvaa liian rehevällä pohjalla ja kuusi näyttää oikein hyvinvoivalta. Tuossa tekisin muutaman vuoden päästä ylispuuhakkuun ja jatkaisin kuusien ja mäntyjen taimien kasvatusta seuraavaksi metsäksi. Siinä samalla metsä pysyy metsänä ja marja-ja sienisadot pysyy turvattuna kuten pienriistan viihtyminenkin alueella.
Toki ison yhtiön metsässä tahi ison sopimusasiakkaankin metsässä voi vaatia lähes mitä vain töitään kevittääkseen. Jos toisella puolella eli tilan omistavalla taholla ei mitään omaa tahtoa ole. Tuo on juuri mukavan näköistä kasvatusmetsää jossa männyn laatu ei kyllä liikoja hurmaa mutta meneehän se kun parempaakaan rahallista tuosta pohjasta ei nykyomistajan aikana enää kasva.
Minulla ainakin muokattu ja taimetettu metsä pohjois-satakunnassa kasvaa puolukkaa entiseen tai jopa parempaan tahtiin kuin ison metsän aikana. Ja puolukatkin ovat todella suuria entisiin verrattuna. Se on kyllä lehtipuulle istutettua taimikkoa mutta allakin on jo luontaista kuusen ja männynkin tainta yhden metsän tarpeiksi asti sinälläänkin. Metso on ollut lähes joka kerran kavereita ja käy ahkerasti vielä nytkin puolukoilla kun lunta on vähänläntästi. Ja sekin vasta oikeastaan tämän viikon tuloa.
Minusta nuo kuuset on joka tapauksessa menetettyjä. Ei niistä koskaan kehity kunnon tukkia sopivasta pohjasta huolimatta. Tietysti taimet saavat lisäksi ”siipeensä” harvennuksissa.
Koetin muistella nuoruuteni lintumaita. Tuollaista pusikkoa en muista tavanneeni. Kanalintuja kylläkin paljon. Jos tuosta poistaa aluspuut, niin syntyy monipuolinen pintakasvusto, joka tarjoaa eri vaiheissa kesää sekä ruokaa että suojaa kanalinnuille.
En siis aivan usko tätä riistatiheikköhypetystä.
Onpas Timpalla kummia kuusia kun eivät ymmärrä tukiksi kasvaa luontaisena taimena ollenkaan. Kyllä minulla on ymmärtänyt ja siksi olen ymmärtänyt myös tuollaisiin kohteisiin muuttaa myös päätehakkuun ylispuuhakkuuksi. Silloin kaiken lisäksi ei tarvitse jättää typeriä säästöpuuryhmiä tuulen kaadettaviksi. Vaan nuo alikasvospuut säästää aivan silkkaa rahaa kuten Sitolkka tuolla aiemmin jo mainitsikin. Yhtään kuusta en aio istuttaa vaan metsäni uudistetaan joko männylle sopiviin kohteisiin ja lehtipuulle kuusen pohjat. Höysteenä luontaista kuusta tahi pelkästään luontaista kuusta. Nytkin tuli jo TUKKIA 20 vuotta sitten päätehakatun kuusiryhmistä joita käskin motokuskin hiukan tasaikäistää tai paremmin sanottuna tasakokoistaa. Kait ne suuripiirtein kuvan taimia pienemmistä silloin lähti koska en muista yhtään noin suurta taimiainesryhmää sen päätehakkuun jäljiltä. Mutta kasvusta ovat tykänneet. Siitähän e-puuhakkuuna noin kolmisen vuotta sitten otettiin koivut jo päältä pois. Eli tuottoa tuoton perään!
Kerrankin timppa on oikeassa. Kanalinnut eivät tarvitse mitään pusikoita, vaan hyvän näkyvyyden. Niiden tärkein aisti on näkö.
Suorittavalla varmaan selitys siihekin ,kun ennen ei ennakkoraivauksia tehty, koneellisen harvennushakkuun laatu oli parempi ,kuin nykyisin.
Nykyisissä, tarkastusten mukaan, työnjälki kokoajan huononee.
MT.sä oli tänään, että harvennushakkuulla 3-4% pystyyn jäävistä kolhitaan .
Tarkoittaako se, jos jää 900r/ha niistä liki 40 runkoa hehtaarilla kolhittu.
Kyseistä uutista en ole nähnyt, mutta tarkastavan tahon raportin siitä , että ennakkoraivaus vähentää tuntuvasti korjuuvaurioita , olen lukenut pari viikkoa sitten .
Ja antonille että kyllä tarvitsevat kanalinnutkin kuusialikasvosta. Esim. metsäpyyn pesä on lähes sata aina tuollaisen näreen maata vasten olevan kuusen oksan alla. Ja ei se teerikään aivan avopaikkaan pesi vaan yleensä latvuksen tahi jonkun suojan alle sekin. Ja kyllä se kieppikin juuri pyyltäkin helposti päättyy sinne kuusen oksan alle tai ainakin hyvin lähelle. Pitää hiukan surata muutakin elämää linnuilla kuin vain lentävää tahi syövää lintua. Syödähhän sen on pakko avomaalla jos suojaa ei ole. Ja puolukat yleensä avopaikoissa.
Ajokone oli juuri tänä iltana keräilemässä siellä aikanaan suorittavankin täysin tyrmäävän vastaanoton saaneen e-puuhakkuun silloin hakkuusta jääneessä osassa. Se tuli nyt tehtyä jopa kahteen ensiharvennukseen. Minä ensin manuna ja nyt konetyönä perään kolmen vuoden viiveellä. Sitten käydään tarkastamassa kolhut. Moton jäljiltä ei ollut yhtään. Nyt tosi haastava ajokoneen keräilyilma kun lumi peitti välillä puutavaran ja nytkin satoi sakeasti. Tarkkana saa kaveri olla.
Sen verran niitä aluskasvukuusia kyllä metsistä löytyy, että koppelot sun muut löytävät pesälleen suojaa. Toki olen kerran nähnyt koppelon pesän aukossa n. 10 m tiestä jonkin karahkan vieressä ja siitäkin pesästä pojat läksivät maailmalle. Hautova ”mamma” näkyi tielle, kun tarkasti osasi katsoa.
Jätkä, vaikka otettaisiin käsityksestäsi suorittavan kommentin liioittelukertoimet pois, ennakkoraivauksen tulos olisi voinut muistuttaa tämän kuvan tulosta.
Minulle on samantekevää, onko jollekin riistalajille paljaaksi raivattu maisema parempi kuin tämän kuvan mukainen. Tässä tapauksessa monimuotoisuus on kuitenkin parempi ilman, että se haittaa metsätalouden liiketulosta ja loppupeleissä monimuotoisuus on meidänkin elämän edellytys.
Kyllä se niin on, että metsälinnut tarvitsevat suojaksi alikasvustoa. Aikuinen kanalintu voi selvitä lentämällä hengissä aukon ylityksestä, mutta ei poikanen. Kuvan metsässä voi pyykin elää ja pärjätä. Ylettömän tiheissä puskissa ei ole ravintoa. Jotakin kannattaa raivata, että tulee valoa, lämpöä ja marjoja.
” Minusta nuo kuuset on joka tapauksessa menetettyjä. Ei niistä koskaan kehity kunnon tukkia sopivasta pohjasta huolimatta. ”
Tuosta talvisesta kuvasta on aika vaikea päätellä metsätyyppiä. Männyn kasvun perusteella se olisi jokin tuoreenkankaan tyyppi pohjoisessa ja kuivahkonkankaan tyyppi etelämpänä.
Säästäisihän se varovainen ennakkoraivaus riistalle suojapaikkoja ja kustannuksiakin. Jos motoihin asennettaisiin
kaatopään lähelle langaton kamera, selvittäisiin vähemmillä
ongelmilla hakkuussakin, vaikka ennakkoraivaukset olisi tehty
esim. vain kaadettavien puiden tyviltä.
Se käsitys, että pienestä taimesta / puusta ei kasvaisi isoa puuta, on väärä. Jokainen iso puu on joskus ollut pieni.
Kuvan mukaisesta metsästä saisi ”ihan hyvän” sekametsän, jos pystyisi poistamaan puut, joiden pituus on jo esim yli viisi metriä.
Tuollaisessa metsässä valtapuustoksi luokitellaan jo tuo alikasvusto. Ongelmaksi tuollaisessa metsässä muodostuu ylispuiden poiston onnistuminen niin, että nuorempi metsä jäisi ehjäksi.
Myös kantokäsittely olisi sulan puun aikaan välttämätön, kuten myös parin vuoden päästä tehtävässä taimikon harvennuksessa.
Vaikka alikasvos onkin tuossa taimikoksi aika surkeaa, mielestäni alikasvosta ei pidä arvioida samoin perustein kuin tavallista viljelytaimikkoa. Ensiharvennus ei ole mitenkään välttämätön, joten kun tuossa runkoluku on kasvatusmetsän lukemissa, ylemmän puuston päätehakkuun jälkeen vapautuu tuosta kohtuullinen kasvatusmetsä tavallaan kiertoaikaa pidentämään eli uudistamiskuluja alentamaan. Ongelmana on tosiaan hakkuun onnistuminen alikasvos säästäen. Myös kuvion historia pitäisi tietää. Onko riskinä kuusen juurikäävän poistumisen estäminen. Ja tietysti kuusikon päätehakkuun jälkeinen uudistaminen. Aukkoisen puuston jäljiltä voi heinikon kasvu olla mahtavaa. Rehevällä kuviolla koivikko tietysti helpottaisi tätä tuskaa, jos hirvieläinkanta sen tuolloin jo sallisi.
Kun tuota kuvaa katsoo, niin näyttää, että kuuset ovat keskittyneet mäntyjen vierille. Siis oletettavasti aikanaan jollain tavalla muokattu, ja sitten on muokkauskohtiin ottanut istutetun mäntytaimen lisäksi luonnon kuusia. Männyt ovat alkaneet kasvaa ripeästi ja kuuset jääneet kitumaan. En kyllä ymmärrä miten kuuset tuossa mäntyjen kupeessa jatkossakaan kehittyisivät. Enkä sitäkään, miten männyn saisi kaadettua joko katkaisematta kuusta tai vähintään telomatta. Sitten näyttää olevan sekin piirre, että kuusentaimikossa on melkoisia aukkoja, jotka mäntyjen kaatamisen jälkeen heinettyisivät kuten Gla edellä totesi. Minullekin tuli jossain perkauksessa vastaan vähän tuon näköinen tilanne. Jätin niitä kuusia joihinkin harvempiin kohtiin. Kun tulin myöhemmin uudelleen perkaamaan, niin ne kuuset olivat sillä likipitäen ennallaan. Silloin kyllä kaadoin ne.
Minusta linnunpojille riittää suojaksi mustikka, heinä, saniainen tai vattu. Ei siinä kuusia laajamittaisesti tarvita. Myöhemmin syksyllä syövät myös puolukkaa, joka tietysti kasvaa vain avoimessa ympäristössä.
Jos puhutaan monimuotoisuudesta, eikä luontoihmisen iloksi tehdystä puistosta, ei pitäisi keskittyä johonkin lintuihin. Monimuotoisuutta arvioidaan mm. lajiston ja perimän tasolla. Se on huikeasti laajempi käsite kuin linnunpoikien suojapaikka.
Totta on Timpan havainto kuusen sijainnista. Voi olla, ettei ennakkoraivauksen jälkeen jää kasvatuskelpoista puustoa. Etualalla taitaa olla jonkinlainen aukko, jossa kituuttaa muutama mänty. Muualla noilla ei tulevaisuutta ole, ellei puustoa harvenneta turhan paljon.
Usein on niin että hyvä ”marjamaa” on hyvä lintumaa. Varsinkin mustikkaa kasvavilla maapohjilla pärjää myös linnut hyvin. Poikasille sopivat suojapaikat muodostuvat hyvin ojan pientareille ja aukojen rajapintaan kun niitä ei kovin tarkaan siivota.
Tässä kuvassa näyttää olevan riistalle sopivia suoja paikkoja. Minä olen riistan mieluummin huomioinut pienialaisilla kuviolla 2-3 :n kpl / ha, kauempana teistä.
Kuvan ( VT ) kangas ei jaksa kasvattaa kuusia tukikokoon, vaan kasvupaikan ravinteet kannattaa keskittää mäntyjen käyttöön, kuusen kasvu on kuitukoossa jopa hyvää, mutta siihen se sitten jää.
Itä-Suomessa oli viisitoista vuotta sitten kampanja tienvarsien raivaukseen joka oli näkyvyyttä ja reakointi aikaa lisäävä hyvä teko. Siellä ne hirven silmät kiilui kuin otsalamput ja yleensä ne seurasi liikennettä metsänpuolelta, jos ei ollut metsästys aika ja koirat perässä.
Suorittava porras, onko tuo Vt? Itse kun en sitä lumen päältä osaa määritellä.
Minä kanssa turraisin muutaman vuoden päästä nuo räkämännyt moottorisahalla nurin ja moottorikelkalla tai hevosella tai oikein pienellä traktorin päkyrällä pinoon. Siinä saisi seuraavan sukupolven ilmaiseksi, mikä on tärkeintä nykyään kun uudistuskulut niin suuret.
Metsätyyppiluokitus on minun mielestäni jo aikansa elänyt. Ei metsästä useinkaan mitään selviä tyyppejä löydy. Liikaa vaikuttavia tekijöitä. En ole oikein koskaan perustanut siitä. Jokaisella kasvupaikalla kun yhden sukupolven kasvattaa lehtipuustoa, on se astetta rehevämpi seuraavalle. Vastaavasti havupuun kasvatus pitkään samalla paikalla köyhdyttää ja happamoittaa maan.
Täysin sitolkkan linjoilla olen. Kyllä maapohjaa pitää tarkastella juuri viimeisen puusukupolvenkin mukaan ja nimenomaan elvyttää kuollutta pintakariketta havupuun viljelyn jälkeen. Jostain syystä tuota kuvankin pohjaa jotkut pitävät männyn pohjana ja tulos sitten tuollaista oksaista räkämäntyä. Kuusentaimetkin ovat hyvinkin kasvukykyisen oloisia ja aukkoihin pitäisi uudistaa hiukan lehtipuuta lisäksi. Kevyen pinnan rikonta aukkoihin tietysti ajaa samaa asiaa. Olen vuosien mittaan mielestäni alkanut osata sekametsän kehittämistä ja siinä kuviossa on luontainen puuaines kyllä aina isossa roolissa. Nyt kun katselen kevään tulevaa taimetusta oikein alkaa huvittaa että perin turhaa kun päätehakkuusta on jäänyt valmis metsä kasvatettavaksi.
Gla:lle :
Vt pohjalla liikutaan . Kuuset jäävät järjestään kitukasvuisiksi . Mänty on ainoa vaihtoehto . Läheltä löytyy kyllä lähes puhdas muutaman hehtaarin rauduskoivikkokin , joka voi hyvin . Vähän rehevämmille paikoille on istutettu kuusta ja mäntyä sekaisin .
Räkämäntyjen ylispuuhakkuuta suunnitteleville voin kertoa , että kuvat on otettu vähän isommalta tilakokonaisuudelta . Sisällä kulkee 8 km pitkä metsäautotielenkki ja siitä huolimatta tilan rajoille on pääväylältä matkaa jopa kilometri . Useita vajaan kilometrin mittaisia pistoja lähtee päälenkistä ulospäin . Näpertely on siis syytä unohtaa .
Kyllähän noita MG:n Serlachius-perintöjä piisaa ja kasvatus on tietyn tyypin runnomista. Mutta pienen metsätilan puitteissa on aivan eri pyörittää metsätaloutta kun tiluksilta pitää saada joka hehtaarilta nettotuottoa eikä vain leivota suorittavan ihannoimia ”suuria linjoja”.
Kasvien tunteminen auttaisi kovasti paljon kasvupaikkaluokituksen tekijää. Alkuperäinen luokitus edellyttää opaskasvien tunnistamistaitoa, muuten luokittaminen jää haaveeksi. Vihjeenä voin kertoa, että puolukanvarvut eivät tee VT:tä, samoin mustikanvarvut eivät todista maaperän olevan MT:tä. Opaskasvit kertovat, että niitä ei esiinny heikommalla pohjalla, eli niillä määritellään luokkarajat.
Pituusboniteetti on luonnollisesti tarkempi tapa kasvupaikan viljavuutta pääteltäessä.
Kasvupaikkaluokittelu toimii yleensä kaikissa olosuhteissa, jos sen osaa. Suurin osa palstalaisista ilmeisesti ei osaa.
Kavupaikkatyyppi voi vaihdella samanlaisellakin maalla metsänhoidon mukaan. Koko luokitus täysin keinotekoinen ja turha. Kasviot on kyllä aikanaan kerätty ja kaikki tärkeimmät metsäkasvit sieltä löytyy.
Kasvupaikkatyyppien määrittäminen ei ole ollenkaan turhaa, jos vain osaa käyttää sitä apuna.
Pituubonitointi sopii talvella paremmin kasvupaikkojen hyvyyden määrittämiseen sille sopivissa metsiköissä.
Jos kasvupaikkatyypit olisi ollut esim.60-70-luvun suo-ojituksissa paremmin hallussa, olisi jäänyt paljon turhia ojituksia tekemättä.
Kasvupaikkatyypit olivat soiden ojituksessa erittäin hyvin hallussa. Jossain metsänparannuspiirien seuraaja organsisaatioiden jäämistöstä suunnitelmat ehkä vielä löytyvät ellei niitä ole kärrätty paperinkeräykseen. Tuon aineiston digitalisointi olisi ollut paikallaan. Tiedoista olisi hyötyä nykyäänkin.
nimenomaan 60-70 luvuilla ojitukset keskitettiin parhaille suomaille. Aivan parhaita olivat ne joilla jo oli ns. vaihtuva taimiaines, eli mäntyä saattoi olla ihan ”turkkina” siinä ihan pinnassa, mutta liian märkyyden takia taimet kuolivat, mutta lisää syntyi koko ajan.
Tosiaan kun 60-70 luvuilla tehtiin ojitusuunnitelmia niin hyvin tarkkaan analysoitiin suotyyppi ja määriteltiin sen vaatimat toimenpiteet ja edelleen kannattuus. Metsään, tai pikemminkin ojikkoon, joduttiin kun koko valtava ojituskoneisto oli saatu pystyyn, niin eihän sitä voinut enää pysäyttää. Jatkettiin ojittamista yhä pohjoisempaan ja soille jotka olivat ”lannoittaen ojituskelpoisia”. Isossa kuvassa 70-luvun lopun ja 80-luvun ojitukset keskittyivät heikommille soille joista suuri osa olisi pitänyt jättää ojittamatta.
Parhaat tulokset saatiin ohutturpeisten soiden ojituksissa ja niitä aloitettiin jo 50-luvulla metsähallituksen mailla. Ne eivät ole suometsiä olleet enää vuosikymmeniin, ojituksen ja myöhemmin haihdunna seurauksena. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että kuivatuksella on pysäytetty soistuminen lukuisilla metsähehtaareilla. Jos ojia ei olisi kaivettu niin meillä olisi enemmän suomaita kuin 50-luvulla.
Sitolkalle vielä. KAsvupaikkatyyppi ei metsänhoidon seurauksena muutu ellei tehdä laajamittaisia maanvaihtoja. Lapin metsien rehevöityminen johtuu typpilaskeumasta (joka on tosin vähentynyt) ja ennen kaikkea lämpösumman kasvusta (=ravinteiden kierto nopeutuu)
Kyllä se muuttuu ja tulee myös kasvupaikkoja, joita ei luontaisesti ole edes olemassa kun maanmuokkauksella sekoitetaan humusta ja kivennäismaata. Maan happamuuskin pitkässä juoksussa muuttaa jopa maan hienorakennetta ja rapautumista jne. Ei luonnossa ole mitään pysyviä olotiloja. Ei edes metsässä.
Ei tosin kasvupaikkatyyppi, koska en tunnusta koko käsitettä, vaan maan kasvuominaisuudet.
No nyt sitolkka kirjoittelee järkeviä. Kasvuoloihin voimme vaikuttaa ja paljon. Tietyissä rajoissa kuitenkin. Kuusi ei kasva vt:llä (tai ravinteisuudeltaan tietyn tasoisella vt:ksi kutsutulla pohjala) hyvin ja se ei muuksi muuti vaikka siinä väkisin kasvattaisi yhden koivusukupolven ensin. Tai vaikka kasvattaisi vt:llä kuusikon sekapuuna koivua. Ei auta ei.
Puulaji ei tuo kuviolle yhtään ravinteita (leppä on pieni poikkeus, mutta ei sekään vt:llä ihmeitä tee ja lepikkoa ei vt:lle saa kuin istuttamalla ja mitäs järkeä siinä olisi?).
Happamuudesta paljon keuhkotaan ja verrokki otetaan vissiin kasvimaalta ja pellolta. Suomessa kasvavat havupuut ovat sopeutuneet varsin happamiin olosuhteisiin ja ne eivät kärsi happamoitumisesta. Se ei ole mikään ongelma. Jaksollisessa kasvatuksessa A0 – T2 vaihe riittää varsin hyvin palauttamaan maan kasvukunnon jos se nyt ylipäätään on tarpeen. Lehtipuukierron kasvattaminen ei pH:ta nosta kuin jonkun kymmenyksen, sillä ei ole mitään merkitystä.
Muokkaus parantaa kasvuolosuhteita, mikroilmastoa ja tarjoaa nopeasti ravinteita. Nykymallinen mätästys ei kuitenkaan puutu metsämaahan kovinkaan laajasti, olisiko 500-700 neliötä kun käännettään ylösalaisin. Se ei pysyvää muutosta metsätyyppiin aiheuta.
On turha kuvitella, että ihminen pystyy ”kasvuomaisuuksiin” vaikuttamalla muuttamaan metsämaata pysyvästi mihinkään suuntaan. Kuivatus on toki asia erikseen.
Happamuus ei olekaan ainoa asia, mihin kannatta kiinnittää huomiota. Vaikka kuusi happamassa pärjäisikin, vuoroviljelystä luopuminen väistämättä köyhdyttää maaperän pieneliöstöä ja sillä on taas haitallinen vaikutus metsän terveyteen. Ja vaikka ravinteiden määrä ei puuston lajien lisääntymisen myötä kasvakaan, ravinteiden kierto terveessä maassa on nopeampaa kuin yksipuolisuudesta kärsivässä. Tämä lienee osasyy siihen, että sekametsästä on mitattu parempaa kuutiomääräistä kasvua kuin yhden puulajin metsästä.
Kasvupaikkaluokitukseen ainakaan kohtuullisella aikajänteellä tarkasteltuna ei näillä asioilla ole vaikutusta, kuten totesit. Kiinnostavaa on kuitenkin näkemys sadan vuoden takaisesta kirjallisuudesta, jonka mukaan metsän avointa vaihetta pitäisi välttää, jottei maaperä ala laihtua. Lieneekö yksi harvoista väärinkäsityksistä, mitä tuon ajan metsänhoidossa on ollut vai onko siinä kuitenkin jotain perää? Sikäli epäolennainen juttu, että aukkovaihe luonnollisesti pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä.
”Vaikka kuusi happamassa pärjäisikin, vuoroviljelystä luopuminen väistämättä köyhdyttää maaperän pieneliöstöä ja sillä on taas haitallinen vaikutus metsän terveyteen.”
Voisiko joku tarjota tämän tueksi tutkittua tietoa?
Eriasteisesta peitteisest metsätaloudesta tietoa on. Väli-Suomen olosuhteissa se on johtanut kuusettumiseen ja ns. paksusammal-kuusikoihin joissa ravinteidenkierto hidastuu vaikka ne ovat latvukseltaan melko avoimia.
Voimaperäinen viljely on varsin uutta Suomessa. Käytännön esimerkkejä saati tutkimustuloksia vaikkapa kolme kertaa toistetusta kuusenveljelystä ei taida olla missään?
Luutuneet käsitykset viljelykierron merkityksestä on johdettu maataloudesta ja puutarhasta ja ne on siirretty metsään vaikka metsä on totaalisen erilainen ekosysteemi kuin pelto ja pottumaa.
Onko jollain oikeasti tietoa puulajivaihtelun merkityksestä vai perustuuko käsitykset vain metsänomistajajärkeen?
Ruotsalaisetkin ovat vertailleet sekametsän ja puhtaan kuusikon tuotosta. He päätyivät siihen, että monokulttuuri tuottaa sekä motteja että kruunuja enemmän.
Minusta suomelaiset metsäntutkijat eivät kovinkaan painokkaasti perustele sekametsän suosimista taloudella ja tuotoksella vaan pikemminkin ”monimuotoisuushyödyillä”(?) ja ”ekosysteemipalveluilla”(?). Minäklin tuotan niitä, mutta en koko metsäpinta-alalla ja heti naapurista alkaa se kaivattu monimuotoisuus ja jatkuu jäämerelle asti joten en pidä isona syntinä muutaman hehtaarin monometsäkuvioita 🙂
Ojituksista sen verran että 80-luvullahan siirryttiin tekemään vain kunnostusojituksia. Ei silloin enää heikoimpia soita ojitettu.
Tuosta lehtipuu-kuusikko/kuusikko metsien kasvatuksesta on olemassa ristiriitaisia tutkimuksia puolesta ja vastaan. Riippuu paljolti oletusarvoista. Koivuhan kasvaa nopeammin, joten esim. korkealla laskentakorolla pärjää paremmin kuin pienellä korolla laskettaessa.
Ph-asteikko on logaritminen, joten jo muutaman kymmenyksenkin ero voi olla merkittävä, jos ja kun puut tai kasvit on sopeutuneet jollekin optimaaliselle ph-alueelle.
Korjaus : Kokonaan kunnostusojituksiin siirryttiin 80-luvun jälkeen.
Kun näitä kommentteja lukee, niin voi tulla siihen johtopäätökseen, että juurikääpä ja tyvitervastauti ovat hyviä asioita ainakin suomalaisen metsän maaperälle. Kyllä se maa lehtipuiden, koivun, haavan ja lepän lehtiä tarvii. Muuten ollaan täysin luonnottomassa tilanteessa mikä on harvoin hyvä asia miltään kantilta.
Keski-Euroopassa ollaan paljon meitä pidemmällä tuossa kehityksessä. Siellä lailla pakotetaan kasvattamaan lehtipuuta välillä. Uudistusaloista useita kymmeniä prosentteja. Ja ne ovat sitten panssariaidan sisällä. Tämä on vastassa meilläkin. Pian.
Jos ei metsää muuna ymmärrä kuin pelkkänä havupuupeltona on se kait sitten hänen ongelmansa. Onhan sieltä tarjottu glyfosaattiakin lähes jopa kasvun ihmeitä tekevänä virkistysuutteena.
Suomessa on miljoonia vuosia ollut metsiä ja suomi kuuluu havumetsävyöhykkeeseen. Mutta täällä on kuitenkin tapahtunut suhteellisen tiheään metsäpaloja, jotka ovat panneet puulajikierron oikeisiin jenkoihin.
Metsäpalon jälkeen on tullut aina pioneeripuulajit ja kierros on päättynyt kuusikkoon, jonka sitten ylimetsänhoitaja on käräyttänyt ja syyssateet sekä talven tulo vasta sammuttaneet. Siksi on ollut vaikeaa löytää yli 150 vuotta vanhoja metsiä.
Näin ollen myös juurikääpä ja tyvitervastauti on pysynyt hyvin hallinnassa.
Harjavallassa on metsät jo kauan olleet kulttuurimetsiä, joissa on laidunnettu lehmiä ja korjattu ”poltinpuuta” sulan maan aikaan hevospeleillä tai varakkaammat jopa traktorilla ja juontokouralla kolhien jokaisen pystypuun. Siksi siellä on tilanne se, että terveenä ei kehity muut kuin Hybridihaapa, eikä sekään kolmeakymmentä vuotta.
Ei sen jätkä tarviikkaan. Kohta menee rattaille kun täyttää edes kaksikymmentä vuotta. Pitää niitä edes moton sentään pystyä käsittelemään. Mutta tuon allekirjoitan että metsäpalot ovat ennen tosiaan hoitaneet kiertoon välillä sekä maaperälle hyvää että lehtipuuta päälle.
Jätkä puhuu asiaa metsälaidunnuksesta ja poltinpuun keräilystä. Sellainen puuhastelu loppui omissa metsissä jo 70 vuotta sitten. Jäljet toki näkyvät vielä. Metsäpalotonta ja aukotonta aikaa on vanhimilla kuviolla takana hyvinkin 200 vuotta. Ja tosiaan se laidunnus oli vilkasta sotiin asti. Harsintaa ja suojuspuuhakkuita vuosikymmenestä toiseen. Melkoista monokulttuuria sekin. Nyt tähän on tullut muutos, tai tuli noin 20 vuotta sitte. Kokeillaan nyt miten voimaperäinen viljely kuuselle vaikka sen kolme kiertoa vaikuttaa. Minä en tietenkään ole näkemässä toteutuuko suunnitelma, mutta metsän kierrossa en pidä sitä entiseen verrattuna ainakaan monokulttuurina kun selkeä aukkovaihe toistuu kuitenkin useasti verrattuna loputtomaan harsintaan, laidunnukseen ja poltinpuun keräilyyn.
Edelleen peräänkuullutan hiukan ajallistakin perspektiiviä ajatteluun ja ei se selkeä tutkimustietokaan olisi pahitteeksi. Ja jos joku on kerännyt kokemukset edes parilta kuviolta jotka ovat käyneet läpi kaksi aukosta lähtenyttä kuusen viljelyä, niin mielelläni kuulisin niistä.
Oletko Pete lukenut esim. kirjan Metsämaa ja sen hoito? Juuri nyt en sitä kirjahyllystäni löydä, vaikka siinä sen pitäisi olla, enkä siten voi tarkistaa lähteitä, joiden perusteella kirja on kirjoitettu. Minusta tuo on kuitenkin kirja, johon kannattaa tutustua.
Metsälaidunnushan jatkuu edelleen mutta nyt valtion laillistamalla karjalla ja ihan nollatuloperustalla. Ennen sentään karjan laidunnus (vaikka metsälle haitallista olikin) antoi hyötyä torppien pientä karjaa kasvattaville koska laiduntilaa oli vähän. Peltotilkut tarvittiin viljan viljelyyn.
Kyllä Metsämaa ja sen hoitoo löytyy hyllystä ja olen sen lukenut. Erinomainen kirja.
Metsäpalojen esiintymistiheyttä on kovasti liioiteltu. Onhan pohjoisessa ollut laajoja useita satoja vuosia vanhoja kuusikkoja ja 600-700 vuotiaat männyt oli ennen vanhaan yleisiä sydänmailla lapissa. Eikä niissä pahoja palokoroja näkyny. Kuusihan on tuorein tulokas puulajeistamme. Pitkään selvittiin lehtipuilla ja männyllä. Kunnes kuusi levisi sitten idästä tänne.
Otettiin aikanaan vanhasta riihestä näyte. Sen puun ensimmäinen lusto oli vuodelta 1592 ja puu oli kaadettu talvella 1843-44. Puussa ei ollut metsäpalon jälkiä. Vaikka kyseessä oli karun maan puu, niin niitä paloja ei kovin usein näytä esiintyneen. Asia erikseen ovat ihmisten aiheuttamat palot, joita on eri syistä myöhemmin esiintynyt.
On tuolla omassakin metsässä 300-vuotiaita mäntyjä ja tuossa yksi vanhempikin seisoo. Vanhoissa rakennuksissa hirsissä yleistä 200-300-vuotiaat puut. Yhteen aikaan metsänkasvu näyttää olleen todella vähäistä. Lustoja ei ilman suurennuslasia näe.
Oletan noissa käytetyn tarkoituksellakin soilta ja kitukasvuisilta rämeiltä kaadettuja puita juuri tiukkuuden ja kovuuden vuoksi. Olihan sen ajan ihmiset aika poikia luontoa lukemaan. Talon paikatkin katsottiin niin että pysyi kuivana ja aurinko avitti lämmitykseen. Luonnon hyväksikäyttöä mutta ei pahalla vaan hyvällä.
Hidasta on ollut. Mainitsemani puun läpimitta oli n. 40 cm ja siinäkin lustot tosiaan paikoin suurennuslasilla katsottavia. Olisi ollut sen ajan metsänkasvattajilla huonot tienestit.
Meillä on yhdellä luonnonsuojelualueella muutama ikimänty. Mukava olisi kairata, muttei saa ainakaan laillisesti tehdä.
Soilta ja rämeiltä otettiin pärepuita. Ei niiden puut pystyneet kasvamaan kunnon mittoihin.
Pirtin 10m pitkä 40cm leveä penkkipuu on kummastakin päästä lähes yhtä paksu. Lustoja lähes 300 vuoden edestä. Ei ole rämeeltä näin pitkät ja juoksevat puut.
Koska joukossa on paljon henkilöitä, jotka eivät ole ”Nähneet metsää puilta”, niin voisin kysäistä, että onko joku kuitenkin nähnyt sellaisen työmaan, jossa uudistusala kulotetaan tai on kulotettu, vaikka siinä on männyn siemenpuut päällä?
Entä oletteko nähneet tuon saman alueen muutaman vuoden kuluttua? Onko siemenpuut kuolleet? Onko niissä palokoroja? Onko korot kuinkakin korkealle asti yltäviä?
Kun tehdään niistä rakennushirsiä , niin usen tyvilaajentumat katkaistaan pois tyveltä, silloin yleensä palokoro häipyy.
Akseli Kallen-Kallelan korpiateljeessa Ruovedellä on katon kannatinhirret 18 metriä pitkät / pyöröhirret, jotka ovat lähes samanvahvuiset molemmista päistä.
Pari kertaa olen ollut kulottamassa mä-siemenpuualueita eikä
tyviin tullut kyllä palokoroja. Siemenpuiden lähiympäristöt oli putsattu hakkuutähteistä jo hakkuuvaiheessa.
Kokemusta on siemenpuualueen kulottamisesta. Ei ainakaan hyviä. parinkymmenen ha:n alue kulotettiin. Se kuitenkin syttyi kahdesti uudelleen ja paloi niin syvälle että siemenpuut kelottui. Äestys ja kylvö. Tulipa siitä työmaa eikä kunnon metsää. Itommoinen vitikko ja hirvien pesä. Eipä antaneet hirvet monta männyntainta kasvaa. Nyt siinä on hieskoivikko. Viereinen lohko äestettiin ja istutettiin männylle. Se onnistu sataprosenttisesti ja on nyt komea nuori metsä eikä ollenkaan hirvituhoja. Tuli meleen että pitäsköhän tehdäkkin nuita hirven pesiä.
-50 luvulla paloi naapurin ja valtion metsää muutama sata hehtaaria. Kylvettiin ja kaippa siemenaines oli surkeeta ja maasta tuli liiankki rehevä. Nyt se on tukkikoossa. Pystykarsinnasta huolimatta varsinaista muhkurarunkoa.
En ikinä enää kulota.
Kyllä se riista tykkää kuvan mukaisesta metsästä. Kaikki jotka metsästävät ni tuommosesta kohtaa se riista pörähtää. kyllä nuista kuusistakin hyvä metsä tulee. Jos tuo ei karsiinnu ajoissa männyt pois. Onnistuu kyllä poimia keskikokoisella motolla, kymmenen metrin puomilla ja puida ajouralla. 20m uraväli. Taimet kyllä säilyy. Niin tekisin ja oon tehnytkin. Hyvä tulee ja halvalla.