Kommentit (6)

  1. Kannattaa suojata taimi ettei mikään otus sitä syö.

  2. Viime vuonna tammet tekivät Keski-Suomessa erittäin paljon terhoja. Närhet kantelivat niitä jemmaan talven varalle.
    Eivät kaikkia löytäneet, koska uusia taimiakin syntyi.

  3. Ennuste on suojaamattomana huono.

  4. Suurimmat lintujen (närhi) piilottamista terhoista syntyneet ovat noin viisimetrisiä korkeudeltaan. Olen raivannut harvennuksilla niille valoaukkoa ylöspäin. Sangollisen olen vuosittain sinnetänne metsähommissa kylvänyt. Itävävyys yli viidenkymmenen prosentin luokkaa. Hyvin ainakin tässä Jyväskylästä viitisenkymmentä kilometriä pohjoiseen metsässä pärjäävät.

  5. Pärjäähän tammi. Rovaniemelläkin tammia kasvaa. Mutta metsätaloudellisessa mielessä jo Keski-Suomessa pakkashalkeamat heikentävät puun laatua ja puun kasvu käy muutenkin känkkyräisemmäksi mitä etelämpänä.

  6. Monimuotoisuuden kannalta niitä säästän metsiin kasvamaan toistaiseksi. Ei niillä taloudellista merkitystä juurikaan ole. Tuo pakkashalkeama on erityisesti lehtipuiden ongelma jopa koivulla joka sentään männyn kera oli jääkauden jälkeisiä pioneereja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat