Valtio luovutti metsien hiilinielut ilmaiseksi saavuttaakseen EU:n ilmastotavoitteet, mutta vapaaehtoinen hiilimarkkina pyrkii nyt paikkaamaan tilanteen ja luomaan metsänomistajalle lisäansaintamahdollisuuden hiilensidonnasta.

Ajatuksena ei ole luoda ansaintaa tyhjästä, vaan hiilitulojen saamiseksi metsänomistajan on muutettava todennettavasti ja mitattavasti metsänsä käyttöä. Ainoastaan tällöin saavutetaan hiilensidonnan lisäys, josta markkinat ovat valmiit maksamaan.

Hiilensidontasopimuksella metsänomistaja sitoutuu esimerkiksi yksittäisen metsikön päätehakkuun viivästyttämiseen tai koko metsätilan pystypuuston lisäämiseen verrattuna lähtötilanteeseen.

Hiilensidontakorvaus voi olla tuntuva, mutta ei puunmyynnistä saatavien tulojen tasoa. Hehtaaria kohti vuosikorvauksen taso on noin 50–100 euroa. Kokonaisuutta arvioitaessa on kuitenkin huomioitava, että hakkuutulot pienenevät tai ainakin lykkääntyvät, mikäli metsänomistaja tekee hiilisopimuksen.

Laadukkaan hiilikompensaation tärkeimmät kriteerit EU:n viitekehyksessä ovat aito lisäisyys nykyiseen verrattuna, vankka perusura ja pysyvyys (Q.U.A.LITY). Luotettavista maankäyttöön liittyvistä hiilensidontamenetelmistä niin sanottu Improved Forest Management (IMF) on saavuttanut kansainvälisesti suurimman suosion.

Suomessa ongelmaksi on muodostunut valtion ja ympäristöministeriön haluttomuus edesauttaa yksityisen hiilensidontamarkkinan kehitystä, koska kaksoislaskennan ongelmaa on painotettu hyväksymättä kuitenkaan ratkaisuehdotuksia tähän.

Hiilikompensaatiokorvaukset ovat olleet arkipäivää Amerikan mantereella ja monissa kehittyvissä maissa jo vuosia, joskin hiilensidontaprojekteja on aivan viime aikoina aloitettu myös monissa EU-maissa. EU:n tulkinta YK:n ilmastokriteereistä on selvästi tiukempi kuin monissa EU:n ulkopuolisissa maissa. Näin ollen kaksoislaskennan ongelma koskee enemmän EÙ:n byrokraattista tulkintaa.

EU:n sisällä monet maat painottavat enemmän quality-viitekehyksen muita osa-alueita. Suomessa on annettu suhteettoman suuri painoarvo kaksoislaskennan ongelmille ilman, että on haettu toimivia ratkaisuja.

Lisäisyyttä tuovien projektien erottaminen ns. luontaisesta hiilinielusta olisi verrattain helppoa kansallisen hiilirekisterin ja sieltä laskettavissa olevien mukautusten kautta.

Hiilensidonta ry on toistavasti ehdottanut rekisterin perustamista, mutta ministeriöiden ja erityisesti ympäristöministeriön kanta on kuitenkin ollut, että odotetaan ja katsotaan mitä Brysselistä sanotaan.

Joissain EU-maissa, kuten Ranskassa ja Espanjassa, on käytössä vastaavia kansallisia rekisteriratkaisuja, joilla pyritään erottamaan uudet lisäiset metsäprojektit nykyisistä hiilinieluista.

Meillä Suomessa on maailman tarkin metsävara- ja tutkimustieto metsien kasvusta ja samalla hiilinielusta. Suomessa toteutetuilla projekteilla on siis korkea luotettavuus, ja ne olisivat laadultaan erinomaisia yritysten hiilikompensointiin.

Mikäli kansallista rekisteriä ei oteta Suomessa käyttöön riittävän nopeasti, lopputuloksena voi olla, että joudumme turvautumaan hiilikompensaatioprojekteissa ulkomaisiin toimijoihin, jolloin merkittävä osa arvonlisästä valuu muualle.

Kirjoittaja on Aari Metsä Oy:n toimitusjohtaja.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.