Uutinen Tilaajille Stora Enson talousjohtajan tehtäväkenttä laajeni Talousjohtaja Niclas Rosenlew nimitettiin myös varatoimitusjohtajaksi.
Uutinen Tilaajille Viimeinen naula – muutosneuvottelut Veitsiluodon sahan pysyvästä sulkemisesta päättyivät Lakkautuspäätöksen myötä työnsä menettää 60 storaensolaista.
Artikkeli Tilaajille Tonneja tarjolla – keksi visakoivusta uusi tuote 70 vuotta täyttänyt Visaseura käynnistää suunnittelukilpailun, jonka tavoitteena on synnyttää laajaa käyttöä kapealle harvennusvisakoivulle.
Uutinen Tilaajille Tutkimus: Suomalaisilla klapivarastoja yhden ydinreaktorin verran Monissa maissa tulisijavaraus on uusissa pientaloissa pakollinen.
Artikkeli Tilaajille Sahateollisuuden Tino Aalto: ”Hyvä, jos EU-sääntelyä saadaan järkevämpään asentoon” Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja on tyytyväinen hiilinielujoustoihin, mutta ihmettelee niiden perusteita.
Uutinen Tilaajille UPM ja Sappi nimittivät ”ehdollisen johtoryhmän” yhteisyritykselleen Graafisten papereiden yhteisyritys odottaa hyväksyntää Euroopan komissiolta sekä eräiden muiden maiden viranomaisilta.
Uutinen Tilaajille Puukauppa kääntyi laskuun, hintakehitys vaihteli Puukauppamäärä laahaa yhä kaukana viime vuoden tasosta.
Uutinen Tilaajille Vetovastuu vaihtuu Westaksessa, Maija Perävainio uudeksi toimitusjohtajaksi Yhtiön omistaja ja nykyinen toimitusjohtaja Pekka Kopra siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
Artikkeli Tilaajille Metsänhoitoyhdistykset jättävät Kuution huomenna – yhdistysten oma palvelu avautuu Ei ole ongelma, vaikka kaikki puunostajat eivät ota Pino.fi-palvelua käyttöönsä, vakuuttaa MHYP:n Harri Huupponen.
Uutinen Tilaajille Hiilinielujoustot jakavat Suomen meppejä – ”Täytyy katsoa, miten metsiä hakataan” ”Välttämätöntä järkeistää”, ”Kuin syöpähoitoa vähennettäisiin”. Muun muassa tällaisia kommentteja saa EU:n ilmastokomissaarin ehdotus.