Uutinen Verohallinto taipui: Katso-palvelun käyttäjät saavat lisäaikaa Monen kiroamaan Suomi.fi-valtuuksiin siirtymiseen ei ole luvassa muutosta.
Uutinen Metsänhoitoyhdistysten uudet valtuustot selvillä Äänestusprosentti oli 41. Valitut 1 412 valtuutettua aloittavat tehtävässä ensi vuoden alussa.
Artikkeli Hannun hintaseuranta: Suurista kohteista tukkulisää Ennen puhuttiin suurten kauppojen tukkualennuksesta, nykyiset kauppahinnat viittaavat pikemminkin hintalisään. Tilasto osoittaa, että selitys löytyy puuston rakenteesta.
Artikkeli Haastattelu | Intohimoaloitteilla on merkityksensä Avohakkuut historiaan -lakialoite vaikuttaa vaikka tuskin laiksi yltää, Anne Kalmari uskoo.
Uutinen Metsämiesten Säätiön apurahat hakuun Jaettava apurahasumma on 1,6 miljoonaa euroa, hakuaikaa tammikuun loppuun.
Uutinen Sääntömuutokset uudistivat Metsämiesten Säätiön hallitusta Juha Mäkinen jatkaa Säätiön hallituksen puheenjohtajana.
Artikkeli ”Tilakauppaa on opittu tekemään” Esa Ärölän mukaan nykymenolla kuluu 450 vuotta, ennen kuin rahastot ovat ostaneet kaikki yksityismetsät.
Uutinen Kysely: Metsänomistajat valmiita tekemään enemmän monimuotoisuuden eteen Suurin osa vastaajista oli jättänyt lehtipuustoa havumetsiin hoitotöiden yhteydessä.
Uutinen MTK:n Viljanen: ”Joku tolkku pitää keskustelijoillakin olla” Järjestö vaatii hallitusta turvaamaan omaisuuden ja maa- ja metsätalouden harjoittamisen käynnissä olevissa lakiuudistuksissa.
Uutinen Liisa-myrsky kaatoi yksittäisiä puita ja pieniä puuryhmiä Metsäkeskuksen keräämien tietojen mukaan puuta meni nurin 200 000–400 000 kuutiota.