Ponsseen vesisäiliö, pumppu ja vesitykki – kuormatraktorista apua metsäpalojen sammutukseen

Metsäkoneen käytöllä metsäpalon sammutusta voidaan tehostaa merkittävästi, pelastusjohtaja Seppo Lokka kertoo.

Pelastuslaitokset ovat yhdessä metsäalan toimijoiden kanssa ideoineet metsäpalojen sammutukseen sopivaa kalustoa. Kehitystyössä kangasniemeläisen Veljekset Hokkanen Oy:n Ponsse Buffalo -kuormatraktoriin on asennettu vesisäiliö, pumppukalusto ja vesitykki. Pumpulla noin 11 000 litran suuruisen säiliön voi täyttää luonnonvesilähteestä, minkä jälkeen paloa ryhdytään sammuttamaan vesitykillä.

”Pelastustoimen on varauduttava ilmastomuutoksen seurauksena lisääntyviin metsäpaloihin. Metsäkoneen käytöllä metsäpalon sammutusta voidaan tehostaa merkittävästi kohtuullisin kustannuksin”, Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Seppo Lokka sanoo.

Suunnitellun toimintamallin mukaan kuormatraktori tulee palopaikalle metsäkoneyrittäjän ja pelastuslaitoksen etukäteen tekemän sopimuksen perusteella. Pelastuslaitos tuo paikalle säiliön, joka kiinnitetään kuormatraktorin päälle. Säiliössä olevien pumppujen ja muiden laitteiden käyttövoima saadaan metsäkoneen hydrauliikasta.

Säiliö on suunniteltu niin, että se voidaan nopeasti siirtää palopaikalle ja saattaa toimintakuntoon kuormatraktorin kanssa. Palopaikalla palomies ja koneenkuljettaja muodostavat työparin ja aloittavat metsäpalon sammuttamisen pelastustyönjohtajan ohjeiden mukaisesti.

Kuormatraktoria on testattu metsäpalon sammutuksessa Etelä-Savon ammattiopisto Esedun Mikkelin toimipisteessä ja viime viikolla tositoimissa Taipalsaarella turvetuotantoalueen palon sammutuksessa.

”Kone on toiminut erinomaisesti sille suunnitellussa tehtävässään”, Lokka kertoo.

Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitosten ja koneyrittäjän lisäksi kalustoa ovat olleet kehittämässä muun muassa Ponsse ja Metsä Group.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat