Kommentit (5)

  1. Ei taida ihan riittää uusien sertisääntöjen mukaan.

  2. Josku olen nuita s.puita vilkuillut ja miettinyt, että minkähänlainen vahinko tuleville metsille syntyy. Ne kun ovat lisääntymiskykyisiä.

    Muutenkaan en oikein ymmärrä, että mitä mitä hyötyä niistä lopulta on. Ei ole Suomen metsät kadonneet, vaikka ennen mokomia ei pystyyn jätetty. Toisaalta jo Väinämöinen taisi jättää kaskeensa ”jättöpuun”.

  3. Mitä vikaa tuossa puussa on sellaista, ettei se kelpaisi säästöpuuksi? Tai vaikka siemenpuuksi?
    Jos mieheltä / naiselta on tapaturmassa mennyt jalka vaikka polvea myöten poikki, onko hän huono perimän antaja lapsia ajatellen?

  4. Metsän jalostus perustuu paljolti ns. plus puista kerättyyn siemeneen. Niistä myös tarhoissa kasvattaa uusia siemenpuita ja aikanaan kerätä laatusiementä. Muutenkin tavoite on jättää parhaita puita uuden metsän vanhemmiksi.

    Veikkaan, että kurja näkö johtuu latvan menetyksestä (lumi tai lentokone) eli ei kurjan näköinen puu välttämättä ole perimältään huono, mutta riski on olemassa.

  5. Ei riitä, pitää olla 10kpl/hehtaari

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat