Eikä ne hirret ole ihan nuoria. Talo on 140-150 vuotta vanha ja puut jotain 200-300-vuotiaita. Eli vanhimmat n vuodelta 1600.
Maat ovat erittäin kivisiä eivätkä siis yleensä kelvanneet kaskenpolttoon, joten muita metsänhävittäjiä ei juuri ollut kuin metsäpalot.
Oli ollut ainakin 1600-luvulta muutaman tilan yhteismaana, joka sitten isojaossa 1840-luvulla lohkottiin omiksi tiloiksi. Lähiienoon isäntä osti hyvin halvalla tälläisen uuden tilan silloin 1840-luvulla ja alkoi raivauttaa peltoja ja rakennuttaa rakennuksia pojalleen, joka muutti sinne 1851.
”Lottopotti” tuli 1860-luvulla, kun Päijänteen vesistöalueen puille tuli arvoa, koska Kymijokisuuhun perustettiin runsaasti sahoja.
Näemmä varallisuutta haluttiin näyttää rakennuttamalla uusi päärakennus, joka oli selvästi suurempi kuin mikään lähitienoolla. Toki varoja käytettiin myös maanviljelyksen edistämiseen raivaamalla peltoja niihin kivikoihin,
Ei siitä varallisuudesta kuitenkaan ollut iloa, kun sen suvun viimeiseksi jääneen ja 1924 kuolleen isännän 11 lapsesta vanhimmaksi eli 45-vuotiaana kuollut mielisairas tytär, 3 kuoli n. 20-vuotiaina ja 7 nuorinta kuoli muutaman viikon tai kuukauden ikäisinä.
Appivainaa oli kolmen porukassa, joka osti tilan 1927. Erinäisten vaiheiden ja jaon jälkeen tilakeskus päätyi appivanhempien perikunnalle 1968, jolloin tupa saneerattiin.
Seinät olivat rapattu vaaleanpunaisella laastilla, joka irtosi helposti ja joka oli suojannut niitä, joten alta paljastui puhdas hirsi. Katto oli kalkittu, mikä raaputettiin pois. Lattia oikaistiin ja lämpöeristettiin. Huonoluntoiset lattialaudat korvattiin silloin markkinoilla olleella koivuisella Kotka-parketilla, joka muistuttaa kuvioltaan paljon entisajan hiekalla ja luudilla pestyjä tuvan lattioita.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Metsänomistus
Onpa komiaa hirttä!
Eikä ne hirret ole ihan nuoria. Talo on 140-150 vuotta vanha ja puut jotain 200-300-vuotiaita. Eli vanhimmat n vuodelta 1600.
Maat ovat erittäin kivisiä eivätkä siis yleensä kelvanneet kaskenpolttoon, joten muita metsänhävittäjiä ei juuri ollut kuin metsäpalot.
Oli ollut ainakin 1600-luvulta muutaman tilan yhteismaana, joka sitten isojaossa 1840-luvulla lohkottiin omiksi tiloiksi. Lähiienoon isäntä osti hyvin halvalla tälläisen uuden tilan silloin 1840-luvulla ja alkoi raivauttaa peltoja ja rakennuttaa rakennuksia pojalleen, joka muutti sinne 1851.
”Lottopotti” tuli 1860-luvulla, kun Päijänteen vesistöalueen puille tuli arvoa, koska Kymijokisuuhun perustettiin runsaasti sahoja.
Näemmä varallisuutta haluttiin näyttää rakennuttamalla uusi päärakennus, joka oli selvästi suurempi kuin mikään lähitienoolla. Toki varoja käytettiin myös maanviljelyksen edistämiseen raivaamalla peltoja niihin kivikoihin,
Ei siitä varallisuudesta kuitenkaan ollut iloa, kun sen suvun viimeiseksi jääneen ja 1924 kuolleen isännän 11 lapsesta vanhimmaksi eli 45-vuotiaana kuollut mielisairas tytär, 3 kuoli n. 20-vuotiaina ja 7 nuorinta kuoli muutaman viikon tai kuukauden ikäisinä.
Appivainaa oli kolmen porukassa, joka osti tilan 1927. Erinäisten vaiheiden ja jaon jälkeen tilakeskus päätyi appivanhempien perikunnalle 1968, jolloin tupa saneerattiin.
Seinät olivat rapattu vaaleanpunaisella laastilla, joka irtosi helposti ja joka oli suojannut niitä, joten alta paljastui puhdas hirsi. Katto oli kalkittu, mikä raaputettiin pois. Lattia oikaistiin ja lämpöeristettiin. Huonoluntoiset lattialaudat korvattiin silloin markkinoilla olleella koivuisella Kotka-parketilla, joka muistuttaa kuvioltaan paljon entisajan hiekalla ja luudilla pestyjä tuvan lattioita.