Uutinen Bioöljyn tuotanto Lieksassa käyntiin – raaka-aineena käytetään lähialueilta saatavaa metsäbiomassaa Green Fuel Nordicin jalostamon rakentaminen alkoi viime kesänä.
Uutinen Ruotsin puupalkinnon voittaja yhdistää kodin ja työtilan Kymmenentuhannen euron palkinto jaetaan joka neljäs vuosi.
Uutinen Selvitys: Puukerrostalojen rakentamisen kasvu jatkuu Lähes kaksi kolmesta puukerrostalosta rakennetaan pääkaupunkiseudulle tai Pirkanmaalle.
Uutinen Stora Ensolta massiivipuisen koulun malli arkkitehtien tueksi Yhtiö uskoo puurakentamisen kasvuun ympäristöministeriön annettua tavoitteeksi lisätä puun osuutta julkisessa rakentamisessa.
Uutinen Puukerrostaloja alettiin rakentaa ennätysmäärä heinä-syyskuussa Puukerrostalojen osuus kaikista aloitetuista kerrostaloista oli 6,5 prosenttia.
Uutinen Metsä Fibre palkkaa lisää operaattoreita uudelle Rauman sahalle Operaattorit käyvät noin vuoden mittaisen valmennusohjelman.
Uutinen Tutkimus: Koronavirus ei viihdy puupinnalla Koronavirukset menettävät tartuttavuuttaan puupinnalla nopeammin kuin muovipinnalla.
Artikkeli Urheilupyhättö verhoutui puuhun 82-vuotiaan Olympiastadionin peruskorjauksessa ja uudistamisessa hyödynnettiin monipuolisesti kotimaista puuta.
Artikkeli Tilaajille Kokeiltua | Kelpo harvennussaha ”rattikelkkafirmalta” Stigan SP 426 yllätti positiivisesti. Kahdella sadalla eurolla tuskin saa parempaa sahaa.