Reunametsän vaikutus taimikkoon

Varhaisperkausta tehdessä pysähdyin ihmettelemään, miten suuri vaikutus reunametsällä on taimikkoon. Metsää lähinnä olevat kuusentaimet on istutettu samaan aikaan samanlaisiin mättäisiin.

Taimien pituus ja kunto on likimain suoraan verrannollinen etäisyyteen reunasta. Tässä näkyy ero suuremman aukon taimien kehitykseen, verrattuna siihen, että kyseiseen paikkaan olisi tehty pienaukko tai jatkuvan kasvatuksen hakkuu.

Kommentit (8)

  1. Panu

    Tuohan riippuu myös ilmansuunnasta. Aukon eteläreunalla varjostus on pahinta. Mutta omien kokemusteni mukaan reunametsä haittaa taimia myös pohjoisreunalla, ilmeiseti juuristollaan.

  2. Hyviä samoja ajatuksia kun Paunulla, yllättävän paljon haittaa jopa kuusta jonka luulisi pitävän varjosta..

  3. Gla

    Ei kuusi erityisesti pidä varjosta. Kuusi ainoastaan pärjää varjossa paremmin kuin esim. koivu ja mänty ja siksi selviytyy alikasvosasemassa voittajaksi. Ja tosiaan juuristokilpailusta kuusi kärsii kuten muutkin puulajit.

  4. Sen vuoksi teen mieluimmin ajouran laaniin aukon reunoja pitkin kuin taimikon läpi jos matka ei kasva kohtuuttomasti.

  5. ^ Noin kannattaa toimia . Ja jos vierekkäin on taimikko ja vanha metsä, niin ura mieluummin siihen vanhan metsän puolelle eikä taimikkoon , jos maasto antaa myöten.

  6. Puuki. En kyllä allakirjoita tuota. Kun taimikko on jo jäänyt pahasti jälkeen, on se saanut niin huonon lähdön, että se seuraa koko kierron ajan, eli ei ne enää saa kiinni oikeasti aukolla olevia puita.
    Ainoa sensuuntainen oikea liike on vetäistä koko vanha metsä sileäksi, jos se sattuu olemaan omalla puolella rajaa.

  7. Riippuu tilanteesta milloin kannattaa tehdä ura kuvion rajalle ja milloin ei. Esim. etelän puoleinen taimikon reuna on voinut kasvaa tilanteeseen nähden suht. hyvin vanhan metsän reunassakin. Mieluusti tietysti vaikka kaistalehakkuu siihen vanhan metsän omalle puolelle ja uutta taimikkoa alulle.

  8. Samoja mieliä. Lisäksi jos taimikon reunamaa soveltuu vähänkin kuuselle,- muun ollessa männyntainta-, se kannattaa tökkiä kuuselle, nim kokemusta on. Männyt siinä varjossa eivät menesty.Lumi nujertaa ne hyvin helposti.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut

Kuvat