Laitetaan vertailuun taimikkokuvia alueelta, jossa on Suomen tihein hirvikanta ja lähes tihein valkohäntäpeurakanta.
Mäntyjen syöntiongelmaan on tarjottu ratkaisuksi kylvöä. Syönti alkaa kuitenkin heti, kun taimet ovat parikymmensenttisiä ja jatkuu koko ajan. Jos joku taimi on onnistunut säilymään ehjänä, vierestä on syöty ja yksinäisestä taimesta tulee oksainen pensas. Taimikonhoito menee huonojen vaihtoehtojen pähkäilyksi.
Kuusentaimikko vieressä saa olla rauhassa ja kasvaa kohisten.
Hirvitalousalueella, josta kuvat, on Luonnonvarakeskuksen mukaan hirvitiheys ollut koko 2000-luvun yli 4 hirveä / 1000 ha ja alueeellisen riistaneuvoston asettama tavoite on nytkin yli 4 / 1000 ha.
Maa-ja metsätalousminiteriön teettämä hirvikannan hoitosuunnitelma, sivu 8:
”Hirvikannan noustessa 4/1000 ha suuremmaksi on toistuvasti törmätty laajamittaisiin yhteiskunnan sietokyvyn
ylittäviin metsä-ja viljelysvahinkoihin sekä lisääntyneisiin
hirvionnettomuuksiin.”
Suomen riistakeskuksen yhteydessä toimivat alueelliset riistaneuvostot asettavat hirvitalousalueille hoitosuunnitelman mukaiset hirvitiheystavoitteet.
Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo Suomen riistakeskuksen toimintaa.
Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo, eli tietää ongelman, mutta siunaa toiminnan, jossa tavoitteeksi on asetettu yhteiskunnan sietokyvyn ylittävät metsävahingot!
Kyseessä ei siis ole vahingossa ylisuureksi paisunut hirvikanta, vaan paikallinen tavoite.
Valitettava tosiasia on, että uudistaminen onnistuu ainoastaan kuuselle. Jotenkin on vaikea ymmärtää, että suurin este metsänhoitosuositusten mukaisen metsätalouden harjoittamiselle on metsätalousministeriö.
Viimeisessä metsälehdessä oli mielipidekirjoitus, että metsänomistaja ei saisi olla kaunainen vaan pitäisi maksaa metsästäjille taimikkotuhojen torjumistyöstä korvaus.
Paljonko kuvien taimikoista olisi sopiva metsänomistajan maksama korvaus metsästäjille siitä hyvästä, että maa-ja metsätalousministeriö on estänyt heiltä taimikkotuhojen torjunnan kaikin mahdollisin tavoin?
”Mäntyjen syöntiongelmaan on tarjottu ratkaisuksi kylvöä. Syönti alkaa kuitenkin heti, kun taimet ovat parikymmensenttisiä ja jatkuu koko ajan.”
Näin tapahtuu myös Itä-Suomessa monin paikoin. Kun tuhotyö alkaa varhaisessa vaiheessa, jää kylvötaimikkoon ensimmäisinä vuosina ehjiäkin taimia, jotka pääsevät nousemaan alkujaan nopeakasvuisempien, syötyjen taimien ohi ja ovat seuraavana talvena syöntivuorossa. Kun laidunnuspaine jatkuu vuodesta toiseen kovana, puut pensastuvat ja aikanaan kuolevat pystyyn.
Tuhokorvausten saamisen suhteen tilanne on suorastaan irvokas. Kun korvausperusteissa otetaan huomioon ainoastaan viimeisen kolmen vuoden aikana tuhotut taimet, ei näille kohteille korvauksia makseta. Alkuvaiheessa ehjiä taimia on riittävästi, eikä korvausperusteet täyty, myöhemmin kolmen vuoden aikana tuhottuja taimia ei ole riittävästi. Lopputuloksena vajaatuottoinen jätemetsä.