4H:n Taimiteko-toiminnassa kasvatetaan hiilinieluja ja työllistetään nuoria

Haluamme luoda nuorille mahdollisuuksia työntekoon, 4H-järjestön toimitusjohtaja Tomi Alakoski kertoo.

4H:n tavoitteena on istuttaa Taimiteossa 20 miljoonaa uutta puuta vuoteen 2030 mennessä. (Kuvaaja: 4H)
4H:n tavoitteena on istuttaa Taimiteossa 20 miljoonaa uutta puuta vuoteen 2030 mennessä. (Kuvaaja: 4H)

Suomalaisyrityksille on tarjolla uusi tapa kompensoida aiheuttamiaan hiilidioksidipäästöjä. 4H-järjestön Taimiteko-toiminnassa pyritään lisäämään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole vuosiin olleet metsä- tai maatalouden piirissä. Samalla järjestetään kesätöitä nuorille.

Järjestön tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä.

”Haluamme luoda mahdollisuuksia nuorille työntekoon ja Taimiteon myötä pystymme työllistämään merkittävän määrän nuoria. Työnteon sisältö ja sen tuoma merkityksellisyyden tunne on nuorille nyt ja tulevaisuudessakin tärkeä”, sanoo 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Paikalliset 4H-yhdistykset auttavat nuorten rekrytoinnissa, istutustyöhön nuoria opastavat metsänhoitoyhdistykset.

Tänään avatulla Taimiteko.fi-sivustolla yritykset voivat kompensoida hiilidioksidipäästöjään ja maanomistajat ilmoittaa maa-alueitaan metsittämistä varten. Sivustolta löytyy laskuri, jonka avulla selviää, millaiset kustannukset kompensointi aiheuttaa.

Toiminta on alkuvaiheessa suunnattu vain yrityksille, mutta syksystä alkaen myös yksityishenkilöt voivat osallistua ostamalla puuntaimia sivustolle rakennettavasta verkkokaupasta.

Taimiteko on osa järjestön Nuoret ilmastotöissä -hanketta. Sen suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö, rahoitusta on saatu Metsämiesten Säätiöltä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat